Yli sadan karhun kaatoon luvat



Ensi metsästyskautena metsästäjät saavat kaataa 108 karhua ja 97 ilvestä. Halleja saa metsästää kaksinkertaisen määrän viime vuoteen verrattuna eli yhteensä 60. Maa- ja metsätalousministeriö on vahvistanut suurpetojen ja muiden riistaeläinten alueelliset kiintiöt ja pyyntiluvat ensi metsästyskaudeksi.


Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos on arvioinut, että maassamme oli ennen kevään lisääntymiskautta 1 022 karhua. Kestäväksi metsästysmääräksi se arvioi 108 karhua.

Viime vuonna metsästäjät olisivat saaneet kaataa kymmenkunta karhua vähemmän, mutta saivat saaliikseen vain 79 mesikämmentä.

Itäisellä poronhoitoalueella saa metsästää enintään 21 karhua ja läntisellä poronhoitoalueella viisi. Loput pyyntiluvat jaetaan riistanhoitopiirien kesken, niin että metsästys painottuu Itä-Suomeen, missä karhukantaa pyritään pienentämään. Pohjois-Karjalassa on 32 lainsuojatonta karhua ja Kymen riistanhoitopiirissä 25.

Sisä-Suomessa karhukannan kasvua on tarkoitus hidastaa ja Etelä- ja Länsi-Suomessa metsästys sallitaan vain pyrittäessä estämään vahinkoja.

Ilveskantaa syytä rajoittaa

Sutta saa metsästää poronhoitoalueella lokakuun alusta maaliskuun loppuun. Poronhoitoalueen ulkopuolella metsästys on sallittu ainoastaan Itä-Suomessa ja sielläkin vain vahinkojen estämistarkoituksessa.

Ilveskannaksi on arvioitu 860 ja kestäväksi metsästysmääräksi 106 ilvestä. Itä-Suomessa metsästyksellä pyritään rajoittamaan kannan kasvua. Muualla maassa pitäisi kaataa vain vahinkoa aiheuttavia ilveksiä.

Viime vuonna sai kaataa 90 ilvestä, mutta saaliiksi saatiin vain 63.

Hallien pyyntilupia kaksinkertaisesti

Itämeren norppa saa olla vastedeskin rauhassa metsästäjiltä. Sen sijaan halleja saa metsästää kaksinkertaisen määrän viime vuoteen verrattuna.

Saukon metsästys sallitaan edelleenkin vain silloin, kun sillä pyritään ehkäisemään kalan- tai ravunkasvatukselle syntyviä vahinkoja.

Vesilintujen metsästystä rajoitetaan riistanhoitopiireittäin. Pyyntilupia allin metsästykseen ei myönnetä Kirkkonummen itäpuolelle ja tukkakoskeloa ei saa metsästää lainkaan.

STT-IKK
25.6.1999


AJASSA -SIVULLE