Amerikkalaisperheissä ostetaan koulutarvikkeita netissä



Suurten tavaratalojen koulutarvikkeiden nettimyynti kasvaa Yhdysvalloissa rohkaisevaa vauhtia. Amerikkalaislapset astuvat koulutielle syyskuun toisella viikolla, ja juuri nyt ipanat haistelevat pyyhekumeja, hypistelevät lehtiöitä, valitsevat vaatteita ja mittailevat sopivan näköistä koululaukkua.


Internetin kautta ei voi haistella, mutta muutoin kauppa käy tuoreen tutkimuksen mukaan vilkkaasti. Vanhemmat ja lapset voivat "hiiritellä" yhdessä juuri niihin tavarataloihin kuten Land`s End, LL Bean ja Toys ´R´ Us, joihin he muutoinkin menisivät.

Verkon kautta tämäntyyppiset ostokset sujuvat vähemmällä kinastelulla ja marinalla. Ostoksille voidaan mennä kotona rauhassa päivällisen jälkeen, eikä väsähtäneenä työpäivän ja liikenneruuhkan puristuksessa. "Kaikki" lapsethan osaavat käyttää tietokonetta, jos vanhemmat jotenkin kompuroivat.

Keskiverto jenkki-isä tai -äiti käyttää tutkimuksen mukaan 192 dollaria jälkikasvunsa koulutarvikkeisiin ostoksilla perinteiseen tyyliin supermarketeissa, kun taas nettiostoksilla loppusumma kohoaa 203 dollariin.

Tämä käy ilmi uutiskanava CNN:n yhteistyökumppanina toimivan Quicken´n sponsoroimasta tutkimuksesta. Quicken on erikoistunut tuottamaan yksityisille henkilöille tarkoitettuja budjetti- ja kirjanpito-ohjelmia.


Ohjeita rippuvuutta vastaan

Vasta kolme prosenttia koulunalusostoksilla kävijöistä surffaa netissä, mutta he kuluttavat ostoksiinsa enemmän rahaa. Tutkimuksella haluttiin selvittää "back-to-school" -myynnin lähitulevaisuutta verkossa.

Tulosten mukaan se näyttää hyvältä. Jenkit ovat valmiita käyttämään enemmänkin rahaa koulujen käynnistyessä, jos he vain pääsevät tuttuun tavarataloonsa hiirellä selailemaan valikoimia samaan tapaan kuin oikeasti käyskennellen.

Ne, jotka olivat tutkimushetkellä päässeet netissä vauhtiin, käyttivät ostoksiinsa keskimäärin 307 dollaria eli 1 700 markkaa ja rapiat. Tutkimus paljasti odotetusti myös vanhempia, joilla ei ole mahdollisuutta osallistua koko kausimyyntiin.

Jottei amerikkalaisvanhemmille kehittyisi back-to-school -nettimyyntiriippuvuutta eikä rahaa palaisi suunniteltua enemmän, Quicken.com jakaa neuvoja:

  • Organisoidu.
  • Aseta realistinen budjetti, ja pysy siinä.
  • Suunnittele ostoksesi etukäteen.
  • Päätä, mitä haluat ostaa ja ota selvää, mitä on tarjolla ennen kuin menet kauppaan.
  • Vältä ostamista ostamisen vuoksi ja pyristele impulssiostoja vastaan.
  • Älä shoppaile väsyneenä, nälkäisenä tai kiukkuisena.
  • Osta ensi vuoden ostokset tänä vuonna alennusmyynneistä, saat halvalla, vältät ruuhkia.
  • Vahdi, mihin lapset käyttävät rahaa.
  • Väijy, etteivät lapset ostele kalliita ja tarpeettomia tarvikkeita koulua varten.

MARGIT HARA
27.8.1999


TALOUS -SIVULLE