Espanja, Saksa ja Ranska suurimmat EU:n metsätukien saajat



Metsätalouden tuki EU-alueella on vuosina 1994-99 noussut runsaaseen 2,5 miljardiin euroon. Tuesta ylivoimaisesti suurin osa on kohdistunut Espanjaan, Saksaan, Ranskaan ja Irlantiin, kertoo Pellervon taloudellisen tutkimuslaitoksen julkistama raportti.


EU:n osuus metsätalouden tuesta on noin puolet eli 1,3 miljardia euroa (7,8 miljardia markkaa). Suuri osa rahoista käytettiin maatalousmaan metsittämiseen - vuosina 1993-96 metsitettiin yhteensä noin puoli miljoonaa hehtaaria. Suuri osa metsityksestä on tehty Espanjassa, missä sitä tarvitaan muun muassa eroosion torjumiseksi.

Saman verran rahaa EU on käyttänyt metsätalouden tehokkuuden parantamiseen, markkinoinnin kehittämiseen, ympäristötoimiin ja luonnontuhojen korjaamiseen. Suurimmat tukisummat ovat menneet Espanjaan, Saksaan ja Ranskaan.

Agenda 2000 -paketti laajentaa metsätukien myöntämisperusteita. Kunnat voivat vastedes myös saada tukea, mikä kasvattaa potentiaalisten tuensaajien joukkoa Espanjassa, Saksassa, Ranskassa ja Portugalissa.

Ympäristönäkökulmat korostuvat myös jatkossa. Kioton ilmastokokoukselle EU-maat ovat ilmoittaneet aikovansa metsittää yhteensä yli 5 miljoonaa hehtaaria vuosina 1990-2010. Espanjan osuus tästä on yli puolet.

Suomi ja Ruotsi eivät juuri ole saaneet EU:lta metsätukia. Suomen osuus on arviolta puolitoista prosenttia EU:n metsätalouden koko tuesta. Metsäkeskuksissa uskotaan kuitenkin, että Suomi voi kasvattaa osuuttaan jatkossa - kehitteillä on hankkeita, jotka liittyvät nuoren metsän hoitoon, pienpuun käyttöön, puun energiakäyttöön ja ympäristötoimiin.

PTT:n raportin EU-tuesta metsätaloudelle ovat kirjoittaneet tutkimuspäällikkö Ritva Toivonen, tutkija Päivi Mäki ja Metsäntutkimuslaitoksen vanhempi tutkija Raija-Riitta Enroth.

STT-IKK
25.6.1999


POLITIIKKA-SIVULLE