Lipponen: Suomi valmis tukemaan Solanaa EU:n huipputehtävään



Suomi on valmis tukemaan NATO:n pääsihteerin Javier Solanan nimittämistä EU:n ulkopoliittiseksi edustajaksi. Pääministeri Paavo Lipponen (sd.) sanoi keskiviikkona, että Solana kyllä käy Suomelle. Lipponen luonnehti Solanaa hyvin vahvaksi ehdokkaaksi.


Uudenlaisen EU:n ulkopoliittisen edustajan valinnasta keskustellaan Kölnissä torstaina alkavassa EU:n huippukokouksessa.

Pääministeri Lipponen selvitti kokouksessa esille tulevia asioita eduskunnan suurelle valiokunnalle keskiviikkona aamupäivällä. Lipponen ei nähnyt valiokunnan kokouksen jälkeisessä tiedotustilaisuudessaan riskiä, että EU leimautuisi kielteisellä tavalla Solanan johtaman NATO:n pommitusten vuoksi.

Hän korosti, että EU:n ulkopoliittisen edustajan tehtävä on aivan toisenlainen kuin sotilaallisen organisaation pääsihteerin. Lipponen listasi myös useita Solanan hyviä ominaisuuksia.

- Hän oli hyvä (Espanjan) ulkoministeri, erittäin yhteistyökykyinen sekä unionin piirissä että myös unionin ulkopuolisten maiden suhteen. Esimerkiksi Venäjän suhteita hän hoiti esimerkillisesti, Lipponen sanoi.

EU-maiden päämiehet keskustelevat Kölnissä myös unionin tulevan komission nimittämisestä. Lipponen vaati selväsanaisesti, että valintoja tehtäessä myös pienet jäsenmaat otetaan huomioon eivätkä "suuret nyt kahmi kaikkea".

Lipposen mukaan tämä koskee sekä komissaarien salkkujen jakoa että komission varapuheenjohtajien valintaa.

Tiedotustilaisuudessa ei tullut esille muita nimiä Suomen komissaariehdokkaana kuin nykyinen komissaari Erkki Liikanen.
- Erkki Liikasella käsittääkseni on hyviä edellytyksiä työskennellä myös uudessa komissiossa, jos siitä voidaan sopia, Lipponen sanoi.

Komission puheenjohtaja vaikuttaa nyt enemmän

Suomen hallitus ei Lipposen mukaan ole halunnut kuuluttaa omaa ehdokastaan, koska oikea tie on keskustella asiasta komission tulevan puheenjohtajan Romano Prodin kanssa.

Lipponen totesi, että puheenjohtajalla on Amsterdamin sopimuksen nojalla nyt aiempaa paremmat mahdollisuudet vaikuttaa komission kokoonpanoon.
- Suomi ottaa tämän lähtökohdan vakavasti.

- Ehkä joillakin suurilla mailla on varaa siihen, että ne ikäänkuin ilmoitusasiana hoitavat tällaista kysymystä, Lipponen huomautti.

WEU:n sulauttaminen vain rajatusti

Kölnin huippukokouksen kauaskantoisia asioita on unionin yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka ja erityisesti puolustusulottuvuuden kehittäminen.

Lipposen mukaan kysymys on yhteistyöstä kriisienhallinnassa. EU:lle luodaan kykyä tehdä päätöksiä ja toteuttaa kriisinhallintaoperaatioita, mihin tarvitaan sotilaallista yhteistyötä ja käytettävissä olevia joukkoja.

Länsi-Euroopan unionin WEU:n sulauttaminen EU:hun rajataan Lipposen mukaan siihen, että WEU:n organisaatiosta siirretään joitakin osia unioniin.

Kosovon rauhansopimuksen mahdollisuuksia tunnustellut presidentti Martti Ahtisaari esittää Kölnissä raporttinsa tilanteesta.

Lipposen mielestä EU:ssa on varauduttava siihen, että vastuu Kosovon humanitaarisesta avusta ja jälleenrakentamisesta lankeaa vahvasti eurooppalaisten harteille. Hän arvioi, että asia hallitsee heinäkuussa alkavaa Suomen puheenjohtajakautta.

Lipponen ihmetteli tax free -puheita

Ranska on nostanut kokouksen alla esille vielä kysymyksen verovapaan myynnin lopettamisesta EU:n sisäisessä liikenteessä. Aiemman päätöksen mukaisesti sen on määrä loppua tulevan heinäkuun alusta.

Lipponen herkesi ihmettelemään, miten asia on voitu jälleen nostaa esille.

- Suurten maiden käyttäytyminen on todella erikoista. Tehtyjä päätöksiä viime hetkessä revitään auki. Ei voi kuvitella, että mikään pieni maa voisi omien etujensa takia tällaiseen mennä, Lipponen sanoi.

STT-IA
2.6.1999


POLITIIKKA -SIVULLE