Suurteollisuus teki 46 miljardin ennätysvoiton



Suurten teollisuusyritysten yhteenlaskettu nettotulos oli Tilastokeskuksen keräämien tietojen mukaan 28 miljardia markkaa eli 158 prosenttia suurempi kuin vuonna 1997.


Tulosten parantumisen myötä suuryritykset ovat kasvattaneet osinkojaan. Viime vuoden ennätystuloksesta osinkona jaettiin lähes 13 miljardia markkaa. Vuotta aiemmin osingot olivat 11 miljardia ja vuonna 1996 vajaat 8 miljardia markkaa.

Teollisuuden 242 suuryrityksen liikevaihto nousi viime vuonna 308 miljardiin markkaan eli kahteen kolmannekseen koko teollisuuden liikevaihdosta.

Yritysten liikevaihto kasvoi 6 prosenttia vuotta aiemmasta. Niiden vientitoimitukset kasvoivat kaksi kertaa liikevaihdon kasvua nopeammin eli 12 prosenttia.

Viennin osuus liikevaihdosta nousi suuryrityksissä keskimäärin 61 prosenttiin. Metsäteollisuudessa osuus oli 69 prosenttia. Metalliteollisuudessa viennin osuus liikevaihdosta kohosi viime vuonna elektroniikkateollisuuden vetämänä jo 77 prosenttiin.

Suurten teollisuusyritysten palveluksessa oli viime vuonna noin 202 000 henkilöä eli tuhat edellisvuotista enemmän. Tilasto kattaa kaikki teollisuuden yritykset, joilla oli vuonna 1996 noin 500 työntekijää tai liikevaihto yli 500 miljoonaa markkaa.

Suurten teollisuusyritysten viime vuoden voitosta kaksi kolmasosaa tuli elektroniikkateollisuudesta. Sen suuryritysten voitto kasvoi peräti nelinkertaiseksi liikevaihdon ja rahoitustuottojen vahvan kasvun ansiosta. Voitot kasvoivat myös muilla teollisuustoimialoilla.

Yritysten hyvät tulokset ovat näkyneet niiden omavaraisuuden kasvuna. Viime vuoden lopussa suuryritysten omavaraisuusaste nousi lähes 56 prosenttiin eli yli 6 prosenttiyksikköä korkeammaksi kuin vuotta aiemmin.

Vuoden 1992 aallonpohjasta yritykset ovat nostaneet omavaraisuuttaan 25 prosenttiyksikköä.

Yritysten velkaantumisen lasku jatkui viime vuonna. Kokonaisvelkojen osuus suuryritysten liikevaihdosta aleni 3 prosenttiyksikköä 75 prosenttiin. Viime vuoden rahoitustuloksella yritykset selviäisivät kokonaisveloistaan vajaassa neljässä vuodessa.

STT-IA
28.5.1999


TALOUS -SIVULLE