Järistykset eivät enteile maailmanlaajuista maankuoren murenemista
Viimeaikaiset suuret maanjäristykset ovat saaneet monet epäilemään, että maankuoren alla olisi käynnissä jotain aivan poikkeuksellista. Turkin, Kreikan ja Taiwanin katastrofit saattavat maallikon mielessä niputtua yhdeksi suureksi ilmiöksi, joka heittää ikävän apokalyptisen varjon vuosituhannen viimeisten hetkien ylle.Seismologi Tellervo Hyvönen Helsingin yliopistosta kuitenkin vakuuttaa, että maaperä ei ole sen epävakaampi kuin ennenkään.
- Sikäli tämä on kyllä ollut poikkeuksellista, että suuria maanjäristyksiä on tapahtunut sellaisissa paikoissa, missä katastrofialttius on suuri, eli tiheään asutuilla alueilla ja lähellä maanpintaa. Järistykset ovat myös olleet riittävän voimakkaita rikkoakseen miljoonakaupunkien huonosti tehdyt rakennukset.
Maaperän seismistä aktiivisuutta voidaan tarkastella kahdella tavalla. Ensinnäkin voidaan keskittyä maanjäristyksien määrään ja niiden voimakkuuteen. Toisaalta voidaan tarkastella järistysten aiheuttamaa tuhoa.
- Jos tarkastellaan viimeistä sataa vuotta, niin katastrofaalisten maanjäristysten huippukaudet ajoittuvat 1910-30-luvulle ja toisaalta 1960-70-luvulle. Nyt saattaisi olla käynnissä kolmas huippukausi.
Hyvösen mukaan lukumääräisesti järistyksiä oli eniten 1940-50-luvulla, vaikka järistysten aiheuttamat tuhot jäivätkin melko vähäisiksi.
Mannerlaatat törmäilevät
Maanjäristys syntyy yleisimmin silloin, kun toisiaan vasten liikkuvien mannerlaattojen välinen jännitys purkautuu äkillisesti. Tämän vuoksi järistykset tapahtuvat yleensä laattojen reuna-alueilla.
Vaikka laattojen liikkeitä seurataan jatkuvasti, järistyksen tarkka ennustaminen on miltei mahdotonta.
Laattojen liikkeet ovat syynä myös Turkin ja Taiwanin järistyksiin. Hyvösen mukaan näissä kahdessa suurta tuhoa aiheuttaneessa järistyksessä on kuitenkin myös eroja.
- Turkin järistysalueella laatat liikkuvat sivuttain toisiinsa nähden, Taiwanin kohdalla taas mannerlaatta työntyy toisen laatan alle. Taiwanin maanjäristyksen keskus oli suhteellisen lähellä maanpintaa, vain 33 kilometrin syvyydessä, mikä osaltaan lisäsi tuhovaikutusta.
Turkin ja Taiwanin järistyksillä ei Hyvösen mukaan ole keskenään mitään tekemistä. Ne johtuvat täysin eri prosesseista, eikä Turkin järistys vaikuttanut Taiwanin järistyksen syntyyn.
Suomi ei juuri keinahtele
Vaikka Suomi on turvallisesti sijoittautunut Euraasian laatan keskivaiheille, maankuoreen kohdistuu täälläkin erilaisia jännityksiä.
- Suomeen kohdistuu Pohjois-Atlantilta vaakasuoraa horisontaalista jännitystä. Tämä johtuu siitä, että Pohjois-Amerikan ja Euraasian laatat erkanevat toisistaan. Sitten meillä on jääkauden jälkeistä maan nousua, joka on voimakkainta Merenkurkun kohdalla, Hyvönen kertoo.
Kansainvälisiin tilastoihin pääsevät vain yli 4,5 richterin järistykset, joita Suomessa ei ole ollut tämän vuosisadan puolella. Yleensä maanjäristyksen voimakkuus jää Suomessa kahden ja kolmen richterin väliin.
Viimeisin täkäläisen mittapuun mukaan suuri järistys, voimakkuudeltaan 3,8 richteriä, tapahtui vuoden 1979 helmikuussa. Järistyksen keskus oli Lappajärvellä, mutta tärinä tuntui hyvin koko Vaasan läänin alueella.
Vuonna 1882 Tornionjokilaaksossa järähteli 4,6 richterin voimalla. Kunnollisia mittauslaitteita ei kuitenkaan tuolloin vielä ollut käytettävissä, joten järistyksen voimakkuus on arvioitu jälkikäteen.
Tällä hetkellä Suomessa on yhteensä 14 seismistä mittausasemaa, joista Nurmijärven ja Kangasniemen asemat kuuluvat kansainväliseen mittausverkostoon.
STT-IA
24.9.1999
