Hallitus päätti asuntopoliittisista toimista



Hallituksen talouspoliittinen ministerivaliokunta päätti tiistaina asuntopoliittisista toimista, joilla pyritään edistämään asuntojen rakentamista ja tonttimaan tarjontaa.


Hallitus selvittää tiedonannossaan, että nopein tapa lisätä tonttimaan tarjontaa on rakennuskelpoisen maan saaminen rakentamisen piiriin.

Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla on kaavoitettua tonttimaata tarjolla kohtuullisen runsaasti, mutta monet maanomistajat ovat haluttomia myymään rakennuskelpoista maata, koska he odottavat maan hinnan nousevan yhä. Lisäksi huomattava osa tonttimaasta on kuitenkin ilman kunnallistekniikkaa.

Tonttimaan tarjonnan lisäämiseksi annetaan kunnille mahdollisuus ottaa käyttöön yleistä kiinteistöveroa korkeampi veroprosentti rakentamattomalle asuntotarkoitukseen kaavoitetulle maalle.

Kuntien kanssa neuvotellaan myös siitä, että ne ryhtyvät painostamaan maanomistajia rakennuskehotusten avulla aiempaa enemmän, jotta rakentamiskelpoiset alueet rakennettaisiin.

Pääkaupunkiseudulla siirretään arava- ja korkotukiasuntojen uustuotannon painopistettä korjaustoiminnasta uusien asuntojen tuotantoon rakentamiskustannusten kohtuullisuuden turvaamiseksi.


Julkisia hankkeita lykätään

Hallituksen selvityksen mukaan työvoiman puute aiheuttaa urakointiyrityksille jo pullonkauloja. Samalla rakennusteollisuuden kapasiteetin käyttöaste on noussut jo yli 90 prosenttiin.

Nousukaudella toteutetaan myös runsaasti sellaisia rakennushankkeita, joita olisi mahdollista lykätä. Siksi hallitus selvittää, missä määrin valtio ja kunnat voivat siirtää muita kuin asuntorakennushankkeita siinä tapauksessa, että hankkeiden nopea toteuttaminen ei ole välttämätöntä.


Työvoiman saantia helpotetaan

Asuntojen rakentamista pyritään edistämään myös helpottamalla rakennusalan työvoimapulaa koulutuksen ja työvoimapoliittisten toimenpiteiden avulla. Työ- ja opetushallinnon käyttämistä keinoista päätetään myöhemmin.

Rakentamista pyritään keskittämään entistä enemmän asuntojen rakentamiseen. Myös Suomen Kiinteistöliiton esitetään suosittelevan jäsenilleen sellaisten asunto-osakeyhtiöiden perusparannushankkeiden siirtämistä, joiden toteuttaminen ei ole kiireellistä.

STT-IA
31.8.1999


POLITIIKKA -SIVULLE