Aaveita ja vampyyreja



Aaveet, nuo salaperäiset ilmestykset, vaanivat jokaista askeltasi myös netissä. Ole varuillasi etteivät ne pääse yllättämään. Ja juuri kun olet varautunut kohtaamaan aaveen kuuluu selkäsi takaa kahahdus, ja kääntyessäsi näet vampyyrin kulmahampaiden välähdyksen niiden lähestyessä kaulaasi...


Heikki Tikkala on kirjoittanut kirjan Olevaisen yöpuoli, joka on nyt tarjolla myös internetissä poltergeistien kotisivulla. Kyseessä on kirjan täydellinen versio ja luettavaa onkin runsaasti. Kirja esittelee aluksi suomalaisia kummitusilmentymiä, mutta loppuosassa paneudutaan kummitusilmiöihin ja niiden selityksiin.

Honkajoella väitetään olevan paljon kummituksia ja niistä on kehitteillä oma kirjansa. Kirjan materiaaliin pääsee tutustumaan jo nyt Kummitusjuttuja -sivulla.

Myös Paltanniemellä kummittelee, mikäli on uskominen Paltanniemen tarinaperinteeseen. Sivulla on kerrottu kolme kummitustarinaa, joissa kummittelee niin Iso-Jussi, outo häävieras että vanha riihi. Sivun toteutus ansaitsee kiitoksen, ulkonäkö on rauhallinen ja sopivasti valokuvin kuvitettu.

Lapsille ja lapsenmielisille löytyy netistä jännitystä, lasten kuvittama Aavesatu. Tarinassa kerrotaan Urpon yöllisestä aaveen kohtaamisesta.

Mielenkiintoinen haamutarinan tapainen löytyy Ari Koiviston kotisivuilta. Tarina on kolmen eri kirjoittajan vuorotellen kirjoittama ja koostuu sadasta eri pätkästä.

Kuka murhasi Tiukun, kyselee Laura Ahonen kirjoittamassaan tarinassa. Kyseessä on lyhyt tarina Huutavan talon tietämiltä.

Vanhemmille lukijoille tarjoaa Juha-Matti Henriksson kertomuksen tamperelaisten poliisien aaveenmetsästyksestä. Löytävätkö poliisit Aitolahden hirmuisen aaveen, siinäpä kysymys?

Vampyyritarinoita netin perukoilta

Kahvinkeittovampyyri seikkailee mielipuolisessa, neljän opiskelijan vuorotellen kirjoittamassa tarinassa. Mukana on roiskuvaa verta ja muutenkin rivoa meininkiä, joten heikkohermoisille ei tarinaa voi suositella.

Mikko Rajanen laittaa tarinassaan Pervo vampyyri ja Nemesismo vieläkin paremmaksi - tai pahemmaksi. Tarina sisältää hyvinkin poikkeavaa tekstiä ja tarina onkin lapsilta kielletty. Kirjoittajan toinen, lapsillekin soveltuva Pikku vampyyri ja Nemesis, on sen sijaan kiltti tarina.

Eikä suinkaan pidä unohtaa Kalaksikukkoa, sähköistä scifi-, kauhu- ja fantasialehteä, jonka sisältöön kuuluu runsaasti aave- ja vampyyrijuttuja muun tarjonnan ohessa.

Ulkomaisista tarinoista mainittakoon True Vampire Stories, Pathway to Darkness ja Vampire Fiction. Ja hakukoneilla löytyy tietysti lisää.

MARKO HAKALA
26.2.1999


AJASSA -SIVULLE