Ikääntyvät autoilijat turvariski Yhdysvaltojen maanteillä



Uusimpien amerikkalaistilastojen mukaan tyypillisin liikennekuoleman uhri on nykyisin yli 80-vuotias miesautoilija.


Yhdysvaltojen moottoritieturvallisuutta tutkiva vakuutusinstituutti IIHS toteaa, että vaikka nuoret miehet ovat olleet yleensä liikenteen suurin riskiryhmä, niin iäkkäät ajajat alkavat mennä heistä ohi onnettomuustilastoissa.

Viimeisten 10 vuoden aikana kohtalokkaat liikenneonnettomuudet iäkkäiden kuskien keskuudessa ovatkin lisääntyneet 25 prosenttia, ja samaan aikaan teini-ikäisten onnettomuusluvut ovat laskeneet.

Asiantuntijat uskovat, että vanhenevien autoilijoiden aiheuttamat kohtalokkaat kolarit ohittavat tilastoissa pikapuoliin rattijuoppojen aiheuttamat liikennekuolemat.

Ikääntyvien kuskien määrä kasvaa Yhdysvalloissa vauhdilla, ja vuosituhannen vaihteessa maan autoilijoista jo 28 prosenttia on yli 65-vuotiaita.


Osavaltiot miettivät keinoja

Yhdysvalloissa yli 85-vuotiaista mieskuskeista 75 prosenttia ajaa edelleen säännöllisesti. Monissa osavaltioissa tiedetäänkin ikääntyvien kuljettajien aiheuttamat riskit, mutta vasta 17 osavaltiota viidestäkymmenestä vaatii lisätestejä yli 70-vuotiailta autoilijoilta.

Joissakin osavaltioissa, esimeriksi Michiganissa, umpeen menevän ajokortin voi edelleen uudistaa postitse, jolloin näkö-tai kuulotestejä ei tarvita jopa kahdeksaan vuoteen.

Floridassakin 75-vuotias voi hoitaa uusinnan postin välityksellä ilman lisäkokeita 93-vuotiaaksi saakka. Floridassa ollaan kuitenkin suunnittelemassa lisätestejä vanhoille kuskeille.

Kaliforniassakin ollaan tiukentamassa ajokorttilakia. Uudistus lähti liikkeelle, kun 96-vuotias dementiasta kärsivä kuljettava ajoi 15-vuotiaan tytön yli Los Angelesissa.

Suunnitteilla olevan lain mukaan 75-vuotias joutuisi tarkempaan syyniin saadakseen pitää korttinsa: näkötestin lisäksi vaadittaisiin kirjallinen koe. Testi tehtäisiin kolmen vuoden välein yli 80-vuotiaalle ja yli 90-vuotiaat joutuisivat testiin vuosittain.

Yhdysvaltain suurin eläkeläisjärjestö AARP ei tosin hyväksy Kalifornian eikä muidenkaan osavaltioiden ajokorttirajoituksia, vaan aikoo taistella niitä vastaan. Järjestö kaatoi jo Texasiin suunnitellut ikääntyvien autoilijoiden ajotestit. Eläkeläisjärjestö tarjoaa yli 70-vuotiaille ajo-opetuksen tukitunteja ajotaidon ylläpitämiseksi.


Kortin menetys kuin kuolemantuomio

Valtaosa ikääntyneistä ajaa yleensä varovasti, ja he ovat usein liikenteessä vain päiväsaikaan. Tutkimusten mukaan he välttävät ruuhkia ja moottoriteitä.

Ikääntyneiden ajotaitoa selvitellyt monivuotinen tutkimus paljasti, että yli 70-vuotiaiden kuskien pääongelmia ovat varomattomuus liikenteessä ja väsymys, heillä on myös runsaasti hankaluuksia risteysalueilla. Lääkitys aiheuttaa myös usein keskittymisongelmia.

Ajokortin riistäminen pelkän iän perusteella on kuitenkin vaikeaa. Jotkut ajavat täysin virheettä yli 80-vuotiaiksi, joillakin kuulon aleneminen, näön ja refleksien heikkeneminen sekä dementia aiheuttavat ongelmia jo nuorempina.

Ajokortista pidetään kiinni kuitenkin viimeiseen asti, sillä useinkin ikääntyneen amerikkalaisen itsenäisyys on kiinni autosta. Lääkärikäynnit, ostokset ja koko sosiaalinen elämä on oman auton varassa. Harvoilla paikkakunnilla on sellaista julkista liikenneverkkoa, joita vanhukset voisivat käyttää.

STT-IA
27.8.1999


ULKOMAAT -SIVULLE