Työllisyysaste nousi kaksi prosenttiyksikköä



Maamme työllisyysaste on noussut vuodessa hieman yli kaksi prosenttiyksikköä. Työllisyysaste on tällä hetkellä lähes 64 prosenttia.


Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työllisiä oli maaliskuussa 80 000 enemmän kuin vuotta aiemmin.

Työttömyysaste puolestaan on hieman alle 11 prosenttia, ja työttömänä on 271 000 henkeä. Työnvälityksessä on 29 000 uutta avointa työpaikkaa.

Palkansaajien määrä nousi 61 000:lla viime vuoden maaliskuusta. JatTy kuvaa kokoaikatyötä tehneiden määrä lisääntyi 31 000:lla. Osa- ja määräaikaisten palkansaajien määrä nousi noin 30 000:lla.

Työvoimatoimistoihin ilmoitettiin kuukauden aikana 29 000 uutta avointa työpaikkaa, eli hieman vähemmän kuin viime vuoden maaliskuussa.

Työllisyys lisääntyi palvelualoilla

Työllisyys lisääntyi eniten julkisissa ja muissa palveluissa, rahoitus-, vakuutus- ja liike-elämän palveluissa, maa- ja metsätaloudessa sekä kaupassa ja majoitus- ja ravitsemistoiminnassa. Työpaikat lisääntyivät kaikissa lääneissä.

Työttömiä oli työvoimatutkimuksen mukaan maaliskuussa 271 000, eli 33 000 vähemmän kuin vuotta aiemmin. Työttömyysaste oli noin 11 prosenttia.

Se oli 1,5 prosenttiyksikköä pienempi kuin viime vuoden maaliskuussa. Miesten ja naisten työttömyysasteet olivat myös noin 11 prosenttia.

Työvoimatoimistoissa oli maaliskuun lopussa kaikkiaan 355 000 työttömäksi työnhakijaksi tilastoitua. Työttömien työnhakijoiden määrä väheni viime vuoden maaliskuusta noin 29 000 hengellä. Työttömyys laski kaikkien työvoima- ja elinkeinokeskusten alueilla.

STT-IA
23.4.1999


TALOUS -SIVULLE