Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







Suomalaiset sotilaat erämiehinä Itä-Karjalassa



Itä-Karjalan erämaat ja salot olivat suomalaisten sotilaiden riistamaita jatkosodan aikana, kun lisämuonaa hankittiin nälkäisille joukoille.


Metsästys ja kalastus tarjosivat vaihtelua sotilaiden ruokavalioon. Hirviä kaatamalla saatiin maukasta lihaa muuten niin laihaan armeijan lihasoppaan. Kalaisat järvet toivat niin ikään lisäsärvintä.

Joukko-osastoihin perustettiin erillisiä metsästys- ja kalastuskomennuskuntia. Joskus eräretki saattoi myös päätyä vihollisen luotiin tai vangiksi joutumiseen.

Metsästys ja kalastus tarjosivat asemasotavaiheen aikana myös vaihtelua. Paitsi pyynnin jännitys myös vihollisen läsnäolo tekivät eräretkistä vaarallisia, olihan alinomaa uhkana vihollispartion kohtaaminen.

Mauri Soikkanen on kirjoittanut suomalaisten sotilaiden jatkosodan aikaisista eräkokemuksista teoksen Sotilaamme erämiehinä Itä-Karjalassa 1941-1944. Kustantajana on Gummerus.

Kirjaansa varten Soikkanen kävi läpi suuren joukon haastatteluja ja joukko-osastojen historiikkeja. Mukana on suuri joukko ennen julkaisematonta kuva-aineistoa.


Tärkein saalis hirvi

Suomalaisten joukkojen tärkein saalis oli hirvi. Suurpedoista kaadettiin karhuja, hiihdettiin ilveksiä ja ammuttiin ahmoja.

Tunnettuihin karhunkaatajiin kuului myös kenraalimajuri Erkki Johannes Raappana, joka oli 14. divisioonan komentajana, kun joukot kesällä 1941 hyökkäsivät.

Itä-Karjalassa oli runsaasti myös pienriistaa. Suuret metso- ja teeriparvet houkuttelivat erämiehiä hiihtelemään niiden perässä. Aseeksi kelpasi luodikko.

Jänis oli Karjalan riistamailla ainoa saaliseläin, joka sotilaitten mielestä oli harvinaisempi kuin kotoisilla eräpoluilla. Kivääri ei niiden jahtiin ollut paras ase, joten monet toivat asemasodan aikana haulikoita kotoa rintamalle.


Sota-ajan metsästysaseet

Sota-ajan erämiehen tavallisin ase oli sotilaskivääri sekä suoraperäinen "pystykorva" mallia 39 että uudempi vuonna 1942 tuotantoon päässyt pistooliperäinen malli.

Metsästyksessä käytettiin myös konepistoolia. Suomi-konepistooli oli niistä yleisin, mutta Suomen armeijalla oli myös jonkin verran vierasmaalaisia malleja.

Pikakivääri oli asemasodan taisteluhaudoissa ja tukikohdissa vakioase. Jos suurriistaa ilmaantui näkösälle, niin karhu tai hirvi saattoi saada pikakiväärisarjan. Käytetyimmät olivat suomalainen Lahti/Saloranta-pikakivääri ja venäläinen Dektarjev eli Emma.

Hirviä ja muutakin riistaa meni myös miinakenttiin. Niillä kun oli omat kulkureittinsä, joita eivät edes sodan jyskeet pystyneet muuttamaan.


Kalanpyydyksiä ja pioneerionki

Kalaa Itä-Karjalassa pyydettiin aluksi varsin olemattomilla välineillä: nikkelimarkoista taotuilla uistimilla ja rautalangasta tehdyillä koukuilla sekä muilla omintakeisilla vieheillä. Kalamiehet olivat aluksi veneettömiä. Myöhemmin käytettiin saaliiksi saatuja veneitä ja ikivanhoja ruuhia.

Asemasotavaiheessa tuotiin sitten kotoa pyyntivälineitä, ensin onkia ja iskukoukkuja ja sitten yhä tehokkaampia pyydyksiä, kuten pitkäsiimoja, verkkoja, rysiä ja jopa nuotankin.

Kalastuskomennuskunniksi määrätyt komennusmiehet omasivat kalastuksen niksit ja esimerkiksi Rukajärvellä kalaa saatiin niin paljon kuin haluttiin.
- Ilman riistaa ja kalaa olisimme olleet nälässä, kertoivat lotat.

Yksi sotilaittemme pyydyksistä oli pioneerionki. Siihen turvauduttiin varsinkin hyökkäysvaiheen aikana, kun aikaa oli vähän. Yleensä se oli käsikranaatti tai kokoon kyhätty kasapanos.

Pioneerionki oli kielletty, mutta sitä käytettiin. Sen laillisempi muoto oli vihollisen kranaatti tai tykistökeskitys, jonka jälkeen kalaa saatiin haavilla.


Lemmikkeinä karhuja ja kettuja

Sotilailla oli jatkosodassa myös erilaisia metsän otuksia. Linnuista oli lemmikkeinä variksia, korppeja, naakkoja, erilaisia pöllöjä sekä päiväpetolintuja kotkasta kanahaukkaan.

Myös nisäkkäät olivat suosittuja. Karhunpentuja oli monen divisioonan, rykmentin tai pataljoonan maskotteina. Niitä oli saatu talvipesiltä, kun emokarhu oli ensin ammuttu. Kasvaessaan niistä tuli melkoinen riesa, ja lopulta ne tavallisesti jouduttiin lopettamaan.

Esimerkiksi kenraali Raappanan miehet muistavat kertoa. miten he Tiiksan komentopaikalla käydessään tapasivat komentajan kaksi karhunpentua. Ne kiipeilivät puissa ja tulivat norkoilemaan makupaloja sotilailta.

Ketunpojat olivat kuin koiranpentuja. Jäniksenpoikiakin oli kasvatteina. Joissakin yksiköissä harrastettiin kaninkasvatusta.

Koiria oli sen verran, että esimerkiksi Äänislinnassa pidettiin toukokuussa 1943 koiranäyttely. Ensimmäisen palkinnon sen voittajaluokassa sai kapteeni Antti Kaivolan karjalankarhukoira "Tuusik".

STT-IA
29.10.1999


Ajassa -sivulle