Etelä-Afrikassa toiset vapaat vaalit - ANC selvä ennakkosuosikki



Etelä-Afrikka valmistautuu keskiviikkona pidettäviin parlamenttivaaleihin, jotka ovat maan historiassa vasta toiset vapaat vaalit. Vaalikampanja päättyi maanantaina, ja vaalien ehdoton ennakkosuosikki on Afrikkalainen kansalliskongressi eli ANC.


Kampanjan huipennus oli jo viikonvaihteessa, kun hallituspuolue ANC piti suuren joukkokokouksen Johannesburgissa. Noin 80 000 kannattajan edessä presidentti Nelson Mandela jätti jäähyväiset politiikalle.

Mandela siirtyy kesäkuun puolivälissä eläkkeelle ja hänen seuraajansa Thabo Mbeki valitaan uudeksi presidentiksi. Mbeki nousi jo vuoden 1997 lopussa ANC:n uudeksi puheenjohtajaksi väistyvän Mandelan tilalle.

Tuoreiden mielipidemittauksien mukaan ANC saa 59-69 prosenttia äänistä keskiviikon vaaleissa. Yksikään toinen kaikkiaan 15 muusta puolueesta ei yllä yli 10 prosentin äänisaaliiseen.

400-paikkaiseen parlamenttiin ovat pyrkimässä myös mm. zulujen Inkatha-puolue, jolle povataan tappiota. Puolue saattaa menettää huomattavastikin edellisten vaalien 10 prosentin kannatuksestaan.

Myös Etelä-Afrikkaa valkoisen vallan aikana johtanut Kansallispuolue, joka on muuttanut nimensä Uudeksi kansallispuolueeksi, osallistuu vaaleihin. Edellisissä vuoden 1994 vaaleissa puolue keräsi itselleen 20 prosentin kannatuksen, mutta nyt sille ennustetaan korkeintaan kahdeksaa prosenttia.

ANC pyyhkäisi vuoden 1994 vaaleissa, jotka päättivät Etelä-Afrikassa lähes 50 vuotta jatkuneen rotusortokauden, valtaan 63 prosentin kannatuksella.

ANC johtanut huonosti

Tämänkertaista vaalikampanjaa on käyty huomattavasti rauhallisemmissa merkeissä kuin viisi vuotta sitten. Vuoden 1994 kampanjan aikana sai surmansa noin 2 000 ihmistä.

Oppositiopuolueet syyttävät ANC:tä siitä, että se on johtanut maata huonosti. Puolueiden mukaan ANC ei ole tarttunut tarpeeksi kovalla kädellä rikollisuuteen, se on antanut työttömyyden rehottaa, terveydenhuollon romahtaa ja se on sallinut laajan korruption hallituksessa.

Yli 500 000 työpaikkaa on menetetty Etelä-Afrikassa viiden viime vuoden aikana ja suurin osa työttömiksi jääneistä on mustia. Analyytikkojen mukaan Etelä-Afrikka on yksi niistä maista, joissa tulonjako on kaikkein vääristynein.

Vain Brasilia ja Namibia ohittavat Etelä-Afrikan tässä tilastossa. Etelä-Afrikassa rikkaat ovat valkoisia ja köyhät mustia.

Puoluevaali

Yli 18 miljoonaa eteläafrikkalaista on rekisteröitynyt äänestäjäksi keskiviikon vaaleissa. He antavat vaaleissa kaksi ääntä; toisen valtakunnallisissa vaaleissa puoluelistalle ja toisen alueellisissa vaaleissa.

Vaalien jälkeen 400-paikkainen parlamentti valitsee maalle uuden presidentin 14. kesäkuuta ja tämä ottaa virkansa vastaan 16. kesäkuuta, kun Mandela siirtyy eläkkeelle.

Uudeksi presidentiksi nousee Thabo Mbeki, jonka johtama ANC on vaalien suuri ennakkosuosikki. Mbekin odotetaan nimittävän hallituksensa piakkoin sen jälkeen, kun hänet on vahvistettu Mandelan seuraajaksi.

Vaaleja seuraa yli 6 000 vaalitarkkailijaa kotimaasta ja ulkomailta.

Ensimmäisiä tuloksia odotetaan vain muutaman tunnin päästä siitä, kun vaalihuoneistot sulkeutuvat. Keskusvaalilautakunnan on julistettava lopulliset tulokset viikon kuluessa vaalipäivästä.

STT-IA
31.5.1999


ULKOMAAT -SIVULLE