Yksi Öcalanin asianajajista vankilaan, toinen pidätettiin



Turkin poliisi pidätti perjantaina yhden kurdijohtaja Abdullah Öcalanin asianajajista, kertoi uutistoimisto Anatolia.


Uutistoimisto kertoi myös, että turkkilainen vetoomustuomioistuin on vahvistanut toiselle Öcalanin asianajajalle langetetun vuoden mittaisen vankeustuomion.

Asianajaja Medeni Ayhan oli tuomittu valtion turvallisuustuomioistuimessa vankeuteen "separatistipropagandan" levittämisestä. Ayhan kertoi perjantaina uutistoimisto AFP:lle tuomion syyksi sen, että hän oli käyttänyt kirjoituksissaan termiä "Kurdistan".

Asianajaja Osman Baydemir pidätettiin perjantaina aiemman etsintäkuulutuksen nojalla, kun hän oli menossa Öcalania koskevaan tiedotustilaisuuteen.

Ayhan ja Baydemir kuuluvat 16 asianajajan ryhmään, joiden on määrä puolustaa Öcalania, kun tämä joutuu oikeuteen syytettynä valtiopetoksesta ja separatismista.

Tappouhkauksia

Kaksi Öcalanin puolustusasianajajaa pääsi torstaina ensi kerran vierailemaan päämiehensä luona Istanbulin edustalla olevalla vankilasaarella.

Asianajaja Ahmet Zeki Okcuoglu kertoi perjantaisessa lehdistötilaisuudessa, että vangittu Öcalan näytti voivan hyvin, vaikka olikin valitellut silmä- ja korvavaivoja.

Okcuoglun mukaan eristyssellissä olo ja jatkuvat kuulustelut saattavat kuitenkin johtaa kurdijohtajan mielenterveyden romahtamiseen.

Okcuoglu vaati, että asianajajien on päästävä esteettä tapaamaan päämiestään sekä tämän siirtämistä tavalliseen vankilaan.

Viranomaisten olisi myös estettävä viestimiä julkaisemasta kirjoituksia, jotka voivat vaikuttaa oikeudenkäynnin lopputulokseen, ja suojeltava tappouhkauksia saaneita asianajajia ja näiden perheitä.

Useat Euroopan maat ovat vaatineet Öcalanille oikeudenmukaista kohtelua. Öcalania syytetään lähes 30 000 ihmisen kuolemasta PKK-järjestön ja Turkin armeijan 14 vuotta kestäneen aseellisen selkkauksen aikana.

STT-IA
26.2.1999


ULKOMAAT -SIVULLE