Sisältö
Pääsivu
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Linkit
Arkisto

Pääkirjoitus

Päätoimittaja Ilkka Ahtokivi


26.2.1999

Kahden kampanjan väkeä

Verkkouutisten ilmestyessä maaliskuun eduskuntavaaleihin on aikaa 24 vuorokautta. Yleinen mielipide ja media ovat moittineet kampanjan latteutta sekä uusien avauksien puutetta. Havainto ei välttämättä ole väärä.

SDP on kuitenkin avaamassa toisen rintaman. Puoluehallitus päätti torstaina presidentinvaalien aikataulusta, jolla käytännössä kiirehditään istuvan presidentin ilmoitusta siitä, pyrkiikö hän uusimaan valtakirjansa toiselle kuusivuotiskaudelle.

Presidentti Martti Ahtisaaren piti alun perin kertoa aikeistaan viime vuodenvaihteeseen mennessä. Taannoisen Espanjan-matkansa yhteydessä hän kertoi ilmoittavansa aikeistaan juhannukseen mennessä. Nyt SDP:n puoluehallitus edellyttää vastausta jo huhtikuun lopuilla.

SDP:n julkistaman aikataulun mukaan puolueosastojen ja jäsenten muodostamien valitsijayhdistysten on tehtävä ehdotuksensa puolueen presidenttiehdokkaasta huhtikuun 28. päivään mennessä. Viimeistään seuraavana päivänä puoluehallitus varmistaa ehdokkaiden oman suostumuksen ja tuolloin myös istuvan presidentin suostumuksen on oltava käytettävissä.

SDP:n ratkaisu tuo väistämättä presidentinvaalikampanjan osaksi eduskuntavaalikampanjaa, ovathan eräät puolueosastot jo osoittaneet tukea sekä Ahtisaarelle että ulkoministeri Tarja Haloselle. Mielenkiintoista on, että esityksen ehdokkaasta voi tehdä tietämättä ehdokkaan suostumuksesta mitään.

Ainoa toistaiseksi ”kampanjoiva” ehdokas on vihreiden Heidi Hautala, jonka ehdokkuus ratkaistiin jo viime vuoden puolella. Kokoomus ja keskusta eivät ole päättäneet aikatauluistaan saati ehdokkaistaankaan presidentinvaalien suhteen. Todennäköistä on, etteivät ne asiasta päätäkään ennen kuin eduskuntavaalien tulos ja vaalien pohjalta syntyvä hallitusratkaisu ovat tiedossa.

Vaikka SDP:nkin muodolliset päätökset tehdään vasta toukokuun lopulla, asiallisesti ottaen kampanjointi alkaa torstaina vahvistetun aikataulun perusteella aiemmin.

SDP:ssä lienee tehty arvio, että presidentin esivaalikampanjan julkistaminen ja vähittäinen avaaminen tukee puolueen eduskuntavaalityötä puolueen suhteellisen alhaisten kannatuslukujen nostamiseksi. Aika näyttää, oliko arvio oikeaan osunut, ovathan Ahtisaarenkin kannatusluvut hiljalleen hiipuneet huippulukemista.

ILPO KIURU