Viikon varrelta - ulkomaisia talousuutisia lyhyesti


Euroalueen inflaatio lähes ennallaan

Kuluttajahintojen nousu euroalueella pysyi lähes ennallaan huhtikuussa. EU:n tilastotoimiston mukaan huhtikuun vuosi-inflaatio oli 1,1 prosenttia eli 0,1 prosenttiyksikköä enemmän kuin maaliskuussa. Vuotta aiemmin huhtikuun vuosi-inflaatio oli 1,4 prosenttia.

Kyseessä on EU:n jäsenmaissa harmonisoitu inflaatioluku. Se poikkeaa jonkin verran kansallisista kuluttajahintaluvuista. Esimerkiksi Suomessa kuluttajahintaindeksissä ovat mukana asuntojen hinnat asuntolainojen korot, joita EU-maiden harmonisoituun indeksiin ei lueta mukaan.

Huhtikuussa kuluttajahinnat nousivat EU-maista eniten Portugalissa (2,7 %), Kreikassa (2,6 %) ja Espanjassa (2,3 %). Matalimman inflaation maita olivat Itävalta (0,1 %), Ruotsi (0,3 %) ja Ranska (0,6 %).

Maaliskuuhun verrattuna vuositason inflaatio aleni kahdeksassa, nousi viidessä ja pysyi ennallaan kahdessa maassa.


Nintendon tulos kasvoi

Japanilaisen pelijätin Nintendon maaliskuun lopussa päättyneen tilivuoden voitto nousi 2,5 prosenttia edellisestä vuodesta. Yhtiön nettovoitto oli 85,8 miljardia jeniä eli noin 4 miljardia markkaa.

Nintendo kertoi keskiviikkona myös, että sen tulos rahoituserien jälkeen nousi lähes viisi prosenttia 125 miljardiin jeniin. Yhtiön myynti kasvoi 7,1 prosenttia.

Yhtiö ennusti tiedotteessaan tämän vuoden olevan hyvä liiketoiminnalle ja arveli nettovoiton kipuavan 93 miljardiin jeniin.


Ulkomaiset investoinnit uhkaavat Baltiaa

Virolaisen Hansapankin investointiyrityksen pääjohtaja Joakim Helenius arvioi, että parin-kolmen vuoden kuluttua noin 80 prosenttia Baltian suurimmista yrityksistä on ulkomaisten investoijien käsissä.
- Näistä sijoittajista noin 80 prosenttia on pohjoismaisia, hän uskoo.

Tilanne on Heleniuksen mukaan kokonaisuudessaan varsin myönteinen, sillä Baltian yritykset ovat liian pieniä meneillään olevaan globalisoitumiskehitykseen.
- Niillä onkin vain kaksi mahdollisuutta; toimia joko suuremman sateenvarjon alla tai kadota yrityskartalta, hän sanoi.

Helenius esitteli mielipiteitään tanskalaisessa Jyllands-Posten -lehdessä.

Suhtautuminen ulkomaiseen pääomaan ei ole toistaiseksi herättänyt Virossa vastalauseita, vaikka kahden viimeksi kuluneen vuoden aikana on ulkomaisten investoijien käsiin joutunut Viron kaksi suurinta pankkia, kaksi suurinta päivälehteä, johtavat liha- ja maitotuotteiden valmistajat, suurin oluttehdas sekä kansalliset lento- ja teleyhtiöt.

Virossa tarvitaan ulkomaisia sijoittajia ja heidän lukumääränsä lisääntymistä pidetään selvänä luottamuksen osoituksena siirtymisestä komentotaloudesta markkinatalouteen.

Artikkelissa todetaan, että esimerkiksi Tanskassa vastaava kehitys olisi aiheuttanut "pyhän sodan". Virossakin on nähtävissä joitain ärtymyksen merkkejä, mutta maan uusi hallitus on valmis tekemään kaikkensa, jotta koko maailma tietäisi Viron kuuluvan valtiona maailman liberaaleimpiin.


British Airwaysilla odotettu tulos

Lentoyhtiö British Airwaysin viime tilivuoden tulos ennen veroja vastasi markkinoiden ennakko-odotuksia ja oli 225 miljoonaa puntaa eli noin kaksi miljardia markkaa. Yhtiön liikevaihto kasvoi edellisvuodesta 3,2 prosenttia 8,9 miljardiin puntaan eli 79 miljardiin markkaan.

Liikevoittoa tälle maailman suurimmalle kansainväliselle lentoyhtiölle kertyi 442 miljoonaa puntaa, kun liikevoitto edelliseltä vuodelta oli 504 miljoonaa puntaa. Liikevoiton laskun yhtiö kertoo johtuneen päämarkkinoiden heikentyneestä kysynnästä ja alan hintatason laskusta.

Yhtiön pääjohtaja Bob Ayling arvioi yhtiön tulevaisuudennäkymät kuitenkin hyviksi. Hänen mukaansa yhtiö pysyy kilpailun kärjessä tärkeillä markkinasektoreilla ja tuotot ja voitot kasvavat tulevaisuudessa.

Suomessa British Airwaysin myynnin kehitys oli jopa odotuksia parempi. Ayling uskoo kysynnän kasvun jatkuvan jatkuvan erityisesti kaukokohteisiin.

- Kokonaismyyntimme kasvoi edellisvuodesta noin 80 prosenttia, ja liikematkustusluokissa kasvu oli yli 90 prosenttia, kertoo yhtiön Suomen myyntijohtaja Timo Tirri.


Matsushita mukaan matkapuhelinvalmistajien Symbianiin

Maailman neljänneksi suurin matkapuhelintenvalmistaja, japanilainen Matsushita Communication Industrial liittyy uutena omistajana mukaan Nokian, Ericssonin, Motorolan ja Psionin perustamaan yhteisyritykseen Symbianiin. Matsushita valmistaa Panasonic-merkkisiä puhelimia.

Nokian tiistaisen tiedotteen mukaan Matsushitan mukaantulo Symbianiin vahvistaa entisestään yrityksen asemaa Japanin ja Aasian markkinoilla. Symbian haluaa lisäksi olla eturivissä uuden sukupolven WCDMA-standardin kehityksessä, joka otetaan käyttöön ensimmäisenä Japanissa.

Viime vuonna perustettu Symbian kehittää kommunikaattoreihin ja älypuhelimiin soveltuvia ratkaisuja. Viime vuonna Symbian ja maailman suurin teleoperaattori japanilainen NTT DoCoMo sopivat kehittävänsä yhdessä Japanin markkinoille kolmannen sukupolven matkapuhelinratkaisuja.


Japanilaispankit fuusioituvat

Japanilaiset Mitsui Trust and Banking ja Chuo Trust and Banking ovat allekirjoittaneet virallisen yhdistymissopimuksen, kertoi Mitsuin edustaja maanantaina.

Pankit yhdistyvät ensi huhtikuussa, ja uudesta Chuo Mitsuista tulee Japanin suurin omaisuudenhoitopankki. Sen varat ovat lähes 2 000 miljardia markkaa ja sillä on 170 haarakonttoria.

Pankit sanoivat maanantaina yhteisessä tiedotteessaan, että sulautuminen antaa niiden vahvistaa asiakaspohjaa dramaattisesti myös institutionaalisten asiakkaiden puolella.

Uusi pankki aikoo tehdä ensimmäisenä toimintavuonnaan voittoa lähes 20 miljardia markkaa. Suuret japanilaispankit ovat ilmoittaneet viime päivinä miljardien markkojen tappioista edelliseltä tilivuodelta.

Koonnut: IA
28.5.1999


TALOUS -SIVULLE