Viikon varrelta - ulkomaisia talousuutisia lyhyesti


EKP piti korot ennallaan

Euroopan keskuspankki EKP ei muuttanut ohjauskorkojaan kokoontuessaan torstaina ensimmäistä kertaa kesätauon jälkeen. Pankki jätti repokoron edelleen 2,5 prosenttiin, maksuvalmiusluoton koron 3,5 prosenttiin ja talletuskoron 1,5 prosenttiin.

Markkinoilla oli yleisesti odotettu EKP:n päätöstä rauhallisesti, vaikka Yhdysvaltojen keskuspankki olikin aiemmin samalla viikolla nostanut korkoja. Yhdysvaltain keskuspankin avomarkkinakomitea nosti tiistaina maan keskeistä ohjauskorkoa 0,25 prosenttiyksiköllä 5,25 prosenttiin.

Euroopassa ei kuitenkaan ole näkynyt merkkejä inflaation kiihtymisestä, vaikka euroalueen talouskasvun odotetaankin vahvistuvan tämän vuoden lopulla ja ensi vuonna.


Moody's vähentäisi japanilaispankkien määrää

Etenkin pienet alueelliset japanilaispankit kärsivät edelleen taseongelmista ja luottotappioista. Kansainvälinen luottoluokituslaitos Moody's Investors Service uskookin, että Japanin rahoitusmarkkinoiden vakauttamiseksi pankkien määrää on karsittava lähimmän kahden vuoden aikana.

Japanissa on yli 120 alueellista pankkia, joista pienimmät ajautuisivat pahimpiin vaikeuksiin ilman hallituksen myöntämää tukea. Moody's uskoo, että tukea tarvitaan ainakin vuoden 2001 maaliskuuhun saakka myös tallettajien etujen turvaamiseen.

Sen sijaan isojen aluepankkien asema on parempi, ja ne voivat jatkaa valtion tuen varassa. Luokituslaitoksen analyytikko Mutsuo Suzuki perustelee tätä sillä, että isot pankit ovat vakauttaneet asemansa taloudellisina toimijoina omalla alueellaan.

Japanin kolme suurinta pankkia ilmoittivat viime viikolla yhdistymisestään ja asiantuntijoiden mukaan maan pankkijärjestämän uudelleenjärjestelyt ovat vasta alussa.


Viron teollisuustuotanto vähenee

Viron teollisuustuotanto on tämän vuoden seitsemän ensimmäisen kuukauden aikana vähentynyt lähes kymmenen prosenttia.

Viron tilastokeskuksen mukaan vähenemisvauhti on kuitenkin hidastumassa. Tämän vuoden tammikuussa teollisuustuotannon myynti oli 16 prosenttia, helmikuussa 12 prosenttia, maaliskuussa 9, huhtikuussa 8 sekä sen jälkeen seitsemän prosenttia vähäisempää viime vuoden vastaaviin ajankohtiin verrattuna.

Kaikkein rajuimmin on supistunut elintarviketuotanto, jossa vähennystä on ollut 22 prosenttia. Samaa suuruusluokkaa on myös juomateollisuuden tuotannon vähentyminen. Vähentymistä on tapahtunut niin kotimarkkinoilla kuin vientipuolellakin. Se on heijastunut myös sähkö- ja lämpöenergian kysynnän pienenemisenä.

Myös teollisuuden tuottajahinnat ovat edelleen 2,3 prosenttia alhaisemmat kuin vuosi sitten, vaikka kesäkuussa ne nousivatkin 0,2 prosentilla. Eniten on hintataso pudonnut vaatetusteollisuudessa (4,9 prosenttia) ja tekstiiliteollisuudessa (1,2%).

Vientihinnat putosivat heinäkuussa viime vuoden heinäkuusta 2,5 prosenttia. Tuontihintaindeksissä oli nousua 0,7 prosenttia.


Rahoitusalan fuusioaalto jatkuu Italiassa

Pankki- ja vakuutusalan fuusiot jatkuvat Italiassa. La Repubblica -lehden tietojen mukaan Italian suurin pankki San Paolo-Imi aikoo yksiin aikoinaan Italian valtion omistaman vakuutusyhtiön Istituto Nazionale Assicurazionin (Ina) kanssa.

Fuusio saattaa imaista myös Banca di Napolin, jota kohtaan San Paolo-Imin pääjohtaja Rainer Masera jo heinäkuussa osoitti mielenkiintoa. Ina nimittäin omistaa 51 prosenttia BN Holdingista, joka valvoo Banca di Napolia.

Fuusioitumalla San Paolo-Imin kanssa Ina voisi suojautua myös kahta muuta vakuutusjättiä Generalia ja Axaa vastaan.


Unkarin asuntojen hinnat rakettimaisessa nousussa

Asuntojen hinnat ovat nousseet 30-50 prosenttia viimeksi kuluneena vuotena Unkarin pääkaupungissa Budapestissa. Hintojen odotetaan kaksin- jopa kolminkertaistuvan seuraavien 5-7 vuoden kuluessa.

Syynä hintojen rakettimaiseen kohoamiseen pidetään Unkarin hyviä talousnäkymiä sekä viime syksynä tapahtunutta pörssiromahdusta, jolloin sijoittajat ryhtyivät etsimään turvallisempia kohteita.

Myös ulkomaalaisten sijoittajien kiinnostus Unkarin asuntomarkkinoita kohtaan on ollut huimassa nousussa, sillä Unkarin uskotaan liittyvän EU:hun noin vuonna 2005. Esimerkiksi suomalaiset sijoittajat ovat tänä kesänä tehneet ahkerasti asuntokauppoja Budapestissa.

Asuntomarkkinoita ovat vilkastuttaneet myös Unkarin vuoden vanhan hallituksen asuntopoliittiset toimet, mm. valtion korkotuki. Pankkien tarjoamien asuntoluottojen korot ovat laskeneet, mutta ne ovat yhä ylitsepääsemätön este omaan asuntoon ilman valtion toimia.

Asuinhuoneistojen neliöhinnat olivat Budapestin keskustassa 1,5 vuotta sitten noin 100 000 forinttia (2 500 mk) neliöltä, kun tänä kesänä kauppoja on tehty 140 000-190 000 forintin (3 500-4 750 mk) neliöhintaan.


Deutsche Bank suosittaa luopumaan geeniosakkeista

Saksalainen Deutsche Bank suosittaa sijoittajia myymään geenimanipuloituja organismeja tuottavien yrityksien osakkeensa, kirjoitti The Guardian -lehti tiistaina. Pankki varoittaa lehden mukaan, että tällaisten yritysten "kasvava negatiivinen imago" kuluttajien keskuudessa tuottaa niille ongelmia.

Lehden mukaan Deutsche Bank sanoo, että esimerkiksi Monsanto on kuluttanut yli 1,5 miljoonaa dollaria muuttaakseen englantilaisten kuluttajien mielipiteitä, mutta turhaan. Monsanto ei vedä vertoja geenimanipulointia vastustavalle prinssi Charlesille, pankki toteaa lehden mukaan.

The Guardian kirjoittaakin, että pankin kommenttien jälkeen geenimanipulaatioita tuottavien yritysten osakkeet ovat laskeneet yleisestä noususuunnasta huolimatta.


Japanin kauppataseen ylijäämä supistui heinäkuussa

Japanin kauppataseen ylijäämä pieneni heinäkuussa 4,6 prosenttia edellisen vuoden heinäkuusta, jo neljättä kertaa peräkkäin. Maan valtiovarainministeriön mukaan kauppataseen ylijäämää on supistanut tietokoneiden tuonti toipuvasta Aasiasta.

Japanin vienti pieneni heinäkuussa 7,6 prosenttia. Lasku on jatkunut kymmenen kuukautta. Tuontikin väheni 8,8 prosenttia. Tuonti on ollut laskussa jo 19 kuukautta. Viennin ja tuonnin suhteista kertova kauppataseen ylijäämä kutistui heinäkuussa 1 249 miljardiin jeniin eli 63,5 miljardiin markkaan.

Analyytikkojenkin mukaan ylijäämän pienentyminen johtuu ensisijassa tietokoneisiin liittyvän tuonnin hämmästyttävän suuresta kasvusta. Erityisesti Taiwanista tuodaan entistä enemmän tietokoneita ja puolijohteita. Toimistotavaran tuonnin kasvua pidetään myös merkkinä Japanin talouden parantumisesta.


Fujitsu Siemens Computers tähtää Euroopan markkinaykköseksi

Fujitsu ja Siemens allekirjoittivat torstaina sopimuksen, jossa ne sopivat maailmanlaajuisesta yhteistyöstä sekä eurooppalaisen yhteisyrityksen Fujitsu Siemens Computersin perustamisesta. Yritykset olivat kertoneet yhteistyösuunnitelmista jo kesäkuussa.

Uusi yritys aloittaa toimintansa lokakuun alussa, ja se tavoittelee Fujitsun ja Siemensin tiedotteen mukaan Euroopan markkinajohtajuutta tietokonemarkkinoilla. Nyt yhtiö on tietokonetuotannossa Euroopan toiseksi suurin.

Alan analyytikot ovat pitäneet yhdistymisiä välttämättömänä, jotta amerikkalaisyhtiöiden valta-asemaa tietokonemarkkinoilla voitaisiin horjuttaa.


Saksan inflaatio kiihtyi hieman, keskuspankki ei huolissaan

Energian kallistuminen nosti Saksan tuottajahintoja hieman heinäkuussa. Liittovaltion tilastotoimiston tiistaina julkistamat luvut kertovat, että Saksan tuottajahintaindeksi nousi 0,3 prosenttia kesäkuusta, mutta oli 1,0 prosenttia alempana kuin viime vuoden heinäkuussa.

Kesäkuussa indeksi oli noussut 0,1 prosenttia toukokuusta ja notkahtanut 1,5 prosenttia edellisestä kesäkuusta. Vuositasolla heinäkuussa kallistuivat eniten nestekaasu ja lämmitysöljy, muiden tuotteiden tuottajahinnat kuitenkin laskivat.

Polttoaineen hinnat nostivat myös kuluttajahintoja Hessen osavaltiossa elokuussa. Hessen kuluttajahintaindeksi nousi 0,1 prosenttia heinäkuusta ja prosentin viime elokuusta. Baijeri oli kertonut miltei samanlaisista luvuista maanantaina.

Tuottaja- ja kuluttajahintojen lievä nousu ei huoleta vielä maan keskuspankkia Bundesbankia. Pankki sanoi kuukausittaisessa raportissaan elokuulta, että inflaatio on edelleen kurissa, vaikka energian hinnat ovatkin kohonneet. Kuluttajatuotteiden, erityisesti puhelumaksujen, lasku on pankin mukaan tasapainottanut energian kallistumista.


Britannian kauppataseen vaje leveni

Britannian kauppataseen vaje revähti kesäkuussa leveimmilleen sitten tammikuun. Vaje kasvoi kesäkuussa 2,5 miljardiin puntaan eli 22 miljardiin markkaan toukokuun tarkistetusta 1,56 miljardista punnasta, mikä ylitti selkeästi ekonomistien odotukset.

Maan kansallisen tilastotoimiston mukaan Britannian kauppavajeen laajenemiseen vaikutti se, että tuonti kasvoi seitsemän prosenttia. Vajeen kasvusuuntaus näyttäisi toimiston mukaan olevan vahvistumassa.

Vuoden kuuden ensimmäisen kuukauden aikana Britannian kauppataseen vaje kasvoi 13,3 miljardiin puntaan, kun viime vuoden alkupuoliskolla vaje oli 9,3 miljardia puntaa.


Persson: Talousennuste tehdään alakanttiin

Ruotsin hallitus ennustaa ensi vuodelle pienempää talouskasvua kuin kuluvan vuonna, jonka kasvuennuste on 3,5 prosenttia. Toisaalta pääministeri Göran Perssonin mukaan ennusteita tehdään alakanttiin, koska se lisää poliittista vapautta.

- Olemme ollet varovaisia ennusteissa. Jos tänä vuonna ennuste on 3,5 prosenttia, niin se voidaan rivien välistä lukea, että kasvua on enemmän, sanoi Persson toimittajille maanantaina sosiaalidemokraattisen eduskuntaryhmän kokouksen jälkeen.

- Ensi vuoden ennusteissa tulemme olemaan hieman vähemmän optimistisia, mutta ennuste on silti samaa luokkaa kuin nyt. Jos arvioimme ensi vuoden kasvuksi vaikkapa 3 tai 2,9 prosenttia, on se vihje siitä että kasvua on enemmän. Asetamme ennusteen alakanttiin, sillä se antaa vapaammat kädet harjoittaa politiikkaa, jos ennusteet ylitetään, Persson sanoi.


Samsung Electronics kovassa kunnossa - ryhmän autoteollisuus veloissa

Eteläkorealainen elektroniikkajätti Samsung Electronics aikoo lyödä tänä vuonna vanhan tulosennätyksensä. Yhtiö kertoi maanantaina, että sen nettovoitto lähes kymmenkertaistuu tänä vuonna viime vuodesta.

Samsungin tiedottajan mukaan yhtiön nettovoitto ylittää 2,7 tuhatta miljardia wonia, 12,5 miljardia markkaa. Viime vuonna yhtiön voitto oli 313,2 miljardia wonia ja ennätyksellisenä vuonna 1995 2,5 triljoonaa wonia.

Samsung Electronics on Samsung Groupin lippulaiva, eikä koko ryhmällä mene yhtä hyvin kuin sillä. Samaan aikaan kun elektroniikkaryhmä paistattelee hyvän tuloksen valossa, konsernin autotoiminnat ovat viimein päässeet sopuun velkojiensa kanssa.

Samsung Motors perustettiin viime vuoden maaliskuussa keskelle Etelä-Korean talouskriisiä ja sillä on ollut koko ajan taloudellisia ongelmia. Nyt emoyhtiö on sopinut antavansa täydet takuut autoyhtiön 11 miljardin markan veloille ja maksavansa ne ensi vuoden loppuun mennessä. Samsung Motorsin velkojat olivat jo uhanneet katkaista toimitukset yhtiölle.


EIU: Jugoslavia putosi Euroopan köyhimmäksi maaksi

Jugoslavia kärsi noin 60 miljardin dollarin eli noin 340 miljardin markan vahingot 11 viikkoa kestäneessä konfliktissaan NATO:n kanssa, kerrotaan Economist Intelligence Unitin (EIU) maanantaina julkistamassa raportissa.

Raportin mukaan Jugoslavian sisäinen bruttokansantuote kutistuu 40 prosentilla vuonna 1999, mikä tietää maan putoamista Albanian taakse Euroopan köyhimmäksi maaksi.

Jugoslavian vuoden 1999 kotimainen bruttokansantuote tulee olemaan 30 prosenttia vuoden 1989 tasosta. Taantuma on jyrkin, mitä on kymmenen vuoden aikana tapahtunut yhdessäkään 27:stä entiseen kommunistiseen blokkiin kuuluneesta maasta.

EIU:n laskelmien mukaan Jugoslavian kotimainen bruttokansantuote tulee olemaan kuluvana vuonna noin 5000 markkaa asukasta kohden, kun se vuonna 1989 oli noin 9200 markkaa. Albanian kotimainen bruttokansantuote vuodelle 1999 on raportin mukaan puolestaan noin 5100 markkaa per asukas.

Koonnut: IA
27.8.1999


TALOUS -SIVULLE