Sisältö
Pääsivu
Pääkirjotus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kolumnit
Ajanviete
Linkit
Arkisto

AJASSA



Vaaralliset virukset

Tietokoneiden yleistymisen, Internetin käyttäjäkunnan kasvun ja ohjelmoinnin helpottumisen myötä myös lieveilmiöt yleistyvät. Näistä ehkä pahin ja salakavalin on virusten leviäminen.

Venekaupoilla netissä

Internetissä voi surffailla etsimässä itselleen uutta tai käytettyä venettä tai perätuupparia veneen perään. Tarjolla on myös pursiseurojen sivuja, jotka tarjoavat tietoa liitymisestä sekä seuran tarjonnasta jäsenille.

Viikon pelidemo: Need For Speed: High Stakes

Electronic Arts julkaisee Need For Speed- sarjaan kaksi uutta peliä. Ensimmäisenä markkinoille ehti Need For Speed: High Stakes. Seuraavana on vuorossa Motor City.

Suomi menee kiinni juhannukseksi

Juhannus tuo muutoksia kauppojen ja muiden palvelujen aukioloaikoihin. keskikesän juhla näkyy myös julkisten kulkuneuvojen aikatauluissa. Juhannus aiheuttaa myös vuoden pahimmat liikenneruuhkat pääteille.

Pohjolan vahinkovakuutustoiminta ruotsalaiseen suuryhtiöön

Pohjolan vahinkovakuutustoiminnasta tulee ruotsalaisen suurvakuutusyhtiön suomalainen sivuliike, kun Pohjola liittää vahinkovakuutustoimintansa ruotsalaisen Skandian ja norjalaisen Storebrandin aiemmin keväällä perustamaan pohjoismaiseen vahinkovakuutusyhtiöön.

Lähipiirin huumeongelma koskettaa jo miljoonaa suomalaista

Lähipiirin huumeongelma koskettaa jo noin miljoonaa suomalaista, arvioi Irti Huumeista ry. Laskelma perustuu tietoon, jonka mukaan jokaisen huumeiden käyttäjän ongelmilla on välitön vaikutus lähipiirin 15-20 ihmiseen. He ovat siis uhreja, jotka eivät itse käytä aineita.

Keuhkosyövän hoitotulokset yhä hyvin synkät

Keuhkosyövän paranemisennuste on edelleen erittäin synkkä. Vain joka kymmenes keuhkosyöpäpotilas on elossa viiden vuoden kuluttua sairastumisesta. Suurin osa taudeista havaitaan vasta siinä vaiheessa, kun hoito ei enää auta.

Suomen vesien laatu kohenee, maatalous suurin rehevöittäjä

Suomen järvien ja merialueen vedenlaatu on viime vuosina parantunut, koska teollisuus ja kunnat on velvoitettu huolehtimaan tiukemmin vesiensuojelustaan. Maa- ja metsätalouden osuus fosfori- ja typpikuormituksesta on kasvanut sitä mukaa, kun pistemäiset rehevöitymisen lähteet on saatu kuriin.

Silikonirinnoista ei vakavia terveyshaittoja

Silikonirinnat eivät aiheuta hengenvaarallisia terveysriskejä, mutta kylläkin haittoja terveydelle. Tähän tulokseen päätyy tuore amerikkalaisraportti.

Millaisessa valossa sinä työskentelet?

Auringonvalo on ihanteellinen ratkaisu työtilojen valaisuun, korostaa tuore saksalaistutkimus.

Yli sadan karhun kaatoon luvat

Ensi metsästyskautena metsästäjät saavat kaataa 108 karhua ja 97 ilvestä. Halleja saa metsästää kaksinkertaisen määrän viime vuoteen verrattuna eli yhteensä 60. Maa- ja metsätalousministeriö on vahvistanut suurpetojen ja muiden riistaeläinten alueelliset kiintiöt ja pyyntiluvat ensi metsästyskaudeksi.

Opetushallitus: Ammattiopetusta uhkaa opettajapula

Ammattikoulutusta uhkaa jo lähivuosina opettajapula, ellei ammattioppilaitosten opettajien koulutusta lisätä merkittävästi. Kolmannes ammattioppilaitosten opettajista nimittäin on jo yli 50-vuotiaita. Eniten yli 50-vuotiaita opettajia työskentelee tekniikan ja liikenteen opetuksessa.

Kännykät lähtevät kierrätykseen

Matkapuhelimille ja muille sähkölaitteille etsitään valtakunnallista kierrätyksen järjestelmää.

Laiton musiikki kitkettävä Internetistä

Euroopan ääniteteollisuus on huolissaan luvattomien Internet-musiikkitiedostojen sekä laittomien cd-levyjen määrän kasvusta.

Jogi vakoili Suomen riveissä NL:oa ja Saksaa

Virolainen kovan luokan tiedustelumies, vuonna 1921 syntynyt Jogi on viettänyt värikkään elämän. Mies työskenteli Erna- ja Haukka-nimisissä tiedusteluosastoissa, joutui pakkotyöhön Siperiaan 25 vuodeksi ja sai vihdoin kokea kotimaansa itsenäistymisen. Tämä kolmas Suomen laskuvarjohyppääjä sai Rautaristin, mutta ei suostunut vannomaan uskollisuudenvalaa Hitlerille.

Aviomiehellä oikeus isyyteen

Aviomiehen oikeutta isyyteen ei voi kumota sillä perusteella, että lapset ovat syntyneet hedelmöityshoidon tuloksena. Korkein oikeus on antanut ratkaisunsa asiassa.

Ajan suunnassa lyhyesti

Viikon vitsit

Pieni kevennys muuten niin ankeaan arkeen.

Sivun alkuun