Nykymallinen tupo ei kelpaa AKT:lle



SAK:lainen Auto- ja kuljetusalan työntekijäliitto AKT ei ole halukas enää sitoutumaan nykyisen kaltaiseen tulopoliittiseen kokonaisratkaisuun. Puheenjohtaja Kauko Lehikoisen (sd.) mukaan tuoreimmat kaksi tupoa eivät ole toimineet odotetulla tavalla.


AKT on tyytymätön erityisesti oman alansa ansiokehitykseen. Liitto haluaa kuroa jälkeenjääneisyyden umpeen tulevassa ratkaisussa.

- Keskusjärjestöt eivät ehkä alun perinkään ole rehellisesti ajatelleet, että tupolla pitäisi päästä tasaiseen ansiokehitykseen, Lehikoinen arvelee kannanotossaan.

Hän luonnehtii tupon ns. ansiokehitystakuuta vain eräänlaiseksi markkinointikikaksi, jolla liitot saadaan sitoutumaan sopimuksiin. Lehikoinen antaa pyyhkeitä myös ansiokehitystarkastelulle.

- Ratkaisulautakunnassa istuvat ihmiset eivät ole uskaltaneet tehdä ratkaisuja jälkeenjääneisyyden kompensaatiosta niin, että ne olisivat johtaneet tasaiseen ansiokehitykseen.

Auto- ja kuljetusala sai äsken valmistuneessa ansiokehitystarkastelussa suurimmat hyvitykset. AKT:läiset saivat kovan väännön jälkeen 1,2 prosentin ylimääräiset palkankorotukset. Lehikoinen muistuttaa valtakunnansovittelijan keskeisestä asemasta.

- Jo edellisen sovittelijan aikana lähdettiin ratkaisulautakunnassa ensimmäisessä tarkastelussa väärälle linjalle tekemällä nollaratkaisu.

- Tästä johtuen oli seuraavien tarkastelujen aikana vaikeuksia saada ansiokehitys sille tasolle, joka olisi antanut AKT:n kannalta katsoen oikeudenmukaisen ansiokehityksen autoliikennealoille.

Lehikoisen mukaan AKT sinänsä kannattaa keskitettyä ratkaisua tulevallakin kierroksella. Ratkaisun olisi kuitenkin oltava ns. perinteinen tupo, joka sallii jonkun alan jäämisen ulkopuolelle, mikäli sopimuksen rajoissa ei pystytä hoitamaan alakohtaisia sopimustarpeita.

STT-IA
7.9.1999


POLITIIKKA -SIVULLE