Viikon varrelta - ulkomaat lyhyesti


Kyydityksiä muistettiin Baltiassa

Baltian maat muistavat 50 vuoden takaisten kyyditysten uhreja erilaisin juhlatilatilaisuuksin. Maaliskuun 25.-27. päivinä kyyditettiin Virosta ja Latviasta kymmeniätuhansia ihmisiä Siperiaan Moskovan määräyksestä.

Virosta kuljetettiin karjankuljetusvaunuissa yli 20 000 ihmistä kulakeiksi tai metsäveljien suojelijoiksi syytettyinä. Mukana oli kokonaisia perheitä isovanhemmista pikkulapsiin. Useat kyyditetyistä eivät koskaan päässeet palaamaan kotimaahansa.

Kyyditettäviä koottiin eri puolilta manner-Viroa samoin kuin asutuilta saarilta rautatieasemien koontileireihin, joista matka alkoi. Osa siirtyi tässä vaiheessa metsäveljiksi.

Tallinnan juhlaseminaarissa puhui pääministeri Mart Laar, joka on jo aiemmin tehnyt seikkaperäisen metsäveljiä käsittelevän teoksen. Latviassa järjestettiin vastaavia muistotilaisuuksia, joihin osallistui maan presidentti Guntis Ulmainis.

Latviasta kyyditettiin 43 000 ihmistä. He olivat saaneet nimensä "mustaan kirjaan" joko kollektiivitalouden vastustuksestaan ja metsäveljien tukemisesta.


Viron hallitus esiteltiin

Viron presidentti Lennart Meri nimitti maalle uuden hallituksen myöhään keskiviikkoiltana. Parlamentin hyväksymä pääministeriehdokas Mart Laar esitteli hallituksensa kokoonpanon presidentille tämän virka-asunnossa. Hallitus vannoo virkavalansa torstaina.

Presidentti Meri palasi vähän ennen puoltayötä Pariisista, jossa hän oli vastaanottanut Vuoden Eurooppalaisen tunnustuksen Ranskan presidentti Jacques Chiracilta.

Laarin uudessa hallituksessa on vastuussa oleva kolmiliitto jakanut ministeripaikat tasan. Jokainen puolue saa uuteen hallitukseen viisi ministeriä.

Isänmaan liiton ministerit ovat pääministeri Laarin lisäksi sisäministeri Jüri Möis, puolustusministeri Jüri Luik, liikenneministeri Toivo Jürgenson ja opetusministeri Tönis Lukas.

Reformipuolueen puheenjohtaja Siim Kallas saa valtiovarainministerin salkun. Oikeusministeri on Märt Rask, ympäristöministeri Heiki Kranich, kulttuuriministeri Signe Kivi ja aluepoliittinen ministeri Toivo Asmer.

Maltillisten ministerilistassa on ulkoministerinä Toomas Hendrik Ilves, sosiaaliministerinä Eiki Nestor, kansalaisuusasioita hoitavana salkuttomana ministerinä Katrin Saks, talousministerinä Mihkel Pärnoja ja maatalousministerinä Ivari Padar.


Eteläafrikkalaiselle papille kuusi vuotta vankeutta kavalluksesta

Eteläafrikkalainen oikeusistuin tuomitsi keskiviikkona rotuerottelun vastaiseen taisteluun osallistuneen papin Allan Boesakin kuudeksi vuodeksi vankeuteen. Boesak sai tuomion ulkomaisten avustusvarojen kavaltamisesta.

Boesak todettiin viime viikolla syylliseksi rock-laulaja Paul Simonin lahjoittamien rahojen varastamiseen. Rahat oli tarkoitettu rotuerottelun uhreiksi joutuneille lapsille. Lisäksi hänen todettiin kavaltaneen Ruotsin valtion kehitysyhteistyövaroja. Kaikkiaan kavalletut summat kohoavat yli miljoonan markan.

Oikeuden tuomari hylkäsi Boesakin puolustusasianajajien vetoomuksen, jonka mukaan hänen osallisuutensa rotuerottelun vastaiseen taisteluun pitäisi lieventää hänen tuomiotaan. Asianajajat hakivat heti lupaa valittaa tuomiosta.


Interfax: Osama bin Laden Tshetsheniassa

Kansainvälisesti etsintäkuulutettu saudiarabialainen terroristi Osama bin Laden on Venäjän tiedustelupalvelun mukaan Tshetsheniassa, kertoi uutistoimisto Interfax keskiviikkona.

Interfaxin mukaan viranomaiset tutkivat parhaillaan tietoja, joiden mukaan Osama bin Laden suunnitteli yhdessä tshetshenialaisen komentajan Hassan Hattabin kanssa äskettäisen pommi-iskun Vladikavkazissa, Kaukasuksessa. Iskussa kuoli yli 60 ihmistä.

Venäjän viranomaisten mukaan Vladikavkazin hyökkäyksessä on tiettyjä yhtäläisyyksiä Keniassa ja Tansaniassa viime elokuussa tehtyjen iskujen kanssa.

Yhdysvallat on etsintäkuuluttanut Osama bin Ladenin Kenian ja Tansanian pommiräjähdysten johdosta. Ne oli suunnattu Yhdysvaltain suurlähetystöjä vastaan ja niissä kuoli yhteensä yli 200 ihmistä ja noin 5 000 loukkaantui.

Osama bin Ladenin kerrottiin aiemmin olevan Afganistanissa, mutta suurinta osaa Afganistanista hallitseva Taleban-liike ilmoitti helmikuussa, ettei bin Laden ole enää sen valvomalla alueella.


Ministerin opaskoiralle porttikielto parlamenttiin

Britannian sokean ministerin opaskoira on saanut porttikiellon parlamentin alahuoneen istuntoihin. Koulutus- ja työministeri David Blunkett joutuu selviämään istunnot ilman opaskoiraansa, koska koira oksensi taannoin alahuoneen matolle.

Huomiota herätti se, että musta labradorinnoutaja Lucy alkoi voida pahoin oppositiopoliitikon puheen aikana. Konservatiivien David Willetts on ollut jo aiemmin maineikas kehnoista parlamenttipuheistaan.

- Lucy oli, surullista kyllä, pakko jättää istuntosalin ulkopuolelle siltä varalta, että sinun kohtuuttomat kommenttisi provosoisivat sitä. Näin kävi ilmiselvästi taannoin, työväenpuolueen edustaja Andrew Smith ilmoitti Willettsille.


Entinen panttivanki vaatii Iranilta korvauksia

Libanonissa panttivankina vuoteen 1991 asti ollut amerikkalainen toimittaja Terry Anderson on haastanut Iranin hallituksen oikeuteen kaappauksen tukemisesta.

Anderson vaatii Iranin valtiolta sekä turvallisuus- ja tiedotusministeriöltä sadan miljoonan dollarin vahingonkorvauksia. Kanne nostettiin Washingtonissa, josta se toimitetaan diplomaattiteitse Iraniin.

Ääri-islamilainen Hizbollah-sissiryhmä kaappasi Lähi-idässä kirjeenvaihtajana toimineen Andersonin 14 vuotta sitten Beirutissa ja piti häntä vankinaan liki seitsemän vuoden ajan. Lähes koko tämän ajan Andersonia pidettiin kahlittuna.

Vaateessa ovat osallisina myös Terry Andersonin vaimo, sekä heidän 13-vuotias tyttärensä, joka syntyi vain muutaman kuukauden isänsä kaappauksen jälkeen.


Miljardilta ihmiseltä puuttuu puhdasta vettä

Yli miljardilla ihmisellä eli lähes viidesosalla maapallon väestöstä ei ole käytettävissä puhdasta vettä. Asiantuntijat uskovat ongelman vain pahenevan ensi vuosituhannella.

Yli viisi miljoonaa ihmishenkeä voitaisiin pelastaa vuosittain, jos vesihuollon parantamiseen ja saastuneen veden aiheuttamien vaarallisten sairauksien estämiseen käytettäisiin noin 15-17 miljardin dollarin suuruinen summa.

Tämä käy ilmi YK:n ympäristöohjelman UNEP:n maanantaina Maailman vesipäivänä julkistamasta selvityksestä. YK:n asiantuntijoiden mukaan summa vastaa suunnilleen rahamäärää, joka Yhdysvalloissa ja Euroopassa käytetään vuosittain lemmikkieläinten ruokiin.

Ensi vuosituhannen alkupuoliskolla vesipulan uskotaan koettelevan erityisesti Afrikkaa ja Lähi-itää, mutta myös mm. Intiaa, osia Kiinasta ja Perua.


Intia ja Venäjät sopivat puolustuskoulutuksesta

Entiset kylmän sodan aikaiset kumppanit Venäjä ja Intia allekirjoittivat maanantaina sopimuksen, jonka mukaan intialaisia upseereja tullaan kouluttamaan Venäjän armeijan laitoksissa.

Sopimuksen allekirjoittivat Venäjän puolustusministeri Igor Sergejev ja Intian puolustusministeri George Fernandes.

Vuoden 1991 Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen Intia ja Venäjä ovat pyrkineet uudelleen lämmittämään kylmän sodan aikaisia läheisiä suhteitaan. Miltei 70 prosenttia Intian armeijan kalustosta on venäläisvalmisteista.

Intia ja Venäjä sopivat vuoteen 2001 saakka ulottuvasta puolustusyhteistyöstä pääministeri Jevgeni Primakovin vieraillessa Intiassa viime joulukuussa. Venäjän pääministerin vierailu oli ensimmäinen hallituksen päämiehen vierailu Intiaan sen viime vuoden toukokuussa suorittamien ydinkokeiden jälkeen.

Viime vuoden aikana maat ovat neuvotelleet muun muassa venäläisten tankkien ja lentotukialuksen hankinnoista Intian asevoimille.

Koonnut: IA
25.3.1999


ULKOMAAT -SIVULLE