Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







Tietokoneet vievät yksityisyytemme



Tietotekniikkasta on tavattomasti hyötyä yrityksille, julkiselle hallinnolle ja yksityisille ihmisille. Mutta samalla tietotekniikan kehittyminen muodostaa yhä suuremman uhan tavallisen ihmisen yksityisyydelle.


Tietojärjestelmät kykenevät keräämään tietoja, tallentamaan ne ja käsittelemään niitä yksinkertaisemmin ja edullisemmin kuin koskaan. Eri tarkoituksiin tallennettujen tietojen määrä on kasvanut valtavasti, ja kasvu kiihtyy tulevaisuudessa entisestään.

Jos ajattelee pelkästään julkishallinnon yksityisistä ihmisistä keräämän tiedon määrää, niin hiukset nousevat pystyyn.

Entisaikaan käsikortistojen hankala käyttö ja vaikeudet pitää niitä ajantasalla suojelivat yksityisiä kansalaisia tietojen käytöltä tai yhdistelemiseltä, mutta nykyään teknisiä ongelmia ei enää ole. Onneksi sentään byrokratia ja hallinnon eri haarojen puutteellinen yhteistyö rajoittavat tiedostojen tehokasta hyödyntämistä.


Elämme huonoja aikoja

Yritykset keräävät tietoja lähinnä kaupallisiin tarkoituksiin. Tietoja hyödynnetään joko suoraan yrityksen omassa markkinoinnissa tai niitä myydään toisille yrityksille. Eri lähteistä hankittuja tietoja voidaan myös yhdistellä ja näin luoda uutta tietoa.

Esimerkiksi GIS-paikkatietojärjestelmät perustuvat erityyppisten tietojen yhdistämiseen. Yhdistävänä tekijänä on tietojen sijainti kartalla. Lähes kaikilla ihmisillä on kotiosoite, ja osoitteisiin liittyy kaikenlaisia kivoja tietoja mitä merkillisimmissä rekistereissä. Näin yksityinen ihminen ja hänen lähiympäristönsä voidaan nopeasti kartoittaa ja analysoida.

Kaikesta, mitä ihminen tekee, jää tieto jonnekin. Puhelut jäljitetään, sähköpostit luetaan, kaupassakäynnit reksiteröidään. Jopa kännykkäsi sijainti voidaan paikallistaa. Kuvantunnistusohjelmilla voidaan lähitulevaisuudessa tunnistaa valvontakameran kuvissa näkyvät henkilöt.

DNA-rekisteriä kerätään taparikollisista, mutta on vain ajan kysymys, milloin DNA-tiedot otetaan rutiininomaisesti ylös kaikista syntyvistä ihmisistä.

Erilaisten korttien määrä on loputon. On luottokortteja, pankkikortteja, älykortteja, kanta-asiakaskortteja ja niin edelleen. Jokaisesta kortinomistajasta on yrityksessä hyvät tiedot, ja lisäksi jokainen kortinkäyttökerta tallentuu tiedostoon.

Internet on luonteeltaan ihanteellisin keräysväline. Kaikesta mitä verkossa tietokoneella tekee, jää tieto jonnekin. Tietojen keräys tapahtuu huomaamattomasti esimerkiksi cookie-tekniikalla tai palvelinkoneiden logintiedostoja tutkimalla.


Lisäksi kaikki on menossa pahempaan suuntaan

Tulevaisuus näyttää synkältä. Tietojen keräämistä ja käsittelyä ohjaavat suuret kaupalliset ja hallinnolliset intressit. Itse asiassa monista tiedoista on suurta hyötyä myös yksityiselle ihmiselle. Miten paljon paremmin asiat sujuvatkaan sairaalan akuuttivastaanotossa, kun potilaan taskusta löytyy älykortti, johon on ladattu kaikki hänen terveydentilaansa koskevat tärkeät tiedot.

Mikä voitto olisikaan rikollisuutta vastaan taisteltaessa, jos jokaisen kansalaisen DNA-tiedot olisivat rikospoliisin käytettävissä. Miten hauskaa onkaan, että web-sivulla on vain minua kiinnostavia mainoksia. Miten riemukasta onkaan, että postiluukusta putoilee vain minua kiinnostavia suoramainoksia.

Tietojen luovuttaminen on usein välttämätöntä, myös kaupalliseenkin tarkoitukseen. Esimerkiksi luottokortti on kelpo väline, jota ilman ei esimerkiksi autonvuokraaminen ja osamaksusopimuksen tekeminen tahdo luonnistua. Pankkikortti taas on lähes välttämätön, jotta pankkiasioitaan voi ylipäätänsä hoitaa, koska asiakaspalvelusta on tullut vieras käsite pankkitoiminnassa.


Lainsäädäntö ei meitä pelasta

EU:n viime vuonna annettu tietosuojadirektiivi on jalo yritys saada asioita järjestykseen. Tarkoitus on antaa ihmisille mahdollisuus valvoa heistä kerättyä tietoa ja saada virheelliset tiedot korjatuiksi. Tietoja ei myöskään saa käyttää muuhun kuin siihen tarkoitukseen, jota varten ne on alunperin kerätty.

Lain vaikutukset voivat jäädä aika vähäisiksi. Pahimpia väärinkäytöksiä sillä tietenkin kyetään hilitsemään, mutta sen lain toteutuminen on pitkälti ihmisen omasta aktiivisuudesta kiinni. Tämä aktiviisuus ei yleensä ole kovin suurta. Sitäpaitsi viranomaisilla ja yrityksillä on tuhat keinoa hidastella yksityisten ihmisten kyselyihin vastaamisessa.

Pahinta on kuitenkin se, että tietoyhteiskunnassa kerätyn tiedon määrä kasvaa sellaisella nopeudella, että valvonta on yksinkertaisesti mahdotonta. Viranomaisten voimavarat eivät voi mitenkään riittää yritysten keräämien tietojen valvontaan, hyvä kun saavat pidettyä edes omat tiedostonsa jotenkin hallinnassa.

Jos useampi ihminen alkaisi kysellä tietojensa perään, saattaisi julkishallinnon ja yritysten toiminta pysähtyä kokonaan. Toki tietokantojen valvonnassa tietotekniikka tarjoaa apuaan, mutta silti direktiivin tavoite yksityisyyden suojaamisesta jäänee vain sanahelinäksi.

Direktiivi kieltää myös tietojen viemisen Euroopasta niihin maihin, joissa ei ole yhtä tiukkaa tietosuojaa. Yhdysvalloissa tietosuoja on Eurooppaa huonompi, ja niin ollen vientikielto koskisi Yhdysvaltoja. Paitsi että tässä on kauppasodan aineksia; niinpä sähköinen kaupankäynti Euroopassa kärsisi pahasti vientikiellosta.


Asiat olivat huonosti myös entisaikaan

Kaiken kattava valvonta ei ole ihmisille mitään uutta. Pienissä kylissä kaikki tietävät toistensa asiat ja sosiaalinen valvonta on tiukkaa. Kaupungit tarjoavat ihmisille enemmän vapautta ja yksityisyyttä, mutta kaupungeissakin ihmisten elämä yleensä kiertyy pienen ystävä- ja sukulaisjoukon ympärille, joka tavallaan muodostaa pienen kyläyhteisön kaupunkiyhteisön sisään.

Valvonnan vastakohtana on eristäytyminen ihmisyhteisöstä, mitä yleensä pidetään aika pahana juttuna. Itse asiassa valtaosa ihmisistä sekä haluaa että tarvitsee toisten valvontaa pysyäkseen ylipäänsä ihmisinä.

Ongelma tietotekniikan mahdollistamassa uudentyyppisessä valvonnassa on se, että me emme tiedä milloin meitä valvotaan, kuka meitä valvoo ja miksi meitä valvotaan.

HEIKKI JANTUNEN
24.9.1999


Talous -sivulle