RKP haluaa edelleen kaksi ministeriä



Ruotsalainen kansanpuolue pyrkii mukaan myös uuteen hallitukseen ja haluaa kaksi ministerinpaikkaa.


RKP:n mielestä puolueella tulee uudessakin hallituksessa olla kaksi ministeriä, koska se säilytti asemansa ennallaan eduskuntavaaleissa. Puolue sai 5,1 prosentin kannatuksen ja 12 kansanedustajaa, mikä on sama määrä kuin edellisessäkin eduskunnassa.

RKP:n puoluehallitus arvioi vaalien tulosta ja edessä olevia hallitusneuvotteluja perjantaina. Puheenjohtaja sisäministeri Jan-Erik Enestamin mukaan RKP:llä ei ole hallituskumppaneiden suhteen suosikkeja.

- Emme sulje ketään pois. Lähdemme siitä, että neuvottelut käydään kaikkien kanssa, Enestam sanoi.

RKP löytää yhteisiä intressejä niin keskustan kuin kokoomuksenkin kanssa. Keskustaa lähempänä puolueen kannat ovat mm. aluepolitiikassa, kun taas talouspolitiikassa yhteinen sävel löytyy helpommin kokoomuksen kanssa.

Vaalien alla esitetyistä vaatimuksista, joiden mukaan pääomaverotusta pitää kiristää Enestam totesi, että sellainen ei olisi loogista eduskuntavaalien tuloksen huomioon ottaen.

Enestam ennakoi kokouksen jälkeisessä tiedotustilaisuudessa, että hallitusneuvotteluista tulee vaikeat siitä riippumatta, muodostetaanko uutta hallitusta nykypohjalta vai ns. punamullan varaan. Puhtaan porvarihallituksen vaihtoehtoon Enestam ei usko.

RKP:stä nainen hallitukseen

Ennakolta voi pitää selvänä, että puheenjohtaja Jan-Erik Enestam jatkaa ministerinä, jos RKP on hallituksessa.

Toiselle ministerinpaikalleen RKP aikoo istuttaa naisen. Puoluesihteeri Peter Heinströmin mukaan "muodollista" päätöstä ei ole tehty, mutta "asiasta vallitsee aika suuri yhteisymmärrys".

Mahdollisia ministeriehdokkaita ovat näin ollen kansanedustajat Eva Biaudet Helsingistä, Ulla-Maj Wideroos Närpiöstä ja Margareta Pietikäinen Espoosta.

RKP:ssä tunnetaan kiinnostusta useampaakin eri salkkua kohtaan. Enestamin mukaan puoluetta kiinnostavat opetusministeriö, sosiaali- ja terveysministeriön kakkossalkku, mihin kuuluvat sosiaali- ja terveyspalvelut, sisäministeriö uudella työnjaolla, missä saisi kunta-asiat, sekä liikenneministeriö.

Työllisyys, kieliasiat

Puoluehallituksen mielestä työllisyyden parantaminen on uudenkin hallituksen suurin haaste. RKP haluaa myös parantaa kuntien mahdollisuuksia turvata laadukkaita peruspalveluja asukkailleen ja peräänkuuluttaa muuttoliikettä hillitsevää aluepolitiikkaa.

Ruotsalainen kansanpuolue tähdentää myös kielilain uudistamista. Puolueen mielestä lailla pitäisi varmistaa, että valtion ja kuntien hallinto todella kykenee palvelemaan maan molemmilla virallisilla kielillä.

RKP:ssä päätöksen hallitukseen osallistumisesta ja puolueen ministeriehdokkaista tekevät puoluehallituksen työvaliokunta ja eduskuntaryhmä yhdessä.

STT-IA
26.3.1999


POLITIIKKA -SIVULLE