Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







Puhemiehen ovella arvovieraat ovat arkipäivää



Valtionpäämiehet, kuninkaalliset ja esimerkiksi YK:n pääsihteerit kunnioittavat vierailuillaan myös eduskunnan puhemiestä. Arvovieraiden ohella parlamentin arkeen kuuluu niin EU-asioiden käsittely kuin moninaiset kansainväliset kokoukset, yhteistyöelimet ja työvierailut. Riitta Uosukainen korostaakin eduskunnan toimivan niin koko Suomen kuin meidän parlamentarismimme näyteikkunana.


- Vuoden 1994 alusta, kaksien vaalien yli, olen ollut puhemiehenä ja sinä aikana kansainvälinen toiminta on ehkä viisinkertaistunut, arvioi puhemies Riitta Uosukainen.

Tehtävien ja toiminnan vilkastumisen yhtenä syynä on tietysti Suomen EU-jäsenyys, joka työllistää eritoten suurta valiokuntaa. Mutta se on vain yksi selitys. Ehkä vielä enemmän taustalla on eduskunnan ja kansanedustajien omien kansainvälisten kontaktien lisääntyminen.

Euroopan Neuvosto, Pohjoismaiden Neuvosto, Parlamenttienvälinen liitto ja Itämeren neuvoston maiden parlamentaarikkojen kokous ovat perinteisiä esimerkkejä eduskunnan kansainvälisistä suhteista.

Lisänä on monia muita kansainvälisiä yhteisöjä, kahdenvälisiä suhteita sekä epävirallisia kansainvälisiä yhteyksiä. Arkadianmäelle kokoontuu tämän tästä myös kansainvälisiä kokouksia ja seminaareja.

- Kansainväliset kokoukset tuovat eduskuntaan vieraita, jotka omissa maissaan eivät voisi edes keskustella keskenään. Päinvastoin eri ryhmittymät ehkä ampuisivat toisiaan, mutta täällä he voivat kaikessa rauhassa keskustella, kuvailee Uosukainen.


Arvovieraat arkipäivää

Puhemiehen omiin velvollisuuksiin kuuluu eritoten korkeiden vieraiden vastaanottaminen. Tapana on, että Suomessa vierailevat valtionpäämiehet ja parlamenttien puhemiehet saapuvat tervehdyskäynnille eduskunnan puhemiehen luokse.

Vastaavasti puhemies omilla matkoillaan tapaa kohdemaiden korkeimman johdon. Kansainvälisiin tehtäviin kuluukin paljon aikaa, vaikka puhemiehen ulkomaanmatkapäivät eivät monilukuisia olekaan. Vierailut ovat pikemminkin lyhyitä ja intensiivisiä.

- Minulla on vielä ennen joulua vierailu Puolaan ja Unkariin sekä luentomatka Viroon ja puhemiesparin matka Tukholmaan, luettelee Uosukainen tulevaa ohjelmaansa. Enemmän kiirettä riittää omalla ovella.

- Eräälläkin viikolla oli presidentti joka toinen päivä vieraana ja koko ajan kulkee delegaatioiden virta, kuvailee puhemies arkeaan. Korkea-arvoisiin vieraisiin ovat kuuluneet muun muassa YK:n pääsihteeri Kofi Annan, Etelä-Afrikan presidentti Nelson Mandela ja yhtä lailla Ruotsin kuningas Kaarle XVI Kustaa.

- Laiska töitään luettelee, Uosukainen naurahtaa kysymysten väliin ja muistuttaakin että eduskunnan näkökulmasta päällimmäisenä ovat suhteet eri maiden puhemiesten välillä. Kahdenvälisten vierailujen ohella maailman parlamenttien parikymmentä naispuhemiestä pitävätkin yllä omaa verkostoaan.

- Ainoita naisverkostoja, täsmentää Uosukainen omalta kohdaltaan. Toinen sellainen on maailman naisjohtajien kokous, johon Uosukainen on erikoisvieraana kutsuttu kun Suomella ei satu vielä olemaan naispuolisia ex-presidenttejä eikä ex-pääministereitä.


Suomen lähettiläät

Eduskunnan kansainvälisistä tehtävistä ei paljoa tiedetä. Uosukaisen mukaan kansanedustajatkaan eivät puhu tarpeeksi työnsä tästä puolesta. Niin puhemiehen kuin kansanedustajienkin vierailut ja vastavierailut ovat kuitenkin Uosukaisen mukaan tärkeää ja välttämätöntä toimintaa, jolla maatamme tehdään tunnetuksi.

- Minun suurimpia yllätyksen aiheitani on se, että meistä on niin vähän tiedetty. Suomesta tiedetään vieläkin tavattoman vähän ja meidän on kirjoitettava ja puhuttava siitä aina.

Meidän historiamme, se ettei meitä miehitetty ja se että olemme luoneet tämän hyvinvoinnin ja kulttuurin ovat kaikki niitä avainasioita, joista puhemies tapaamisissaan ja matkoillaan tähdentää vaikutusvaltaisille kuulijoilla.

- Delegaatiot ottavat ehkä oppia Suomen tavoista, EU-jäsenyyttä hakevat maat hakevat neuvoja liittymisprosessista ja EU:n jäsenmaat katsovat kuinka kansallisella parlamentilla on merkittävä rooli Euroopan Unionin asioitten käsittelemisessä, luettelee Uosukainen vierailujen sisältöjä.


Ainutlaatuinen EU-malli

Puhemies Riitta Uosukainen korostaa, että Suomen malli on EU:n piirissä aivan erikoislaatuinen. Tämän tekee se, että EU-asiat käsitellään erikoisvaliokunnissa ja ministereiden itsensä on raportoitava käynneistään suurelle valiokunnalle. Hän pitääkin tehokkaana sitä, että ministerien kannat ilmoitetaan eduskunnalle ennen tulevia EU-kokouksia.

- Hallitus on vastuussa meille eikä päinvastoin, tähdentää puhemies marssijärjestystä.

- Ranskan parlamentin puhemies Fabius sanoikin meille Pariisissa ollessamme, että "Rouva puhemies, kyllä minä teille esittelen meidän mallimme, kunhan lupaatte, että ota mitään esimerkkiä kun teidän on niin paljon parempi."

- Me paransimme Tanskan mallia ja nyt Tanska parantaa omaansa meidän mukaamme, kuvaa Uosukainen mallin syntyhistoriaa. Se on samalla oiva esimerkki käytännön parlamenttiyhteistyöstä, jossa puhemiesten työvierailuilla vertaillaan käytäntöjä ja työmuotojen, kuten esimerkiksi kyselytuntien kehittämistä.


Parlamentarismin mannekiinit

- Siitä huolimatta, että eduskunta ei ole samanlainen ulkopoliittinen toimija kuin presidentti tai hallitus, niin meidän parlamentillamme on omat tehtävänsä.

- Nimenomaan parlamentarismin kirkastaminen on tärkeää, korostaa puhemies Uosukainen parlamenttiyhteistyön keskeisimpiä sisältöjä. Yhteistyö esimerkiksi Venäjän duuman kanssa onkin tältä pohjalta tärkeää. Parlamentarismin mallia käyvätkin etsimässä monien vastikään itsenäistyneiden maiden edustajat.

- Kansainvälinen toiminta eduskunnasta käsin on hyvin laajaa myös siinä mielessä, että me olemme myös tämän järjestelmän mannekiineja ja sille minä annan suuren arvon.

- Kyllä tässä yhteydessä takuulla on saanut kokemusta siitä millaisia ovat meidän ulkopoliittiset linjauksemme ja jos ei tällä tantereella opi niitä näkemyksiä luomaan niin ihme on. Täältä käsin niitä on hyvä viedä maailman areenoille.

PETE PAKARINEN
29.10.1999


Politiikka -sivulle