Valtava aalto kiertää Etelänapamannerta



Kilometrin syvyinen valtava aalto kiertää Etelänapamannerta vaikuttaen monin tavoin eteläisen pallonpuoliskon säätilaan. Liikkuessaan tämä niin sanottu sisäinen aalto muuttaa meriveden lämpötilaa ja vaikuttaa myös sateisuuteen, kertoivat australialaiset tutkijat.


Australian mantereen kokoinen aalto kiertää Etelänapamantereen noin yhdeksässä vuodessa, sanoi australialainen tutkija Cai Wenju.

"Antarktinen sirkumpolaarinen aalto" vaikuttaa eniten Etelä-Australian, Etelä-Amerikan, Etelä-Afrikan, Uuden-Seelannin ja Tyynenmeren säähän.

Aalto on luultavasti myös vuorovaikutuksessa muiden merkittävien säähän vaikuttavien ilmiöiden, kuten El Nino, kanssa. Australialaistutkijat uskovat, että aallolla on suurempi teho eteläläisen pallonpuoliskon säähän kuin El Ninolla.

Australialainen tutkimusryhmä CSIRO (Scientific and Industrial Research Organisation) on tutkinut aaltoa sen havaitsemisesta saakka eli noin kolmen vuoden ajan.

Tutkijat pyrkivät löytämään sääilmiöiden, kuten El Ninon ja sen sisarilmiön La Ninan toimintojen mahdollisia yhtäläisyyksiä. El Nino saa aikaan kuivuutta Australiassa ja Etelä-Aasiassa ja kosteutta Amerikan mantereen länsiosissa. La Nina taasen vaikuttaa päinvastoin.

Tutkijat pyrkivät saamaan selville miten El Nino, La Nina ja Etelänapamannerta kiertävä aalto yhdessä vaikuttavat maapallon säähän. Tutkimuksessa käytetään muun muassa satelliitteja ja laitteita, jotka on kehitelty 1990-luvulla.

Toistaiseksi tutkijat ovat varmoja siitä, että yhdeksän vuoden kierroksellaan Eteläisen pallonpuoliskon ympäri aallolla on kaksi lämmintä aallonhuippua ja kaksi kylmää solaa. Silloin kun sirkumpolaarisen aallon kylmä solanpohja osuu yhteen El Ninon kanssa vuodesta tulee todennäköisesti kuiva.

Aallon lämpimän aallonhuipun yhteisvaikutus La Ninan kanssa on kosteampi sää. Tutkijat arvioivat että, eteläisen pallonpuoliskon tulvat ovat tänä vuonna pienemmät La Ninan ansiosta.

Sisäinen aalto voi esiintyä kun pintavesi on kevyempää kuin pohjavesi. Tällöin vedet ovat tiheydeltään erilaiset. Mitä pienempi on tiheysero, sitä korkeampi aalto voi syntyä. Sisäisten aaltojen korkeus on usein paljon suurempi kuin pinta-aaltojen.

Myös seismiset muutokset, kuten tulivuorenpurkaukset, vaikuttavat sisäisten aaltojen syntymiseen. Maanjäristysten ja tulivuorenpurkausten aikaansaamista hyökyaalloista käytetään käytetään nimitystä tsunami.

STT-IA
27.8.1999


AJASSA -SIVULLE