Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







Lisääntyvä lääkemainonta närästää amerikkalaislääkäreitä



Reseptipakon alaisten lääkkeiden mainonta kasvaa Yhdysvalloissa vauhdilla, ja suuntaus kiusaa amerikkalaislääkäreitä. Vastaanotolle saapuvat ihmiset pyytävät yhä useammin lääkäriltä tuotteita, joiden he mainosten perusteella uskovat sopivan heille.


Reseptilääkkeiden mainonta on lisääntynyt huimasti erityisesti televisiossa, mutta mainontaa on runsaasti myös päivä-ja aikakauslehdissä sekä radiossa.

Kuluttajia valistetaan siitä, että orastavaa kaljua voi ehkäistä uutuustuotteella, allergiaoireita helpottaa uudenlaisella lääkkeellä ja liikalihavuuteen tai akneen voi löytyä apu, kun muistaa pyytää nimeltä tiettyä valmistetta vastaanotolla.

Mainonta näyttää menevän perille, sillä tuoreen selvityksen mukaan puolet lääkäreistä sanoo, että potilaat ovat painostaneet heitä määräämään tiettyjä valmisteita.

Keskimäärin kuusi potilasta viikossa vaatii nimeltä mainostettua lääkettä, ja lääkärit suostuvat pyyntöön joka kolmannen potilaan kohdalla. Valtaosa lääkäreistä yhdisti pyynnöt tv-mainontaan, mutta kyllä lehtimainontakin oli purrut potilaisiin.


Lääkemainonta kasvaa vauhdilla

Lääkärit eivät ole olleet järin innostuneita kasvavasta reseptilääkemainonnasta, sillä mainokset herättävät usein turhia toiveita ja noin puolet lääkäreistä väittää, että mainokset eivät ole edes välttämättä täysin totuudenmukaisia. Usein lääkettä pyydetään myös olemattomaan vaivaan, mainoksen innoittamana.

Lääketehtaat taasen puolustavat laajenevaa, suoraan kuluttajalle suunnattua mainontaansa silkkana kuluttajavalistuksena. Lääkevalmistajien mukaan ihmiset haluavat nykyisin pitää hyvää huolta terveydestään ja mainonnan avulla he pystyvät vaikuttamaan itse lääkintäänsä.

Valmistajat sanovat myös, että ihmiset muistavat ottaa lääkkeensä, jos kyseessä on valmiste, jota he ovat itse halunneet.

Lääketehtaat ovatkin syytäneet reseptipakon alaisten valmisteiden tv- ja lehtimainontaan tämän vuoden ensimmäisen puoliskon aikana jo noin 905 miljoonaa dollaria (5,2 miljardia markkaa). Nousua viime vuoden vastaavasta ajankohdasta oli 43 prosenttia.

Resptilääkkeiden mainonta, erityisesti tv-mainonta, lähti rakettimaiseen nousuun sen jälkeen, kun Yhdysvaltain lääke- ja elintarvikevalvontaa hoitava FDA, Food and Drug Administration, lievensi mainontasääntöjä vuonna 1997.

Uusien sääntöjen mukaan reseptilääkemainoksen yhteydessä ei tarvitse enää luetella tarkkaan kaikkia mahdollisia haittavaikutuksia ja ongelmia. Nyt pelkkä maininta todennäköisemmistä lääkkeen sivuvaikutuksista riittää.


Kuluttajat eivät pidä lääkemainoksista

Lääkäreiltä saadun palautteen mukaan lääkemainonta näyttää tehoavan amerikkalaisiin, mutta mielipidemittausten mukaan valtaosa kuluttajista suhtautuu mainoksiin kielteisesti. Niitä pidetään lapsellisina, liian luennoivina tai sitten pitkästyttävinä.

Terveiden, onnellisesti hymyilevien ihmisten näyttäminen lääkemainoksissa ärsyttää monia. Litania mahdollisista sivuvaikutukisista yleensä latistaa myös mainoksen tehoa. Tutkimusten mukaan keskivertokuluttaja näkee yhdeksän reseptilääkemainosta päivässä ja on erittäin harvoin innostunut näkemästään.

Lääkefirmat eivät kuitenkaan luovuta ja markkinointia aiotaan tehostaa entisestään. TV-ja lehtimainonta mahdollisesti vähenee, kun mainontaa suunnataan erityisesti Internetiin.

Internetissä on nykyisin valtava määrä erilaisia terveyteen liittyviä kohteita, ja terveyssivuilla tehtävä lääkemainonta suuntautuu siis automaattisesti kiinnostuneelle kohderyhmälle.

Lääkemarkkinat ovat myös hyvässä mallissa Yhdysvalloissa: reseptilääkkeiden myynti kasvoi viime vuonna noin 11 prosenttia; sen sijaan mm. Japanissa ja Brasiliassa lääkkeiden myynti laski. Kaikkiaan Yhdysvalloissa kulutettiin 1998 reseptipakon alaisiin lääkkeisiin 74 miljardia dollaria (yli 420 miljardia markkaa).

STT-IA
3.12.1999


Talous -sivulle