Merita nosti hieman talouskasvuennusteitaan



Merita-Nordbanken on tuoreimmassa talouden kasvua kuvaavassa ennusteessaan nostanut Suomen lukuja hivenen positiivisemmiksi.


Meritan mukaan Suomen bruttokansantuote kasvaa tänä vuonna 3,5 prosenttia, kun pankin aiempi arvio oli 3,2 prosenttia. Vuonna 2000 pankki ennakoi BKT:n kasvuksi 3,7 prosenttia aiemman 3,5 prosentin sijaan ja vuonna 2001 BKT:n pitäisi pankin mukaan nousta 4 prosenttia.

Kuluttajahintojen nousun eli inflaation pankki arvioi jäävän tänä vuonna 1,3 prosenttiin, kun pankin edellinen ennuste arvioi inflaatioprosentin 1,5:ksi.

Suomen talouskasvu perustuu Meritan näkemyksen mukaan tänä vuonnakin lähinnä kotimarkkinoiden varaan. Aasian ja Venäjän ongelmista kärsineen viennin odotetaan elpyvän vasta vuoden lopulla.

- Kotimainen kysyntä ja investoinnit ovat kehittyneet vähintään odotetusti eikä takapakkia ole näkyvissä, pääekonomisti Juha Ahtola arvioi.

Kuluttajien luottamus tulevaan on vahva ja käytettävissä olevat tulot kasvussa. Ensi vuonna kotimaisen kysynnän kasvun tosin ennustetaan jo taittuvan.

Uusia työpaikkoja Merita ennustaa tänä vuonna syntyvän yhteensä runsaat 30 000 kappaletta, varsinkin kauppaan, palveluihin ja rakennusalalle, mikä pudottaisi työttömyysastetta runsaalla prosenttiyksiköllä 10,3 prosenttiin.

Sähkötekninen vienti ja tuotanto kasvavat jatkuvasti

Odotukset Suomen viennin kehityksestä ovat Ahtolan mukaan hieman synkentyneet sitä mukaa, kun Venäjän kriisin vaikutukset ovat konkretisoituneet. Merita ennustaa viennin kasvuksi ensi vuonna vain 3,6, mutta vuodelle 2000 jo 6,2 prosenttia.

Poikkeuksen yleisestä linjasta tekee sähkötekninen teollisuus, jonka viennin ja tuotannon odotetaan kasvavan vahvasti koko ajan.

Venäjän-viennin odotetaan ensi vuonna supistuvan edelleen noin 20 prosenttia ja viennin Latinalaiseen Amerikkaan noin 10 prosenttia. Aasian kriisimaihin ja Kiinaan viennin odotetaan pysyvän kutakuinkin tämän vuoden tasolla.

Kasvua on luvassa lähinnä Pohjois-Amerikasta ja vähäisemmässä määrin muista EU-maista.

Maailmantalous ei ole turmiokierteessä

Maailmantalouden kasvu pysyy Meritan ennusteen mukaan vaatimattomana ainakin tämän vuoden loppupuoliskolle saakka, mutta pahaa taantumaa ei ole tulossa. Brasilian ja muiden kehittyvien alueiden kriisit eivät riitä horjuttamaan Yhdysvaltojen ja Länsi-Euroopan kasvua, jota pitää yllä kotimarkkinoiden hyvä vire.

Euroaluetta koskevaa pessimismiä Meritan ekonomistit pitävät liioiteltuna. Viime vuonna euroalueen talous kasvoi hieman vajaat 3 prosenttia eli eurooppalaisittain hyvää vauhtia. Tänä vuonna kasvu notkahtaa viennin ja teollisuustuotannon myötä, mutta pysyy silti kohtuullisena erityisesti kulutuskysynnän pönkittämänä.

Vuoden lopulla vienninkin odotetaan taas piristyvän maailmantalouden elpymisen myötä.
- Jonkin verran takkuista on, mutta ei vielä mitään kauheuksia, Ahtola arvioi EMU-maiden BKT:n kasvunäkymiä.

Yhdysvalloilta odotetaan korkojen laskua

Inflaatiopaineita EMU-maissa ei tämän vuoden aikana juuri nähdä, joten Merita odottaa EKP:n laskevan ohjauskorkoaan 3:sta 2,75 prosenttiin ja pitävän sen sitten paikallaan pitkälle vuoteen 2000. Eurolle ei nähdä voimakkaita vahvistumispaineita dollaria vastaan.

Yhdysvaltain keskuspankilta Merita odottaa yhä varovaista korkojen laskua. Viime vuonna Yhdysvallat onnistui ainoana maailman suurista talouksista ylittämään kasvuodotukset, ja tänäkin vuonna kovan kotimaisen kysynnän odotetaan työntävän taka-alalle esimerkiksi Brasilian myllerryksen aiheuttamat riskit. Edessä lienee hallittu, tasainen lasku, Meritassa ennakoidaan.

Aasiassa eniten huolta aiheuttaa tällä hetkellä Japani, jonka ongelmat näyttävät entistä syvemmiltä. Useimmissa Kaakkois-Aasian kriisimaissa taloudet ovat jo menossa parempaan suuntaan, mutta Kiinalla on vaikeuksia nykyaikaistaa talouttaan virallisten tavoitteiden tahdissa. Välittömät paineet Kiinan valuutan juanin devalvointiin eivät Meritan mielestä ole kovin suuret, mutta kasvamaan päin.

STT-MH
29.1.1999


TALOUS -SIVULLE