EU:n puolustusulottuvuus muotoutuu
Helsingin huippukokous panee alulle EU:n itsenäisen toimintakyvyn kriisinhallinnan ja rauhanturvaamisen alueella.EU-maiden on määrä asettaa yhteinen tavoite jonka mukaan unionin pitäisi pystyä vuonna 2003 lähettämään noin 50 000 sotilaan joukko 60 päivän varoitusajalla. Joukko pystyisi hoitamaan myös vaativia kriisinhallintatehtäviä.
Helsingissä perustetaan vain väliaikaisia elimiä, lopullinen rakenne pitäisi vahvistaa vuoden kuluttua Pariisin huippukokouksessa.
Innokkaita kehittäjiä ovat Ranska, Saksa, Italia ja Britannia, jotka tarjoavat Helsingin kokoukselle yhteistä aloitettaan sotilaallisesta toimintakyvystä ja päätöksenteosta.
Helsingissä siirrytään joka tapauksessa käytännön päätöksiin. Vuosien ajan on käyty pelkästään keskustelua siitä, millaiseen sotilaalliseen toimintakykyyn EU:n pitäisi pyrkiä.
Ensi vuonna ratkeaa myös lakkautettavan Länsi-Euroopan unioni WEU:n saattohoito, kun siltä siirretään Petersbergin tehtävät EU:n hoidettaviksi.
Ilmapiiri on Euroopassa kääntynyt asteittain suotuisammaksi yhteisen sotilaallisen toimintakyvyn kehittämiselle.
Kun EU neuvotteli Maastrichtin sopimuksesta vuonna 1991, sovittiin unionin yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan luomisesta, mutta yhteinen puolustuspolitiikka jätettiin tulevaisuuden mahdollisuudeksi.
Keskustelu silti jatkui. Jugoslavian hajoaminen osoitti, ettei EU:sta ollut omalla takapihallaan juuri muuhun kuin julkilausumien antajaksi. Vasta NATO:n IFOR-operaation voimin saatiin Bosnian taistelut loppumaan ja Daytonin rauhansopimusta voitiin pitää yllä.
NATO:a ja sen voimavaroja tarvitaan lainaksi jatkossakin, sillä EU-mailta puuttuu muun muassa kuljetus- ja tiedustelukykyä. NATO:on kuuluvat ja EU:n ulkopuoliset eurooppalaiset maat pääsevät tätä kautta mukaan EU:n johtamiin operaatioihin.
Yhdysvallat on ollut huolissaan ja vaatinut, että ensin kysytään aina NATOn valmiutta lähteä operaatioihin, ennen kuin EU lähtee toimimaan itsenäisesti. Eurooppalaiset NATO-maat ovat rauhoitelleet kumppaniaan ja vakuuttaneet, ettei NATO:a ole tarkoitus syrjäyttää.
Petersbergin tehtävät EU:lle
EU:n peruskirjoja uudistettiin edellisen kerran Amsterdamin sopimuksessa. Kesäkuussa 1997 hyväksyttiin uusi sopimus, johon tuli mukaan Suomen ja Ruotsin yhdessä kehittämä ehdotus EU:n kriisinhallintakyvystä.
EU:lle kirjattiin mahdollisuus käyttää WEU:ta välineenä Petersbergin tehtävssin eli rauhanturva-, pelastus- sekä kriisinhallintatehtäviin.
Päätöksiin saisivat osallistua kaikki EU-maat, myös Suomen ja Ruotsin kaltaiset sotilaallisesti liittoutumattomat jäsenet jotka ovat WEU:n tarkkailijoita.
Yhteinen puolustus kulki tosin edelleen mukana Amsterdamin sopimustekstissä. Päätös pitäisi tehdä EU:n huippukokouksessa ja ratifioida kussakin jäsenmaassa sen perustuslain mukaan, joten yksikin maa riittää estämään päätöksen.
Ei turvatakuita unioniin
Amsterdamin sopimus loi myös mahdollisuuden joustavaan integraatioon; sen myötä halukkaat EU-maat voivat muiden luvan saatuaan keskenään kehittää yhteistyötä, johon kaikki eivät osallistu.
Periaatteessa olisi siis mahdollista ottaa EU:n perussopimukseen mukaan WEU:n artikla 5, jossa kirjataan liiton jäsenten välinen keskinäinen turvallisuustakuu.
Suomi, Ruotsi, Itävalta, Irlanti ja WEU:n ulkopuolinen NATO-maa Tanska voisivat siten pysyä keskinäisen puolustusvelvoitteen ulkopuolella.
Tällaista saatetaan esittää ensi vuoden aikana, mutta on hyvin epätodennäköistä että liittoumattomat maat suostuvat siihen, että unioniin syntyy sotilaallinen sisäpiiri.
Suomi ja muut näkevät mieluiten ratkaisun, jossa EU ottaa itselleen vain WEU:n Petersbergin tehtävät ja voimavarat ja viides artikla hyllytetään symboliseksi muistoksi jäsenten välisestä yhteistyöstä.
STT-IA
6.12.1999
