Pitääkö salakuljetuspirtusta maksaa verot?



Onko salakuljetetusta pirtusta maksettava valtiolle valmiste- ja arvonlisäverot? Kysymystä käsitellään EY:n tuomioistuimessa suomalaisen tapauksen perusteella.


Tampereen käräjäoikeus on pyytänyt tuomioistuimelta ennakkoratkaisua tapauksessa, jossa maahan salakuljetettiin Virosta noin 100 000 litraa pirtua. Vain murto-osa saatiin takavarikoiduksi, mutta valtio vaatii veroja koko lastista.

EY:n tuomioistuin on aiemmin todennut, että huumeista tai väärästä rahasta ei voi periä veroja. Suomi katsoo, että vaikka väkiviinaa ei vanhan käytännön mukaan ole saanut tuoda maahan, on tuotteelle olemassa markkinat ja verot on kannettava.

Korkein hallinto-oikeus totesi äskettäin, että yhden pirtulitran saa tuoda verovapaasti. Vanha 80 prosentin raja ei päde.

Apulaisoikeuskansleri: Pirtun tuontia koskevat säännökset kaipaavat selvittämistä

Apulaisoikeuskansleri Jukka Pasanen kehottaa sosiaali- ja terveysministeriötä selvittämään, pitäisikö pirtun maahantuontia koskevaa lainsäädäntöä selkiyttää. Pasasen mielestä kysymys tuontirajoitusten ja tavaran tullittoman liikkumisen keskinäisestä suhteesta on edelleen oikeudellisesti ongelmallinen.

Apulaisoikeuskanslerin kannanotto liittyy samaiseen pirtutakavarikkojupakkaan, josta korkein hallinto-oikeus antoi päätöksensä. Oikeus katsoi, että omaan käyttöön tarkoitettu pirtulitra olisi pitänyt voida tuoda maahan tullittomasti.

Helsingin piiritullikamari takavarikoi marraskuussa 1997 Tallinasta Helsinkiin lentäneiltä kahdelta mieheltä kummaltakin litran 96-prosenttista pirtua. Tullin mukaan pirtu oli väkiviinaa, jonka tuonti ilman lupaa on aina kielletty.

Apulaisoikeuskansleri Pasanen päätyy toteamaan, että tullin menettely pirtun takavarikossa ei aiheuta toimenpiteitä. Perusteena on se, että tapaus on oikeudellisesti tulkinnanvarainen.

Vastaavanlaista kansallisen alkoholilain ja Euroopan yhteisön asetusten yhteensovittamista ei ole tullut aikaisemmin esille. Tämän vuoksi tulliviranomaisten ei voida katsoa menetelleen lainvastaisesti takavarikon yhteydessä.

Apulaisoikeuskansleri muistuttaa myös, että tullin päätöksiin on voinut hakea muutosta, ja hallintotuomioistuimet ovat lausuneet asiasta kantansa. Annettuja päätöksiä on noudatettava, mutta niiden perusteella ei ole jälkikäteen enemmälti syytä puuttua tullin menettelyyn.

STT-IA
23.4.1999


POLITIIKKA -SIVULLE