Viikon verovinkki

Lahjoita verottomasti


Alle 20 000 markan arvoisesta lahjasta ei lahjansaaja maksa lahjaveroa. Jos saat lahjaksi samalta henkilöltä useita lahjoja, täytyy lahjojen arvot yhteensä jäädä alle tuon 20 000 markan kolmen vuoden aikana.


Kolmen vuoden aika ylittyy esimerkiksi seuraavassa tapauksessa. Jos isä antaa pojalle lahjaksi 1.7.1999 alle 20 000 markkaa, hän voi antaa seuraavan kerran verottoman lahjan kesäkuussa vuonna 2002 vastaavana päivänä eli heinäkuun ensimmäisenä.

Eri henkilöiltä saatuja lahjoja ei lasketaan yhteen. Tämän vuoksi esimerkiksi molemmat vanhemmat voivat lahjoittaa lapselleen lähes 40 000 markkaa ilman lahjaveroja. Alle 20 000 markan arvoinen lahja on veroton riippumatta siitä, ovatko lahjansaaja ja antaja sukulaisia keskenään tai mikä on heidän välisensä sukulaisuussuhde.

Jos kolmen vuoden aikana annettujen lahjojen arvo on 20 000 markkaa tai enemmän, lahjoista joudutaan maksamaan lahjaveroa. Lahjaveron määrään vaikuttaa silloin lahjan arvo sekä antajan ja saajan välinen sukulaisuus.

Ensimmäisessä veroluokassa, johon kuuluvat mm. rintaperilliset, lahjaveron määrä on 10-16 prosenttia lahjan arvosta. Koska 20 000 markkaa saa tällöinkin verottomasti, jää veron määrä käytännössä helposti alle kymmenen prosentin. Esimerkiksi 100 000 markan arvoisesta lahjasta, rintaperillinen maksaa lahjaveroa 8 500 markkaa.

Veronmaksajain Keskusliitto, Verotieto Oy
25.6.1999


TALOUS -SIVULLE