Järjestäytynyt ympäristöliike noudattaa lakia ja pysyy kaukana puolueista
Vakiintunut suomalainen ympäristöliike uskoo tietoon ja rauhanomaiseen järjestäytyneeseen toimintaan. Se hakee yhteistyökumppaninsa perinteisestä yhdistyskentästä, mutta varoo sekaantumasta puoluepolitiikkaan.Avoimeen kansalaistottelemattomuuteen ryhdytään vasta, jos kaikki muut keinot on käytetty ja tilanne luonnon tai ympäristön kannalta on vakava.
- Järjestöillä ei ole yhteyksiä 90-luvun eläinoikeusliikkeeseen tai laajemmin ympäristöprotestin neljänteen aaltoon, arvioi Suomen akatemian vanhempi tutkija, dosentti Esa Konttinen Jyväskylän yliopistosta. Hän on tutkinut suomalaista ympäristöliikehdintää koko 90-luvun.
Tuoreimman tutkimuksen kohteena ovat olleet Suomen luonnonsuojeluliiton noin 200 paikallisyhdistyksen puheenjohtajat ja osin johtokuntien jäsenet.
Eläinoikeusaktivistien päämääriä pidettiin arvossa, mutta esimerkiksi iskut turkistarhoihin tuomittiin jyrkästi. Yli 30-vuotiaista useampi kuin kolme neljästä ei hyväksy eläinoikeusaktivistien suoraa toimintaa.
Noin joka neljäs yhdistysten harvoista alle 30-vuotiaista puheenjohtajista ilmoitti hyväksyvänsä suoran toiminnan eläinten oikeuksien puolesta.
- Ympäristöliikkeen sisäinen jakautuminen on tällä vuosikymmenellä saanut sukupolvijaon luonteen. Paikallisyhdistysten aktivistit kuuluivat selkeästi toiseen sukupolveen kuin 90-luvun eläinoikeusliikkeen nuoret toimijat, jotka ovat tuoneet vahvasti moraalista eetosta ja uusia kollektiivisen toiminnan muotoja, Konttinen pohtii.
Viime talvena tehtyyn kyselyyn vastasi 70 prosenttia kyselyn kohteena olleista. Tulokset löytyvät Konttisen maanantaina julkistetusta kirjasta Ympäristökansalaisuuden kyläsepät, joka ilmestyy Jyväskylän yliopiston SoPhi-sarjassa.
Opettajat yhteistä hyvää ajamassa
Luonnonsuojeluliiton paikallinen yhdistysväki on hyvin koulutettua, sillä lähes puolella on korkeakoulututkinto. Useampi kuin joka neljäs heistä on ammatiltaan opettaja.
- Tällainen toiminta tuntuu sopivan erityisen hyvin opettajille, joiden työ mielletään yhteisen hyvän edistämiseksi siinä missä ympäristönsuojelukin. Myös vastuuntunto tulevien sukupolvien elinehdoista on tyypillistä molemmille.
- Luonnonsuojeluliiton juuretkin ovat helsinkiläisessä 1930-luvun lopun luonnontieteellisessä eliitissä, Konttinen huomauttaa.
Hänen mukaansa luonnonsuojeluliiton paikallisyhdistykset kattavat hyvin koko maan. Maaseudun ja kaupunkien ympäristökysymykset ja myös ympäristöaktiivisuus poikkeavat jossain määrin toisistaan.
Teollisuuspaikkakunnilla ja kunnissa, joissa palveluelinkeinot hallitsevat, yhdistykset ovat jokseenkin yhtä usein niin miehen kuin naisenkin johtamia. Alkutuotannon kunnissa eli maaseudulla vallitsee perinteinen työnjako, sillä kolme neljästä luonnonsuojeluyhdistyksen puheenjohtajasta on mies.
Luonnonsuojelun järjestöväki arvioi hieman yllättäen pahimmaksi vastuksekseen useimmiten kunnan poliittisen ja hallinnollisen johdon. Tutkimuksessa haastateltujen yhdistysaktiivien mukaan kunnanjohtajat ja paikalliset puoluepoliitikot eivät käytännössä ota huomioon ympäristönäkökohtia.
- Teollisuus esimerkiksi arvioidaan kuntapäättäjiä ympäristömyönteisemmäksi, mitä se 90-luvun vaihteen jälkeen ehkä onkin, kun ympäristöasioista on tullut varteenotettava kilpailutekijä, Konttinen sanoo.
Ympäristöväen yhteistyö kunnallisten viranomaisten kanssa on kuitenkin viime vuosina lisääntynyt. Valtaosa haastatelluista uskoi, että yhdistysten asiantuntemusta voisi käyttää nykyistä enemmän hyväksi esimerkiksi kaavoituksen suunnittelussa ja luontokohteiden kartoituksissa.
STT-IA
24.9.1999
