Vaaleista ei ollut protestiksi



Protestiksi ei näistä vaaleista ollut eikä kansa kapinoinut. Suuret puolueet pitivät asemansa ja äänestysprosentin laskukin sopii pitkän aikavälin kehitykseen. Kokoomus eteni parhaiten korkean äänestysprosentin vaalipiireissä, kun taas Keskusta korjasi satoa perinteisillä alueillaan, joissa myös äänestysprosentit jäivät alhaisiksi.


Millä tahansa mittareilla eduskuntavaaleja tarkastellaankin ei niistä protestia saa leivottua. Huomattavin muutos oli äänestysprosentin lasku 68,3 prosenttiin.

Vaikka se onkin sodan jälkeisen ajan kehnoin osallistumistulos, niin vertailu edellisiin eduskuntavaaleihin kertoo, että nukkuvien puolue sai vain runsaat 70 000 uutta kannattajaa.

Äänestysprosentti laskussa jo 60-luvulta

Trendi on ollut laskusuuntainen aina vuoden 1966 huippuluvusta saakka, ja syinä on eittämättä monet muutkin seikat kuin protesti. Velvollisuuteen perustuva äänestämisen tapa on 90-luvulla heikentynyt, eikä elämä ole niin läpipolitisoitunutta kuin vielä pari vuosikymmentä sitten.

Jos politiikka ei kiinnosta, ei se ole vain protesti, vaan viesti siitä, että muut asiat innostavat enemmän yhä kasvavaa osaa kansasta.

Tyytymättömyyttä politiikkaan mitataan usein myös vanhojen puolueiden suhteella uusiin ryhmiin. Uusista yrittäjistä ei ollut vanhojen häiritsijäksi. Protestipuolueista Nuorsuomalaiset putosivat eduskunnasta, samoin Veltto Virtanen. Remonttiryhmä ja Perussuomalaiset saivat molemmat yhden edustajan.

Paljastavaa on verrata äänimääriä vaikkapa SMP:n voiman vuosiin. Kaikkien pienryhmien äänet yhdessä jäävät alle 150 000:n. Vielä vuonna 1991 SMP keräsi 132 000 ääntä. Parhaana protestivuonna 1983 SMP:n äänipotti oli liki 290 000.

Kolme suurinta puoluetta hävisi yhteensä 60 000 ääntä, josta kiitos kuuluu SDP:n 170 000:n äänen suurtappiolle. Muistetaan, että 1991 vaalien demarit oppositioon vienyt häviö oli runsaat 90 000 ääntä.

Kolmen suuren suhteellinen osuus ei äänikadosta huolimatta kutistunut - päinvastoin. Kolme suurta sai nyt 66,3 prosenttia äänistä, kun 1995 vastaava osuus oli 66,0. Yhteenlaskettu paikkamäärä putosi kuitenkin yhdellä. Puolueet ovatkin yhteenlaskettuna pysyneet jo 1980-luvulta lähtien hyvin tasaisesti 70 prosentin alapuolella, vajaan 150 paikan suuruisina.

Kolmannes edustajista vaihtuu aina

Yksi tarkastelukulma on katsella vielä eduskunnan uusiutumista. Useinhan katsotaan, että tyytymättömyyden osoituksena äänestäjät vaihtavat ehdokasta tutun puolueen sisällä.

Tässäkään mielessä protesti ei nyt näyttänyt olevan poikkeuksellisen ankaraa, sillä nyt putosi 31 istuvaa kansanedustajaa. Yleensä eduskunnasta on vaihtunut vaaleissa noin kolmannes, josta vapaaehtoisesti paikkansa on jättänyt noin puolet. Nyt vapaaehtoisia luopujia oli enemmän kuin pudonneita. Uusia kansanedustajia valittiin eduskuntaan 71.

Vuoden 1983 protestivaaleissa eduskunnasta lensi vaalipäivänä 56 edustajaa, joukossa tuolloin olivat muun muassa Tapani Mörttinen, Lasse Lehtinen ja Johannes Virolainen.

Eduskunnan keski-iässä ei siinäkään tapahtunut muutosta. Vaaleista toiseen se on ollut 46-47 vuoden vaiheilla. Tällä kertaa keski-ikä eduskunnan aloittaessa on 46,7 vuotta. Siinä ei näy sen paremmin eläkeläisten kapina, kuin nuorten nukkuminenkaan sikäli kun kumpaakaan on aiemmasta poikkeavassa määrin esiintynyt.

Kokoomus menestyi äänestysaktiivisilla alueilla

Kun vaalien tulosta tarkastellaan alueellisesti, niin huomataan Keskustan saavuttaneen suurimman voittonsa niissä vaalipiireissä, missä äänestysprosentti jäi alimmaksi. Perinteisesti nämä alueet - kuten Oulun, Lapin, Keski-Suomen, Mikkelin, Kuopion tai Pohjois-Karjalan vaalipiirit - ovat olleet Keskustan korkeakannatusaluetta, joten voidaanko sielläkään puhua protestista, jos perinteinen valtapuolue menestyy?

Mielenkiintoista on, että Vaasan vaalipiirissä, jossa äänestysprosentti oli paikoin maan huippuluokkaa, Keskusta kärsi ainoan tappionsa. Pudotusta oli 1,3 prosenttiyksikön verran.

Vastaavasti Kokoomus menestyi parhaiten Helsingissä, Uudellamaalla, Varsinais-Suomessa, Vaasassa, Satakunnassa ja Pirkanmaalla, joissa kaikissa äänestysprosentit olivat kohtuullisen korkealla.

Poikkeuksen muodostaa Kuopio, jossa alhaisesta äänestysprosentista huolimatta Kokoomus voitti 3,5 prosenttiyksikköä. Pohjois-Karjalassa, jossa äänestysprosentti vaipui 64,9 prosenttiin kärsi Kokoomus 1,3 prosenttiyksikön tappion.

Alhaisen äänestysprosentin Hämeessä Kokoomus kärsi niinikään lievän tappion. Sitä voi tosin selittää myös vaalitaktisilla syillä, kuten Iiro Viinasen poissaololla ja Lahden Kokoomuksen kärhämöinnillä.

Vihreät näyttävät muodostuvan yhä selkeämmin taajamien ja asutuskeskusten puolueeksi. Valtakunnallisesta voitostaan huolimatta puolue koki tappioita syrjäseutujen ja kehitysalueiden vaalipiireissä. Vastaavasti myös RKP siirtyi kohti ydinalueitaan: tappiota puolue sai Helsingissä ja Uudellamaalla, kun taas Varsinais-Suomessa ja Vaasassa puolueen suhteellinen kannatus hieman kasvoi.

Lisää tietoa eduskuntavaaleista ja äänestysprosenteista Tilastokeskuksen vaalisivuilta.

PETE PAKARINEN
26.3.1999


POLITIIKKA -SIVULLE