Ydinvoimasta luopuminen tuskallista Saksassa



Saksan hallitus ja johtavien saksalaisten ydinenergiayhtiöiden edustajat eivät ole päässeet yksimielisyyteen maan ydinvoimaloiden sulkemisaikataulusta. Hallitus on esittänyt neuvotteluissa uuden kompromissiehdotuksen, joka ei kuitenkaan saanut kannatusta.


Liittokansleri Gerhard Schröder on hallituskumppaniensa vihreiden harmiksi tarjoutunut venyttämään ydinvoimaloista luopumisen aikataulua jopa yli 25 vuoteen tehdäkseen tyhjäksi ydinvoimateollisuudet valtavat korvausvaateet.

Uudetkaan keskustelut Schröderin ja neljän tärkeimmän ydinvoiman tuottajan välillä eivät kuitenkaan saaneet aikaan yksimielisyyttä uudesta aikarajasta. Hallituksen tiedottaja kuitenkin kertoi, että keskusteluissa edistyttiin ja uudesta kokouksesta sovittiin.

Ydinvoimateollisuuden tavoitteena on, että luopumisaikataulu noudattaisi mahdollisimman pitkälle reaktoreiden luonnollista käyttöikää.

- Toivomme sopimusta, joka riippuisi kunkin voimalaitoksen käyttöiästä, sanoi ydinvoimantuottaja Veban tiedottaja hallituksen kanssa käytyjen keskustelujen jälkeen.

Vihreät eivät niele Müllerin ehdotusta

Valtiovarainministeri Werner Müller esitti viime viikolla maan 19 ydinreaktorin poistamista käytöstä eri tahdissa alkaen vuodesta 2003 ja päättyen vuoteen 2024.

Suunnitelman mukaan ydinjätekuljetukset sallittaisiin vuoteen 2004 saakka, mikä tarkoittaisi, että Saksan ydintuottajat eivät joutuisi perumaan olemassa olevia sopimuksia englantilaisten ja ranskalaisten jälleenkäsittelijöiden kanssa.

Vihreät ja jopa osa Schröderin oman puolueen sosiaalidemokraattien edustajista tekivät kuitenkin tiistaina selväksi, että vaikka teollisuus kykenisikin hyväksymään Müllerin kompromissiehdotuksen, he eivät siihen pystyisi.

Ydinvoimasta luopuminen on ollut Schröderin hallituksen yksi suurimpia päänsärkyjä siitä lähtien, kun hallitus aloitti työnsä viime lokakuussa. Kiista on luonnollisesti kiristänyt välejä vihreisiin, mutta myös aiheuttanut jännitteitä Saksan, Britannian ja Ranskan suhteisiin.

STT-IKK
25.6.1999


ULKOMAAT-SIVULLE