Kommunistien "vuoto" hyödytti Suomea YYA-neuvotteluissa
Polviselta neljäs osa Paasikiven elämänkertaa
Hallituksessa olleiden kommunistien neuvostoliittolaisille vuodattamat tiedot vuoden 1948 YYA-sopimusneuvottelujen aikana hyödyttivät Suomea saamaan edullisemman sopimuksen. Näin arvioi professori Tuomo Polvinen torstaina julkistetussa presidentti J.K. Paasikiven elämänkerran neljännessä osassa.Polvisen mukaan Neuvostoliiton silloinen Helsingin-suurlähettiläs G.M. Savonenkov toimitti Moskovaan hallituksen ulkoasiainvaliokunnan käsittelemiä asiakirjoja jo pari päivää ennen kuin Paasikivi vastasi J.V. Stalinin kirjeeseen.
Siinä esitettiin Suomelle samanlaista ystävyyssopimusta kuin Neuvostoliitto oli solminut Unkarin ja Romanian kanssa.
Asiakirjoista kävi ilmi, että suomalaiset hyväksyvät vain rajoitetun sopimuksen, joka poikkeaisi suuresti Unkarin ja Romanian kanssa solmituista sopimuksista.
Polvinen kirjoittaa, että Paasikiven vastauskirjeen ja Savonenkovin todennäköisesti sisäministeri Yrjö Leinolta saaman materiaalin pohjalta Stalin joutui periaatteessa valitsemaan kahden vaihtoehdon välillä.
- Oliko ryhdyttävä painostamaan entistä lujemmin Paasikiveä riskeeraamalla samalla neuvottelujen ajautuminen karille, vai tuliko myönnytyksiä tehden varmistaa paktin keskeisen sisällön läpimeno Suomessa? Stalin valitsi jälkimmäisen alternatiivin, Polvinen kirjoittaa.
Polvisen mielestä näin jouduttiin siihen paradoksaaliseen tilanteeseen, että epälojaalin äärivasemmiston toimesta tapahtunut materiaalin vuodattaminen Neuvostoliiton tietoon loppujen lopuksi hyödytti Suomea.
- Nähtyään salaa etukäteen vastustajan kortit Stalin vakuuttui Paasikiven edessä olevan ongelman todellisuudesta. Epäedullinen pakti ei menisi Suomen eduskunnassa läpi. Samalla asiakirjat osoittivat Helsingin tekevän päätöksensä itsenäisesti ilman lännen "yllytystä".
- Radikaaleihin painostuskeinoihin, kuten esimerkiksi aseelliseen interventioon, turvautumiseen Kreml saattoi tässä vaiheessa jättää sivuun, Polvinen toteaa.
Paasikiven uran merkittävin jakso
Polvisen, dosentti Hannu Heikkilän ja tohtori Hannu Immosen kirjoittama Valtiomiehen elämäntyö 1944-1948 kertoo Paasikiven pääministerivuosista ja ensimmäisen presidenttikauden alusta.
WSOY:n kustantamasta elämäkerrasta on aiemmin ilmestynyt kolme osaa ja viides on vielä tulossa. Polvinen kuitenkin toteaa, että "hirmuiset vuodet" 1944-48 muodostavat Paasikiven monivaiheisen uran merkittävimmän jakson.
- Murrostilanteessa, jossa laajaa luottamusta nauttivia uusia vastuunkantajia ei helposti löytynyt, iäkäs valtioneuvos näki hetkensä tulleen luotsata valtakunta mahdollisimman vähäisin vaurioin sodanjälkeiseen maailmaan, Polvinen kirjoittaa kirjan saatesanoissa.
Ajanjaksoon kuuluvat mm. sotasyyllisyyskysymys, Pariisin rauhansopimus ja vuoden 1948 huhut vallankaappauksesta. Polvinen toteaa, että klassista, hallituksen kaatamiseen tähtäävää vallankaappausta ei maaliskuussa 1948 näytä olleen vireillä.
Sen Polvinen jättää avoimeksi, oliko SKP:llä tarkoituksena ryhtyä huhtikuussa 1948 vangitsemisiin, joilla olisi pyritty kommunisteille edulliseen käänteeseen ja voimasuhteiden ratkaisevaan siirtymään. Paasikivi otti hänen mukaansa kaappausuhan joka tapauksessa vakavasti.
Lujuutta ja joustavuutta yhdistellen
Polvisen mukaan Paasikiven työhypoteesi Neuvostoliiton-suhteissa oli, että naapurin Suomen-intressit olivat pelkästään sotilaallisia. Se tarjoaisi mahdollisuuden kooltaan ja poliittiselta järjestelmältään perin erilaisten naapurien rinnakkaiseloon suvereniteetin pohjalta.
Polvinen arvioikin, että Paasikiven johtama Suomi onnistui lujuutta ja joustavuutta tarkoituksenmukaisesti yhdistellen tyydyttämään Stalinin välttämättöminä pitämät turvallisuusedut tavalla, joka pitkällä aikavälillä teki siitä Neuvostoliiton kenties parhaan rajanaapurin.
STT-IA
29.10.1999
