Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







Vapauspuolue halutaan pitää oppositiossa

Itävallassa ei vieläkään uutta hallitusta



Kaksi kuukautta parlamenttivaalien jälkeen Itävallassa ei ole vieläkään tietoa uuden hallituksen kokoonpanosta.


Jo heti lokakuun alun vaalien jälkeen hallituksen muodostamisesta ennustettiin vaikeaa, sillä vaalit voittanut äärioikeistolainen Vapauspuolue halutaan pitää oppositiossa.

Mikä tahansa koalitio on yhä mahdollinen. Todennäköisin on kuitenkin sosiaalidemokraattisen puolueen ja konservatiivisen Kansanpuolueen enemmistöhallitus, joka on johtanut Itävaltaa vuodesta 1986 lähtien.

Pois ei voi sulkea myöskään sosiaalidemokraattien vähemmistöhallitusta tai oikeistolaista hallitusta, jossa mukana olisi myös Vapauspuolue. Yhtenä vaihtoehtona on myös uusien vaalien pitäminen.

Lokakuun alussa pidetyissä parlamenttivaaleissa sosiaalidemokraatit säilyttivät asemansa maan suurimpana puolueena ja saivat 65 paikkaa 183-jäseniseen parlamenttiin.

Tilanteen tekee vaikeaksi se, että kielteistä mainetta itselleen hankkinut Vapauspuolue sai yhtä paljon paikkoja kuin Kansapuoluekin eli 52 paikkaa.

Kansanpuolue uhkasi jo ennen vaaleja jättäytyä oppositioon, jos se jää vaaleissa kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi. Näin kävikin, sillä Vapauspuolue sai 415 ääntä enemmän kuin Kansanpuolue.

Kansanpuolueen johtaja, ulkoministeri Wolfgang Schüssel on pitänyt lupauksensa mukaan puolueen pois hallituskuvioista vaalien jälkeen. Korkeiden puoluevirkailijoiden mukaan Kansanpuolue voisi kuitenkin olla valmis tulemaan mukaan hallitusyhteistyöhön tietyin ehdoin.


Ei Vapauspuolueelle

Schüsselin puolue näyttää pitävän ratkaisua käsissään. Jos hän suostuu sosiaalidemokraattien kosiskeluun, Itävalta saa enemmistöhallituksen, jossa Kansanpuolue on vähemmistökumppanina.

Jos hän sen sijaan kallistuu oikealle Vapauspuolueen puoleen, hänestä tulee mitä todennäköisimmin Itävallan uusi liittokansleri.

Samalla hän joutuu kuitenkin pohtimaan sitä, kuinka hankala hallituskumppani Vapauspuolue tulisi olemaan. Schüsseliä tultaisiin lisäksi laajalti, myös ulkomailla, arvostelemaan siitä, että hän päästi äärioikeistolaiset hallitukseen.

Presidentti Thomas Klestil haluaa pitää Vapauspuolueen poissa hallituksesta välttääkseen tahraa Itävallan kansainväliselle maineelle. Vapauspuoluetta ja erityisesti sen johtajaa Jörg Haideria pidetään ulkomailla äärioikeistolaisena kansankiihottajana.

Presidentti onkin painostanut sosiaalidemokraatteja ja Kansanpuoluetta uusimaan pitkään jatkuneen hallitusyhteistyönsä; tähän asti kuitenkin huonolla menestyksellä.

Presidentti nimittää kaikesta huolimatta sosiaalidemokraattien liittokanslerin Viktor Kliman hallituksenmuodostajaksi ensi torstaina, juuri ennen EU:n huippukokousta Helsingissä.


Säästöistä riitaa

Tilannetta synkentää vielä se, että väliaikaisena hallituksena jatkaneet sosiaalidemokraatit ja Kansanpuolue ajautuivat kiivaaseen riitaan julkisten menojen leikkauksista.

Valtiovarainministeri Rudolf Edlinger määräsi aiemmin viikolla pikaisia leikkauksia yli 9 miljardin markan arvosta. Samalla hän varoitti, että säästöjä on ryhdyttävä etsimään järjestelmällisemmin, jotta Itävallan kasvava julkistalouden alijäämä saadaan kuriin.

Alijäämä uhkaa kasvaa EU-maista suurimmaksi ensi vuonna, mikä on jo aiheuttanut huolta muissa jäsenmaissa.

Kädenvääntö hallituksen muodostamisesta on suuresti haitannut ponnisteluja alijäämän hoitamisessa.

STT-IA
3.12.1999


Ulkomaat -sivulle