Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







Sähköposti on saanut suomalaiset kirjoittamaan



Yhä useamman suomalaisen kännykkä piippaa tekstiviestejä ja tietokone lähettää sähköpostia. Kielentutkijan mukaan kirjallinen kulttuuri elää Suomessa nyt nousukautta.


Dosentti Minna-Riitta Luukka soveltavan kielentutkimuksen keskuksesta Jyväskylän yliopistosta sanoo, että varsinkin sähköposti on saanut suomalaiset kirjoittamaan enemmän ja puhumaan puhelimessa vähemmän.

- Kirjallinen viestintä on räjähdysmäisesti lisääntynyt. Näin kielentutkijana en voi muuta kuin iloita siitä, että sähköposti ja tekstiviestit pitävät yllä kirjoittamisen taitoa, Luukka riemuitsee.

Luukan mukaan nämä uudet viestintävälineet tuovat kirjallista kulttuuria takaisin yhteiskuntaamme, joka on jo pitkään ollut nimenomaan puheyhteiskunta.

Pelokkaimmat ovat väittäneet sähköpostin ja erityisesti tekstiviestien rappeuttavan suomen kielen kokonaan.

- Tekstiviestit ja sähköposti eivät rappeuta kieltä. Ihmiset osaavat edelleen ihan selkeästi kirjoittamisen variantit ja tietävät, millä tavoin kirjoittaa missäkin yhteydessä. On kielen rikkautta, että on monenlaisia variantteja käytössä, Luukka rauhoittelee.

- Lisäksi on muistettava, että kieli on aina muuttunut. 50-luvun naistenlehtiä lukiessa huomaa, että silloinen kieli oli aivan erilaista kuin nykyinen.


Sähköposti on arkipäiväinen

Sähköpostin kirjoittaminen on tehnyt kirjeen kirjoittamisesta yhä arkipäiväisempää.

- Perinteisen kirjeen kirjoittaminen oli juhlallista. Sähköpostin kieli puolestaan muistuttaa aika pitkälti puhuttua kieltä, ainakin silloin kun sitä käytetään arkipäivän kommunikaatiovälineenä, Luukka sanoo.

Myös tekstiviestiä näpytellessään ihminen siirtyy käyttämään tiettyä kielimuotoa.
- Ne, jotka lähettävät tekstiviestejä paljon, kehittävät lyhennelmiä, merkkejä ja symboleja, jotka tarkoittavat tiettyjä asioita.

Luukka lupaa tekstiviesteistä lisää tietoa piakkoin, kun Jyväskylässä aloitetaan nuorten mediakulttuurin tutkimushanke. Siinä pureudutaan muun muassa 13-19-vuotiaiden kännykänkäyttöön.

Tutkittavaa tekstiviestien saralla riittääkin, sillä suomalaiset lähettävät toisilleen satoja miljoonia tekstiviestejä vuosittain.


Meilaus sopii suomalaisille

Suomessa on 107 Internet-liittymää tuhatta asukasta kohti, mikä on maailman huippuluokkaa. Eniten suomalaiset käyttävät netissä sähköpostia ja tiedonhakuja.

- Sähköposti on viestintäväline, jolla tavoittaa vastaanottajan varmasti. Sen käyttö on helppoa ja suhteellisen halpaa, tutkija Helena Tapper Helsingin yliopistosta listaa sähköpostin suosion syitä.

Tapper arvelee sähköpostin sopivan erityisesti suomalaiselle luonteenlaadulle, joka ei tunnetusti ole kovin sosiaalinen.

Sähköpostia kirjoittaessa vastaanottajan kanssa ei tarvitse olla kasvokkain taikka puheissa. Vastaanottajaa ei tule myöskään häirittyä, sillä hän lukee sähköpostiviestit silloin, kun hänelle sopii.

Sähköposti on saanut kansalaiset lähestymään viranomaisiakin entistä hanakammin. Virastoihin tulee nykyään huomattavasti enemmän tiedustelupyyntöjä kuin aikaisemmin.

Tapper ennustaa, että kymmenessä vuodessa jokaisella suomalaisella on käytössään Internet-yhteys joko kotona, työpaikalla, koulussa tai kirjastossa.
- Internetistä tulee yksi osa perusviestintää. Se saavuttaa samanlaisen aseman kuin esimerkiksi puhelin.

Internetin käytössä naisten ja miesten erot eivät ole suuria: naiset käyttävät sitä lähes yhtä paljon kuin miehet.

STT-IA
24.9.1999


Ajassa -sivulle