Portugalin neilikkavallankumouksesta 25 vuotta

Portugali oli vuoteen 1974 asti ollut 40 vuotta oikeistolainen diktatuuri, jonka toimia ohjasi tarve voittaa Afrikan siirtomaissa kytevät itsenäisyystaistelut. Portugali oli köyhä ja takaperoinen maa, jossa mm. lukutaidottomien määrä oli suuri ja elintaso oli lähellä kolmannen maailman maita.

Huhtikuun 25. päivän vastaisena yönä kaikki kuitenkin muuttui. Vajaassa vuorokaudessa kapinoivat sotilaat olivat saaneet suurimmat kaupungit Lissabonin ja Porton haltuunsa. Portugalin silloinen pääministeri Marcello Caetano ja presidentti Americo Thomaz pidätettiin ja heidät toimitettiin maanpakoon Brasiliaan.

Tuhannet riemuitsevat ihmiset tulvivat kaduille juhlimaan "Huhtikuun kapteenien" voittoa. Kapinoivia sotilaita kutsuttiin tuolla nimellä, koska suurin osa kapinajohtajista oli kapteeneja.

Neilikkavallankumouksen nimen kaappaus sai siitä, että maailmalle levisi kuvia tytöistä, jotka työnsivät hymyilevien sotilaiden kiväärinpiippuihin kevätkukkasia. Neilikoilla luotiin julkisuuteen myös kuva rauhanomaisesta ja demokraattisesta vallansiirrosta.

Samalla päättyi myös ennakkosensuuri ja poliittiset vangit vapautettiin vankiloista. Vaikka kaappauksen todellinen syy olikin ihmisten kyllästyminen siirtomaasotiin ja niiden kasvaviin kustannuksiin, tyytymättömyys myös yhteiskunnallisten asioiden hoitoon oli kasvamassa.

Vallan tie kivikkoinen

Vallankumouksen jälkeen valta siirtyi keskitason upseereilta kenraaleille, mutta yli kahden vuoden ajan maata keikuttelivat vallankumouksen jälkimainingit ennen kuin parlamentaarinen demokratia saatiin juurrutettua.

Maata johtamaan nimitettiin seitsenhenkinen sotilasjuntta, jonka johtoon ja samalla Portugalin presidentiksi nostettiin kenraali Antonio de Spinola.

Tarkoituksena oli järjestää vaalit, joilla valittaisiin erityinen lakiasäätävä kokous siirtymäkauden ajaksi. Sen oli määrä säätää maalle uusi perustuslaki, mikä puolestaan johtaisi vaaleilla valitun parlamentin muodostamiseen. Portugali oli tarkoitus myös johdattaa taloudellisen kehityksen tielle.

Mutta kahden vuoden ajan äärivasemmisto painosti junttaa ratkaisemaan taloudelliset ja yhteiskunnalliset ongelmat vieläkin radikaalimmalla tavalla eli siirtymällä sosialistiseen yhteiskuntajärjestelmään.

Historioitsijoiden mukaan kommunistit olivat valmiit ottamaan vallan Portugalissa vuonna 1975.

Vasemmistolaisen diktatuurin estämiseksi ryhmä upseereja toteutti lyhyen ajan kuluessa jo toisen sotilaskapinan marraskuussa 1975. Valtaan nousseet sotilaat järjestivät lopulta huhtikuussa 1976 yleiset parlamenttivaalit, joiden voittajaksi nousi sosialistinen puolue.

Puoluejohtaja Mario Soaresista tuli vallankumouksen jälkeisen ajan ensimmäisen vaaleilla valitun hallituksen pääministeri. Hän haki ensi töikseen Portugalille Euroopan yhteisön jäsenyyttä, mikä toteutuikin vuonna 1986.

STT-IA
23.4.1999