Primakovin (kuvassa) yritykselle annetaan arvoa

Suomen hallitus ei luota Milosevicin lupauksiin



Suomen hallitus vaatii Jugoslavian presidentti Slobodan Milosevicia lopettamaan väkivallan Kosovossa ja sallimaan pakolaisten paluun ilman ehtoja. Hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittinen valiokunta totesi keskiviikkona, että pelkkiin lupauksiin ei Milosevicin aikaisemman toiminnan vuoksi voi luottaa.


Hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittinen valiokunta eli hutva kokoontui keskiviikkona aamupäivällä tasavallan presidentti Martti Ahtisaaren johdolla. Kokouksessa oli läsnä ministereitä kaikista hallituspuolueista.

Hutvan kokouksesta annetussa tiedotteessa todetaan, että hallitus arvostaa Venäjän pääministerin Jevgeni Primakovin yritystä Milosevicin taivuttamiseksi. Hallituksen mukaan koko kansainvälinen yhteisö ponnistelee nyt rauhan palauttamiseksi alueelle.

Hallitus ilmaisi syvän huolensa Kosovossa ja sen naapurimaissa tapahtuvasta humanitaarisesta katastrofista, jonka Jugoslavian asevoimien väkivalta ja terrori ovat aiheuttaneet. NATO:n toimiin ei tiedotteessa oteta kantaa.

Rauhansopimusluonnos edelleen pohjana

Suomen hallituksen mielestä Rambouillet'n sopimusluonnos tarjoaa rauhansopimuksen puitteet, joihin Jugoslavian on taivuttava.

Alivaltiosihteeri Jaakko Blomberg ulkoministeriöstä sanoi hutvan kokouksen jälkeen, että ei ole mitään muuta tietä, koska osapuolten välille pitää saada yhteisymmärrys.

- Ei tässä ole kysymys NATO:n ja Jugoslavian välisestä rauhansopimuksesta, vaan rauhasta Kosovossa Jugoslavian valtion ja kosovolaisten välillä. Ei kukaan ole esittänyt, miten se voitaisiin jollakin muulla tavalla tehdä varsinkin kun kosovolaiset ovat sen allekirjoittaneet, Blomberg sanoi.

Blombergin mukaan epäluottamus Slobodan Milosevicin lupauksiin perustuu tämän käytäntöön kymmenen vuoden aikana, ennen muuta Bosniassa.

Lisäksi Milosevic teki sopimuksen Yhdysvaltain erityislähettilään Richard Holbrooken kanssa joukkojen vähentämisestä Kosovossa, mutta on rikkonut sen. YK:n turvallisuusneuvostokin on velvoittanut Jugoslaviaa toimimaan sopimuksen mukaisesti.

Venäjää ei haluta sulkea pois

Venäjän pääministeri Jevgeni Primakovin jatkosuunnitelmista Milosevicin taivuttamiseksi ei Suomella ole tietoa. Suomen hallituksen Primakovin yritykselle osoittama arvostus ilmaisee kuitenkin Blombergin mukaan sen, että Venäjää tarvitaan asiassa joka tapauksessa, eikä sitä haluta sulkea pois.

Hutva kävi Blombergin mukaan koko Kosovon tilanteen läpi perusteellisesti. Hän ei halunnut täsmentää, mitä keskustelua NATO:n ja YK:n roolista mahdollisesti käytiin.

Hallituksen tiedotteessa todetaan, että kansainväliset järjestöt tehostavat humanitaarista avustustoimintaansa Kosovon sadoille tuhansille pakolaisille. EU on päättämässä 10 miljoonan euron lisäpanoksesta ja useat jäsenmaat ovat luvanneet lisää rahaa pakolaisapuun.

Suomi on päättänyt kahdeksan miljoonan markan humanitaarisesta avusta Kosovon pakolaisille.

EU:n troikan eli puheenjohtajamaa Saksan, seuraavan puheenjohtajan Suomen ja edellisen puheenjohtajan Itävallan ulkoministerit kokoontuvat torstaina Bonnissa pohtimaan yhdessä kriisialueen naapurimaiden ulkoministerien kanssa pakolaisaallon seurauksia.

STT-IA
31.3.1999


POLITIIKKA -SIVULLE