Intia teki ilmaiskuja Kashmiriin



IPakistan ilmoitti torstaina ampuneensa kaksi Intian ilmavoimien konetta alas Kashmirissa, kertoi Pakistanin asevoimien edustaja. MiG-tyyppiset hävittäjät ammuttiin alas, kun ne tunkeutuivat Pakistanin ilmatilaan. Toisen koneen lentäjä sai surmansa ja toinen vangittiin.


Intian ilmavoimien mukaan vain toinen koneista ammuttiin alas, toinen syöksyi maahan teknisen vian seurauksena. Kummatkin koneet olivat kuitenkin Intian ilmatilassa.

Intian hallitus kokoontui heti välikohtauksen jälkeen hätäistuntoon, kertoi Intian uutistoimisto UNI. Samalla oppositio vaati puolustusministeri George Fernandesia eroamaan heti.

Intia teki torstaina kaksi ilmaiskua Pakistanin tukemia muslimisissejä vastaan Kashmirissa. Maiden väliset suhteet kiristyivät äärimmilleen sen jälkeen, kun Intia aloitti keskiviikkona ilmaiskujen sarjan sissejä vastaan Kashmirissa.

Pakistan asetti jo keskiviikkona asevoimansa hälytystilaan ja tähdensi, että sillä on oikeus kostaa kaikki iskut, jotka loukkaavat sen rajoja.

Intian ilmaiskut ovat suuntautuneet Kargilin ja Drassin alueille Kashmirissa lähellä Intian ja Pakistanin välistä tulitaukolinjaa. Intia vakuutti jo keskiviikkona, että se jatkaa iskujaan, kunnes se on saanut muslimisissit karkotettua alueelta.

Pakistanin ulko- ja tiedotusministerit vakuuttivat ennen koneiden alasampumista, ettei Pakistan aio laajentaa selkkausta Kashmirista niin kauan kuin sen etuja alueella ei loukata. Pakistan varaa kuitenkin itselleen oikeuden kostaa "tarpeen mukaan".

Samalla ministerit vetosivat YK:hon, jotta maailmanjärjestö lisäisi läsnäoloaan Kashmirissa. Ulkoministeri Sartaj Aziz kehotti samalla Intiaa ratkaisemaan poliittisesti ongelmansa Kashmirissa, jossa sissit ovat käyneet itsenäistymistaistelua vuodesta 1990 alkaen.

Kashmir hiertää suhteita

Maat ovat kiistelleet 50 vuotta Kashmirin alueesta. Intia ja Pakistan ovat vuonna 1947 toteutuneen itsenäistymisensä jälkeen käyneet kolme sotaa, joista kaksi on koskenut juuri Kashmiria.

Tällä haavaa alue on jaettuna tulitaukolinjalla, joka jättää suurimman osan Kashmiria Intian haltuun.

Intia katsoo koko Kashmirin kuuluvan itselleen. Pakistan haluaa kashmirilaisten itse päättävän YK:n alaisuudessa siitä, kumpaan valtioon alue kuuluu.

Intian puoleisessa Kashmirissa on käynnissä verinen kapina Intian hallintovaltaa vastaan. Muslimienemmistöisellä alueella toimii sekä ryhmiä, jotka haluaisivat liittää Kashmirin Pakistaniin että ryhmiä, jotka ajavat alueen itsenäistymistä.

Intian arvioiden mukaan yli 24 000 ihmistä on saanut surmansa vuosikymmenen ajan maiden välillä kestäneissä taisteluissa.

Intia syyttää Pakistania kashmirilaisten separatistien kouluttamisesta ja aseistamisesta. Pakistanin hallitus on torjunut syytökset ja sanoo tukevansa separatisteja ainoastaan moraalisesti ja poliittisesti.

Maiden pääministerit Nawaz Sharif ja Atal Behari Vajpayee allekirjoittivat viime helmikuussa Lahoren sopimuksen, jossa maat sitoutuvat pyrkimään rauhanomaiseen ratkaisuun Kashmirin kysymyksessä.

Kummatkin maat tekivät viime vuoden toukokuussa sarjan ydinkokeita romuttaen näin aiempia liennytyspyrkimyksiä.

STT-IA
28.5.1999


ULKOMAAT -SIVULLE