Etelä-Afrikassa lakkoillaan



Ammattiliitot lakkoilevat ja osoittavat mieltään Etelä-Afrikan hallitusta vastaan. Kiista on palkankorotuksista, mutta tyytymättömyydellä on laajempi tausta. Talouskehitys on ollut huono, ja hallitusta on puolin ja toisin arvosteltu.


Etelä-Afrikan ammattiliitojen kongressi (COSATU) on perinteisesti ollut ANC:n liittolainen. COSATUssa on 1,8 miljoonan jäsentä, ja sen osuus oli tärkeä apartheid-hallitusta vastaan taisteltaessa. Nyt COSATU on ajautunut kiistaan ANC:n johtaman hallituksen kanssa, koska hallitus ei hyväksy liittojen palkankorotusvaatimuksia.

Julkisen sektorin ammattiliitot vaativat 7,3 prosentin korotuksia palkkoihinsa, mutta hallitus ei ole suostunut seitsemän kuukautta kestäneissä neuvotteluissa enempään kuin 6,3 prosenttiin. Seurauksena oli tällä viikolla pidetty 800 000 julkisen alan työntekijän yhden päivän lakko ja suuret mielenosoitusmarssit suurimmissa kaupungeissa.

Lakon jälkeen julkisten palvelujen ministeri Geraldine Fraser-Moleketi lupasi liitoille neuvottelujen jatkuvan. Lakko oli suurin hallituksen vastainen mielenilmaus sitten apartheid-päivien, ja siihen osallistui sekä mustia että valkoisia työntekijöitä.

Lakkojohtajat ovat edelleen hyvin vihaisia, ja monet lakkolaisista ovat ilmoittaneet olevansa halukkaita jatkamaan lakkoja, jos liittojen vaatimuksiin ei suostuta. Viime aikoina lakkoja on ollut enemmänkin, vastikään päättyi tele- ja postityöntekijöiden lakko ja viime perjantaista lähtien 10 000 kaivosmiestä on ollut lakossa.

COSATU on ilmoittanut, että kiista on sen ja hallituksen välinen eikä sitä ole tähdätty ANC:tä vastaan. BBC:n kirjeenvaihtajan mukaan riidan varsinaisena ytimenä on hallituksen liukuminen pois sosialismista. Presidentti Thabo Mbekille tässä on pähkinä purtavana. Mbekin tavoitteena on hyvin hoidettu, kurinalainen talous, ja hän haluaa myös pitää Etelä-Afrikan taloudellisen kuvan maailmalla hyvänä.


Hallitusta arvostellaan

ANC on omasta mielestään onnistunut kohtuullisesti siirtymisessä uuteen tasapuolisempaan yhteiskuntaan, mutta sen kannattajat toivovat suurempaa muutosta ja tuloerojen tasausta. Jaettavaa ei kuitenkaan ole paljon, ainakaan tuloverotuksen avulla: valkoisten osuus Etelä-Afrikan väestöstä on vain 11 prosenttia.

Hallituksen vastustajat sanovat talouden polkevan paikoillaan. Tuhannet ovat menettäneet työpaikkansa ja talouskasvu on olematonta. Hallituksen jäykkä politiikka ei ole onnistunut ratkaisemaan maan rakenteellisia ongelmia.

Edellinen hallitus onnistui parantamaan kansalaisten peruspalveluja. Asuntorakentaminen saatiin käyntiin, ja sähkön sekä veden jakelu on järjestetty valtaosalle väestöä. Etelä-Afrikka selvisi myös viime ja toissa vuoden kansainvälisistä talouskriiseistä, eikä joutunut mukaan kurimukseen.

The Economist -lehden arvion mukaan ANC:n sinänsä järkevän politiikan toteutus on kuitenkin ontunut pahasti. Yksityistämisohjelma ja maareformi etenevät hyvin verkkaisesti. Köyhille mustille rakennettujen asuntojen taso ei päätä huimaa. Puolet uusista vesiliittymistä ei enää toimi.

Työttömyys vaivaa maata. Economistin arvion mukaan työikäisistä noin kolmannes on työttöminä. Ammattiliitoilla oli tärkeä osuus taistelussa apartheidiä vastaan, ja suhteet hallitukseen ovat olleet hyvät. Niinpä uudet työmarkkinalait ovat antaneet työntekijöille hyvin vahvan irtisanomissuojan ja samalla nostaneet työn palkkaamisesta työnantajalle aiheutuvia kustannuksia.

Hallituksen riesana ovat myös AIDSin leviäminen, rikollisuuden kasvu ja koulujen opetuksen surkea taso. Arvostelijat pitävät hallituksen toimia näiden ongelmien ratkaisemiseksi aivan riittämättöminä.


Talous lamatunnelmissa

Presidentti Thabo Mbeki on yksi maan talouden uudistusohjelman suunnittelijoista. Ohjelma perustuu talouskasvuun, työllisyyteen ja tulojen uusjakoon. Valtion velkaa on tarkoitus pitää kurissa kasvattamalla tulopuolta ja kantamalla vastuuta menopuolesta.

Budjettipolitiikka onkin onnistunut: alijäämän on tänä vuonna arvioitu olevan vain 3 prosenttia bruttokansantuotteesta. Reaalinen kansantuote per capita on kuitenkin laskenut vuodesta 1995 lähtien, sillä kansantuote on kasvanut vain vähän samalla kun väestö on lisääntynyt pari prosenttia vuodessa. Lisäksi maan valuutta randi on devalvoitunut.

Talouden ennustetaan piristyvän loppuvuonna, ei vähiten randin devalvoitumisen ja sitä myötä paranevien vientinäkymien ansiosta. Hallituksen oman arvion mukaan maassa tarvittaisiin 4-5 prosentin talouskasvu, jotta väestön tulotaso paranisi.

Maan talous on suuresti riippuvainen ulkomaankaupasta. Neljännes viennistä on perinteisesti ollut kultakauppaa, ja kultakauppa on puolestaan vaikeuksissa alhaisen hintason takia. Muukin vienti on ollut vaikeuksissa maailmankaupan laman takia.

Economistin mukaan yritykset myötäilevät nykyistä hallitusta samalla tavalla kuin ne myötäilivät valkoista apartheid-hallitustakin. Valkoisten omistamat pankit ovat lainanneet rahaa hyviä suhteita omaaville mustille. Nämä ovat ostelleet rahoilla valkoisten yrityksiä, joiden kurssien arveltiin nousevan, kun ne saisivat uusien omistajiensa avulla makoisasti valtiolta tilauksia ja kannattavia sopimuksia.

Osakekurssit ovat kuitenkin pudonneet, ja vain pieni musta eliitti on tehnyt liiketoimillaan rutkasti rahaa. Työpaikkoja ei ole syntynyt, ja pääomia on sidottu tuottamattomiin kohteisiin.


Kiintiöpolitiikka kunniaan

Presidentti Nelson Mandelan politiikan päätavoitteena oli säilyttää maan yhtenäisyys ja luoda maahan sovinnon ilmapiiri. Tässä hän onnistui hämmästyttävän hyvin. Samalla hän sietänyt tarpeettoman paljon kyvyttämyyttä niiltä, jotka osallistuivat vapaustaisteluun.

Mbekin on arveltu olevan tässä suhteessa edeltäjäänsä tiukempi. Arvostelijoiden mukaan hän on kuitenkin pitänyt huolen siitä, että hänen lähellään ei ole sellaisia ihmisiä, jotka voisivat muodostaa uhan hänen johtajuudelleen.

Presidentti Mandela piti tärkeänä mustien koulutusta ja hänen ajatuksenaan oli, että mustat voivat nousta huippuvirkoihin vain, jos heillä on tehtäviinsä riittävä pätevyys. Hallituksen ja liike-elämän tulisi Mandelan mielestä työskennellä yhdessä tämän tavoitteen saavuttamiseksi. Tämä unelma ei kuitenkaan ole toteutunut.

Mbekillä on suoraviivaisemmat vaatimukset. ANC:ssä on kannatusta vaatimuksille valtion ja yritysten työntekijöiden rotukiintiöiden noudattamisesta pätevyydestä riippumatta. Virkamiesten onnistumista tehtävissään ei enää välttämättä arvioida sen mukaan, miten hyviä julkisia palveluja heidän hallinnonalansa tuottaa vaan sen mukaan, miten hyvin henkilöstön rotukiintiöt on täytetty.


Puolueet edustavat etnisiä ryhmiä

ANC ei ole mikään poliittinen puolue vaan entinen vapautusliike, jonka sateenvarjon alla on useita eri poliittisia suuntauksia. Äänestäjät eivät ole valinneet puolueitaan poliittisten mieltymysten mukaan, vaan etnisten syiden perusteella. Valkoiset äänestivät Demokraattista puoluetta tai Uutta Kansallispuoluetta, zulut äänestivät Inkathan Vapauspuoluetta ja kaikki muut mustat ANC:tä.

Koska mustia on maassa eniten, sai ANC myös leijonanosan äänistä, peräti 266 paikkaa 400 jäsenisestä parlamentista. Puolue jäi vain yhden paikan päähän kahden kolmasosan enemmistöstä parlamentissa. Onneksi niin, sillä muutoin se olisi päässyt yksinään muuttelemaan perustuslakia.

Vuoden 1994 vaaleissa suurin oppositiopuolue oli apartheidista vastuussa ollut Kansallispuolue. Tämän vuoden vaaleissa kesäkuussa se menetti parlamenttipaikoistaan kaksikolmasosaa, paikkaluku putosi 82:sta 28:aan. Sen tilalle opposition johtoon kohosi liberaaleja ajatuksia kannattava Demokraattinen puolue, jonka paikkaluku viisinkertaistui 7:stä 38 :aan. Kolmas saman kokoluokan puolue on zulujen Inkatha 34 paikallaan.

ANC:n rinnalla oppositio on kovin voimaton. Pitkän päälle tälläinen asetelma ei ole hyväksi demokratialle, eikä asiaa auta vähääkään se, että ANC:n riveissä on mukana epäilyttävää tai suorastaan rikollista väkeä, esimerkiksi entinen presidentin puoliso Winnie Mandela.

HEIKKI JANTUNEN
27.8.1999


ULKOMAAT -SIVULLE