Holkeri kertoo oppineensa sopimisen filosofiasta



Ihmiset saattavat etsiä uskonnosta oikeutusta teoille, jotka ovat kaukana uskonnon varsinaisesta sanomasta, kertoo valtioneuvos Harri Holkeri oppineensa osallistuttuaan välittäjän roolissa Pohjois-Irlannin rauhanprosessiin.


Vaikka sopimus syntyi ja Holkerikin palkittiin näyttävästi osuudestaan, valtioneuvoksen mukaan lopullisia ratkaisuja tai sopimuksia on turha odottaa tilanteesta, jonka juuret juontavat 800 vuoden taakse.

Juuri julkaistun Uskonnot maailmanpolitiikassa -teoksen (WSOY) yhtenä kirjoittajana Holkeri toteaa, että vaikka tiedotusvälineet kuvaavatkin Pohjois-Irlannin konfliktia kahden uskontoryhmän välisenä kiistana, se ei kuitenkaan alkanut sellaisena. Uskonpuhdistus ei koskaan ulottunut Irlantiin, vaikka Englannin kirkko 1600-luvulla irtautuikin Rooman paavin alaisuudesta. Brittien omaksuessa protestantteja oppeja, keltit pysyivät roomalaiskatolisina.

Holkerin mielestä Pohjois-Irlannin konfliktia voidaan nimittää joko uskonnolliseksi, poliittiseksi, yhteiskunnalliseksi tai kulttuuriseksi, mutta sen taustalla on yksi perussyy: Irlannissa vallitsee kaksi perinnettä, nationalistinen katolinen ja Britannian yhteyteen pyrkivä unionistinen protestanttinen. Nämä ovat vuosisatojen aikana monesti törmänneet toisiinsa ja aina väkivaltaisin seurauksin.

Tasavaltalaisiksi kutsutaan niitä katolisia, jotka pyrkivät toteuttamaan saaren yhdistyminen sotilaallisin keinoin. Uskonnon rinnalla vaikuttaa vahvasti kaksi kansallista identiteettiä, brittiläinen ja irlantilainen.

Irlannin historia on kirjoitettu verisemmin kuin Suomen, vaikka meidänkin on aika punainen, Holkeri arvioi.
- Oman näkemykseni mukaan Irlannin saaren jakaminen ja sitä edeltänyt historiallinen prosessi ovat ensisijaisesti poliittisia kysymyksiä.


Raha, rakkaus ja valta ohittavat uskonnon

Uskonnot maailmapolitiikassa -teoksen julkistamistilaisuudessa Holkeri kertoo henkilökohtaisesti oppineensa rauhan prosessin kuluessa sopimisen filosofiasta yhtä ja toista: lopullisia sopimuksia ei ole olemassa. Viimeistä laukausta ei ammu kukaan, aina tulee vielä joku. Voidakseen yrittää sopua, on ymmärrettävä vastapuolta.

Molempien osapuolten on saatava sopimuksesta jotain, jolla korvata väkivalta. Myös vastapuolella on annettavaa, jotakin lisäarvoa sopimukselle. Väkivalta synnyttää aina väkivaltaa.

- Omilla käsityksilläni ei ole mitään merkitystä. Yritinkin markkinoida menettelytapoja, konsensusajattelua, en mielipidettä. Nyt edettiin aimo askel eteenpäin maailmankolkassa, jossa ei ole koskaan ollut voimassa yhteiskuntasopimusta.

- Uskontoa varsin paljon voimakkaampia tekijöitä ovat mielestäni raha, rakkaus ja valta, valtioneuvos Holkeri arvioi.

MARGIT HARA
27.8.1999


POLITIIKKA -SIVULLE