Viikon varrelta - ulkomaat lyhyesti


Irlannissa suunnitellaan jälleen kansaäänestystä abortista

Irlannin hallitus ilmoitti torstaina suunnittelevansa jo kolmannen kansanäänestyksen järjestämistä abortin laillistamisesta. Abortti on nykyisin kielletty Irlannissa paitsi, jos odottavan äidin henki on vaarassa.

Mielipidemittausten mukaan jopa 70 prosenttia irlantilaisista haluaa abortista uuden kansanäänestyksen. Tuhannet irlantilaisnaiset joutuvat nykyään matkustamaan Britanniaan raskauden keskeytystä varten.

Edellinen kansanäänestys vuonna 1992 osoitti, että ihmiset haluavat abortin saamisen helpottuvan, mutta Irlannin korkein oikeus kuitenkin rajoitti abortit koskemaan vain hengenvaarassa olevia äitejä.

Oikeuden mukaan abortti on sallittua vain, jos äidin henkeä uhkaa "todellinen vaara". Todelliseen vaaraan kuuluu myös uhkailu itsemurhalla.

Vuodesta 1995 lähtien irlantilaisnaiset ovat saaneet hankkia tietoa aborttiklinikoista Britanniassa, mutta Irlannissa olevat äitiysklinikat eivät saa neuvoa tai kehottaa äitiä aborttiin. Ensimmäinen kansanäänestys vuonna 1983 päätyi torjumaan aborttien laillistamisen.


Turkki: EU-jäsenyydestä päätettävä joulukuussa

Turkin hyväksymisestä EU:n jäseneksi on päätettävä EU:n huippukokouksessa Helsingissä joulukuussa, vaatii Turkin ulkoministeri Ismail Cem. Mikäli Turkkia ei hyväksytä jäseneksi Helsingissä, saattaa Turkki luopua kokonaan jäsenyyden tavoittelusta.

Ulkoministeri Cem sanoi Financial Timesin haastattelussa torstaina, että Turkin pitkään jatkunut EU-jäsenyyden tavoittelu oli muuttunut nöyryyttäväksi.
- Jollemme onnistu Helsingissä, emme ehkä enää havittele jäsenyyttä.

Ranskan presidentti sanoi alkuviikosta, että Turkkia kohdannut järistyskatastrofi saattaa tuoda maan lähemmäksi EU:ta.

Chirac sanoi myös toivovansa, että Suomessa ensi viikonvaihteessa koolla olevat EU:n ulkoministerit sopivat Turkin huomattavasta auttamisesta.


Paavi aikoo tavata Saddam Husseinin joulukuussa

Paavi Johannes Paavali II aikoo tavata Irakin johtajan Saddam Husseinin joulukuussa, kun hän matkustaa Irakiin. Matkasuunnitelmaan kuuluu vierailu Urissa, muinaisessa Mesopotamian kaupungissa, jossa Vanhan testamentin patriarkka Abraham on syntynyt.

Paavin suunnitelmista kertoi Maailman juutalaisten kongressi, joka oli saanut tiedon äskeisissä keskusteluissaan Vatikaanin kanssa. Vierailun on määrä alkaa 2. joulukuuta ja päättyä 5. joulukuuta.

Saddam on ollut monien maiden boikotissa vuoden 1991 Persianlahden sodan jälkeen. Myöskään juutalaisryhmän johtajan Elan Steinbergin mukaan paavin ei tulisi tavata Saddamia, vaikka tapa onkin kuulunut paavin valtiovierailujen yhteyteen.

Viime viikolla Yhdysvaltain ulkoministeriön tiedottaja James Foley ilmaisi huolensa siitä, että irakilaiset yrittävät manipuloida vierailuja poliittisiin tarkoituksiinsa.


Tsherkessit julistivat autonomian

Samaan aikaan kun muslimisissit jatkavat edelleen taisteluita venäläisiä joukkoja vastaan Dagestanissa, uudet levottomuudet uhkaavat Venäjää myös pienessä Karatshajevo-Tsherkessian tasavallassa Pohjois-Kaukasuksella.

Tsherkessivähemmistön edustajat julistivat tiistaina autonomian ja sanoivat vetäytyvänsä kaikista tasavallan nykyisistä edustuksellisista elimistä. Autonomian julistajat ovat Karatshajevo-Tsherkessian pääkaupungin Tsherkeskin pormestarin Stanislav Deremin kannattajia.

Ainakin 35 000 tsherkessiä osoitti tiistaina mieltään oikeuden päätöksen vuoksi, jossa entinen Venäjän maavoimien komentaja Sergei Semjonov julistettiin Karatshajevo-Tsherkessian presidentiksi. Deremin kannattajat syyttävät Semjonovia vaalivilpistä.

Karatshajevo-Tsherkessian asukkaista 42 prosenttia on venäläisiä, 31 prosenttia karatshajeveja ja 10 prosenttia tsherkessejä.


60 miljoonaa venäläistä elää köyhyysrajan alapuolella

Noin 60 miljoonaa venäläistä eli 40 prosenttia kansasta elää köyhyysrajan alapuolella. Vallitseva elintaso takaa miehille tätä nykyä keskimäärin 60 vuoden iän, kun taas naiset sinnittelevät keskimäärin 66-vuotiaiksi. Venäläisten kurjuudesta kertoi maanantainen Segodniaj -lehti.

Lehden mukaan tilanne on nyt huomattavasti huonommalla tolalla kuin vielä viime vuoden marraskuussa, jolloin köyhyysluvut perustuivat valtion omiin tilastoihin. Uusimmat luvut on poimittu tiedeakatemian sosioekonomisesta tutkimuksesta.

Aiemmin julkaistujen lukujen mukaan noin kolmannes väestöstä eli 42 miljoonaa venäläistä eläisi kurjuudessa. Nyt tehdyn tutkimuksen mukaan jopa 15 prosenttia ihmisistä elää vain puolella siitä, minkä on laskettu riittävän minimitoimeentuloksi.

Venäläisten kuukausittainen keskipalkka on tutkimuksen mukaan 340 markkaa. Vailla työtä on 14 prosenttia kansalaisista.


Lehti: Sotarikollisten luettelo vuotanut serbien tietoon

Entisen Jugoslavian sotarikostuomioistuimen (ICTY) laatima salainen luettelo sotarikoksista epäillyistä on suurelta osin Bosnian serbien tiedossa, kertoi hollantilainen Volkskrant -lehti maanantaina.

Lehden mukaan tuomioistuimessa useasti asioinut Bosnian serbiviranomainen on kertonut luettelon sisältöä eteenpäin. Näin esimerkiksi viime viikolla Itävallassa pidätetty Bosnian serbiarmeijan komentaja Momir Talic tiesi jo ennen pidätystään olevansa epäiltyjen listalla.

Syylliseksi epäiltyjen luettelo on pidetty tarkoituksella salassa pidätyksien helpottamiseksi.

Volkskrant lainaa erästä Talicin avustajaa, joka oli saanut serbiviranomaisilta varoituksen piileskellä, koska hänen nimensä on tuomioistuimen luettelossa. Samainen virkailija oli huomauttanut, ettei kenraali Talic ollut ottanut hänelle annettua varoitusta vakavasti.

- Hän (Talic) luuli, että hänen asemansa armeijassa teki hänestä koskemattoman, avustaja kertoi lehdelle.

Sotarikostuomioistuimen edustaja Paul Ridley ei halunnut suoraan kommentoida hollantilaislehden uutista. Hän kuitenkin muistutti, että tietoja voidaan antaa myös Bosnian serbiviranomaisille, jos nämä ovat valmiita yhteistyöhön.


Jopa 3,5 miljoonaa kuollut nälkään Pohjois-Koreassa

Jopa 3,5 miljoonaa pohjoiskorealaista on kuollut nälkään vuoden 1995 jälkeen ja suuri osa maan asukkaista kärsii vakavasta aliravitsemuksesta ja taudeista, kertoi Etelä-Korean pääkaupungissa Soulissa toimiva buddhalainen avustusryhmä maanantaina.

Järjestö nosti viime vuoden arviotaan Pohjois-Korean nälkäuhrien lukumäärästä puolella miljoonalla.

Avustusryhmän tiedot ovat peräisin yli 2 700 pohjoiskorealaiselta, jotka ovat paenneet nälänhätää kotimaastaan Kiinaan. Nälkäpakolaisongelman asiantuntijat sanovat monien pakolaisten kuitenkin liioittelevan Pohjois-Korean kärsimysten määrää.

Eristyneestä ja sulkeutuneesta Pohjois-Koreasta on mahdoton saada tarkkoja tietoja nälkäkuoleman uhrien määrästä. Monien läntisten arvioiden mukaan nälkään on kuollut 1,5-2,4 miljoonaa ihmistä.

Buddhalaisjärjestön mukaan noin 300 000 ihmistä on paennut nälkää Pohjois-Koreasta Kiinaan vajaan viiden vuoden sisällä.

Vuoden 1995 jälkeen tulvat, kuivuus ja muut luonnonkatastrofit ovat vaivanneet Pohjois-Korean jo muutenkin kituvaa maataloutta.

Koonnut: IA
3.9.1999


ULKOMAAT -SIVULLE