Sähköisen kaupan taru ja todellisuus kaukana toisistaan



Yrittäjien ei pidä hullaantua bittinikkareiden uskomattomista sähköisen kaupan visioista, eikä toisaalta masentua juristien sähköisen kaupan lainsäädännöllisten kiemuroiden kuvailuista. Näin varottelee pääsihteeri Timo Vuori Kansainvälisen kauppakamarin Suomen osastolta.


Verkkokaupan todellisuus on hänen arvionsa mukaan vielä kaukana villeistä unelmista, joita julkisuudessa on esitetty.

- Useimmat haluavat uskoa, että verkkokauppa olisi jo lähivuosina valtava bisnes, ja että avaamalla verkkokaupan voisi saada lukuisia asiakkaita ympäri maailman. Taru ja todellisuus ovat vielä kaukana toisistaan, Vuori sanoo.
Vuoren edustama Kansainvälinen kauppakamari (ICC) on elinkeinoelämän kansainvälinen asiantuntijaorganisaatio. Hän esiintyi pk-yritysseminaarissa Kotkassa torstaina.

Vuori suosittelee pk-yrityksille ensi hätään toimivaa sähköpostiverkostoa sekä Internet-yhteyksiä, jotka saattavat hyvinkin alkuvaiheessa riittää. Sen lisäksi yritys voisi luoda kotisivun oman henkilökunnan ja asiakkaiden tueksi.

Lisäarvon puute jarruna

Vuori kuitenkin varoittaa, että jatkossa kehitys saattaa olla hyvinkin nopeaa ja vaikeasti arvioitavissa.

- Vasta muutama vuosi sitten matkapuhelimet tulivat kiinteäksi osaksi yrityksen toimintaa. Nyt kukaan itseään ja asiakkaitaan kunnioittava yritys ei voisi toimia ilman kännykkäyhteyksiä, Vuori muistuttaa.

Tutkimukset osoittavat, että yritysten jähmeään liikkeellelähtöön sähköiseen kaupankäyntiin on ollut syynä lisäarvon puute. Yritykset eivät ole nähneet tarjolla olevissa verkkokaupan mahdollisuuksissa lisäarvoa liiketoiminnalleen.

Tilanne on Vuoren mukaan kuitenkin muuttumassa. Jokainen yritys voi nykyään löytää markkinoilta yritykselle parhaiten sopivan verkkokauppapalvelun tarjoajan ja ratkaisun, jos yritys on valmis panostamaan siihen.

EU pyrkii yhdenmukaistamaan

Vuori arvioi varsinkin verkkokaupan pelisääntöjen kirjavuuden hillitsevän kuluttajakaupan kasvua. Käytännössä ongelmia voi aiheutua siitä, mitkä ovat kauppiaiden ja asiakkaiden oikeudet ja velvoitteet sekä minkä maan säännöstön mukaan ne määräytyvät.

Vaikka EU pyrkii yhdenmukaistamaan kaupankäynnin pelisääntöjä sisämarkkinoillaan, ovat EU:n säädöshankkeet osoittautuneet entistä sekoittavammiksi.

- Sähköistä kauppaa käyvän yrityksen olisi tunnettava jatkossakin asiakkaansa kotimaan säännökset ja muokattava palvelunsa sen perusteella. Tämä puolestaan on omiaan hillitsemään yritysten intoa tarjota sähköisesti tuotteitaan ja palveluitaan kotimaan markkinoita laajemmin, Vuori toteaa.

STT-IA
29.1.1999


TALOUS -SIVULLE