Sähköpaimen

23.4.1999





Pihalla

Presidenttipelissä piti olla selvät sävelet, mutta nyt ovat - yllättäen - ihan pihalla muutkin kuin Kirsi Piha. Sähköpaimen kuitenkin tietää, että Puhehenkilö Riitta ei tarkoittanut mitä sanoi.


Eduskunta järjestäytyi normaalein menoin. Puhehenkilönä jatkaa Vesisänky-Riitta, ja Maalaisliitto marisee. Ihan turhaa marinaa - Forssan Sikatilanemäntä sai sentään liki 50 ääntä.

Hyvä, että Riitta oli saanut nuijanvarresta otteen, kun hän jo sekoitti kuvion - kiitospuheessaan. Liekö dementia iskenyt, kun Riitta lupasi olla puhemiehenä neljä vuotta. Eihän Puhehenkilö voi olla samaan aikaan myös presidentti.

Sähköpaimen tietää, että Riitta ei tarkoittanut mitä sanoi. Ja jos tarkoittikin niin Topi loiskuttelee Riittaan uuden tarkoituksen päivässä… parissa.

Suomalaisesta sisäpolitiikasta Bryssälässä vieraantunut ("- Elämää on aivan varmasti myös pääkaupunkiseudun ulkopuolella, ei ehkä yhtä tasokasta mutta kuitenkin", totesi Piha eduskunnassa) Kirsi Piha äkkäsi Riitan mokan. Hän ehdotti saman tien, että Kokoomus valitsisi presidentiksi Ellu Bosnia-Rehnin.

Piha voisi nyt tehdä vaikka lapsia (sehän on ollut eduskunnan nuorilla naisilla tapana): on sopiva ikä, nuori naimakauppa ja äijällä oma firma.

Ensi viikolla Reissu-Mara ilmoittaa Amerikasta, että hän ei enää ala. Hoitakoot muut maakuntamatkailun. Demarit saavat äänestää Euroopan oikeusasiamiehestä Jacce Södermanista ja Tarja Hattu-Halosesta itselleen ehdokkaan. Väliäkö hällä kumman.

Maalaisliiton pasmat ovat selvät. Aho hakkaa puolueen sisäisessä kahinassa kaiken suhteellisuudentajunsa menettäneen Väykky-Paten ja häviää itse vaalissa pystyyn jo ensi kierroksella.

Jännitystä itse vaalissa riittää vain sen verran, että kenestä tulee Suomen ensimmäinen naispressa. Mikähän siinä on, että - ainakaan Sähköpaimenen mielestä - kukaan tarjokkaista ei ole mistään kotoisin.

Voi kun Kekkonen eläisi. Mutta kun ei, niin kävisikö Kännykkä-Ollilalle kuuden vuoden sivutoimi. Homma tulisi halvemmaksi Nokialle - ja Suomelle.


KOLUMNIT -SIVULLE