Itä-Euroopan hallituksilla ei enää äänestäjien tukea



Kommunismi romahti kymmenen vuotta sitten, mutta ihmiset eivät ole tyytyväisiä myöskään nykymenoon keskisessä Itä-Euroopassa. Tästä kielivät tuoreet mielipidemittaukset, joiden mukaan Puolan, Tshekin ja Unkarin hallitukset ovat menettämässä äänestäjiensä suosion.


Jyrkimmässä alamäessä on Puolan keskusta-oikeistolainen hallitus, jonka kannatus (26 prosenttia) on alimmillaan sen kaksivuotisessa historiassa. Hallituksen toimia ilmoittaa vastustavansa peräti 39 prosenttia kyselyyn vastanneista.

Puolalaiset syyttävät hallitustaan mm. terveydenhuoltoa, eläkkeitä ja koulutusta koskevien uudistusten epäonnistumisesta. Maassa on ollut laajoja mielenosoituksia, ja esimerkiksi sairaanhoitajat ovat järjestäneet nälkälakkoja.

Viljelijät ovat mellakoineet viime talvesta lähtien tukkimalla teitä. Mielenilmaus johti käsirysyyn poliisin kanssa viimeksi runsas viikko sitten. Yhteenotossa loukkaantui kymmeniä ihmisiä. Viljelijät vaativat maataloustukien nostamista EU-tasolle ja ruuan tuonnin lopettamista.


Kwasniewski huippusuosittu

Entinen kommunisti ja Puolan nykyinen presidentti Aleksander Kwasniewski sen sijaan on suosionsa aallonharjalla. Peräti 75 prosenttia puolalaisista sanoo tukevansa häntä.

Kwasniewskin aikoo haastaa tulevissa presidentinvaaleissa entinen Solidaarisuus-johtaja Lech Walesa, joka väittää, että hänellä on ratkaisun avaimet Puolaa repiviin uudistusriitoihin.

Tshekissä kommunistit ovat nousseet maan toiseksi suurimmaksi puolueeksi. Suosituin puolue Tshekissä on entisen pääministerin Vaclav Klausin oikeistolainen ODS. Klaus joutui eroamaan toissa talvena korruptioskandaalin saattelemana.

Tshekissä järjestettiin viime kesänä ennenaikaiset vaalit, joissa sosiaalidemokraatit voittivat täpärästi. Tuoreessa mielipidemittauksessa pääministeri Milos Zemanin sosiaalidemokraatteja sanoo kannattavansa enää 15,2 prosenttia vastanneista.

Unkarissa nuorten demokraattien ja porvareiden Fidesz-MPP:n kannatus on ensimmäistä kertaa heikompi kuin isoimman oppositiopuolueen sosialistien.

Pääministeri Viktor Orbanin johtamaa Fidesziä tukee elokuisen mittauksen mukaan 36 prosenttia, kun sosialistien kannatus on 42 prosenttia. Orbanista tuli pääministeri viime kesänä suuren vaalivoiton saattelemana.

Hänen ajoittain hyvin itsevaltainen johtamistyylinsä on herättänyt arvostelua. Hallitus ei ole myöskään pystynyt pitämään kiinni vaalilupauksistaan. Esimerkiksi suuri verouudistus on yhä kesken.

STT-IA
3.9.1999


ULKOMAAT -SIVULLE