Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







Aattona kauppojen ovet auki tavalliseen tapaan

Uuden vuoden muistio



Uuden vuoden aattona kauppoihin pääsee tavanomaisten aukioloaikojen mukaan. Uuden vuoden ja vuosituhannen ensimmäisenä päivänä kauppojen ovet pysyvät suljettuina.


Sunnuntaina 2. päivänä tammikuuta elintarvikeliikkeet saavat olla avoinna neljän tunnin ajan kello 8-18 välillä.

Alkot ovat auki torstaina 30. päivänä perjantain aukioloaikojen mukaan. Alkojen ovet sulkeutuvat 31. päivänä kello 18 ja pitkäripaiset ovat kiinni lauantaina ja sunnuntaina.

Pankit ovat suljettuina uuden vuoden aattona ja avautuvat maanantaina 3. päivänä tammikuuta. Valuuttaa voi kuitenkin vaihtaa Helsinki-Vantaan lentoasemalla, Helsingin Länsiterminaalissa ja Okopankin Aleksin konttorin valuutanvaihtopisteessä Helsingissä.

Postit suljetaan aattona viimeistään kello 16. Asiamiespostit ovat avoinna yrittäjien aukioloaikojen mukaan. Posteista ei saa aattona pankkipalveluita.


Junien ja bussien aikatauluissa muutoksia

Junat kulkevat aattona perjantain aikataulujen mukaan. Tammikuun 1. päivänä junat kulkevat lauantaiaikatauluilla, mutta osa vuoroista on peruttu ja muutama pikajuna puolestaan täydentää liikennettä.

Tammikuun 2. päivänä junat kulkevat kuten sunnuntaisin. Kaukobussit ajavat vuoden viimeisenä päivänä perjantailiikenteen mukaisesti. Uuden vuoden päivänä liikennöidään aikataulussa mainitut S-vuorot.

Pääkaupunkiseudun lähiliikenteen junat liikennöivät 31. päivänä arkiliikenteen aikataulujen mukaan. Liikenne jatkuu läpi yön kaikilla lähiliikenteen rataosuuksilla ajettavilla lisävuoroilla.

Uuden vuoden päivänä paikallisjunat noudattavat aamu kuudesta lähtien sunnuntaiaikatauluja. Uuden vuoden liikenteen aikataulukortteja saa asemilta.

Helsingin sisäinen liikenne noudattaa aattona arkiliikenteen mukaisia vuoroja. Uudenvuoden päivänä ovat voimassa sunnuntailiikenteen aikataulut. Yöbussit ajavat uuden vuoden aaton ja -päivän jälkeisinä öinä.

STT-IA
28.12.1999


Kotimaa -sivulle