Viikon varrelta - ulkomaisia talousuutisia lyhyesti


Riksbank: Ruotsin liityttävä EMU:un mahdollisimman pian

Ruotsin keskuspankki Riksbank toisti perjantaina käsityksensä, että Ruotsin kannattaisi liittyä rahaliitto EMU:un mahdollisimman nopeasti. Pankin ensimmäinen varapääjohtaja Lars Heikensten puhui asiasta perjantaina.

- Ruotsi on jo menettänyt vaikutusvaltaa alueella, jota osaan parhaiten arvioida, eli talouspolitiikan alalla. Tämä on erityisen vakavaa nykyisin, kun maailman taloudellista karttaa piirretään uudelleen ja meidän pitäisi puolustaa asemaamme pienenä maana Euroopassa, Heikensten lausui.

Heikenstenin mukaan EMU-jäsenyyden pitkäaikaisia myönteisiä vaikutuksia ei saa vähätellä vain sen takia, että niitä on vaikea mitata. EMU:n ulkopuolelle jäämistä tukee toki turvallisuusargumentti, mutta ulkopuolella olo ei ole hänen mukaansa helppo tie.


Venäjän kokonaistuotanto aleni alkuvuonna prosentin

Venäjän kokonaistuotanto eli bruttokansantuote laski tammi-kesäkuussa prosentin verrattuna vuoden 1998 vastaavaan aikaan, kertoi Venäjän tilastovirasto torstaina.

Virasto huomautti kuitenkin, että teollisuustuotanto kasvoi kuuden ensimmäisen kuukauden aikana 4,5 prosenttia ja yksistään heinäkuussa 12,8 prosenttia edellisvuodesta. Koko viime vuoden aikana Venäjän kokonaistuotanto supistui 4,6 prosenttia.

Neuvostoliiton hajoamisesta lähtien, vuodesta 1991 Venäjän talous on kutistunut joka vuosi. Poikkeus oli vuosi 1997, jolloin kokonaistuotanto osoitti marginaalista 0,8 prosentin kasvua.


Padoa-Schioppa: EKP ei seuraa automaattisesti Yhdysvaltain korkopolitiikkaa

Euroopan keskuspankki ei aio automaattisesti seurata Yhdysvaltain korkopolitiikkaa, vaikka Yhdysvaltain keskuspankki nostaisikin korkoja lokakuussa.

Myöhään keskiviikkona Frankfurtissa toimiville ulkomaisille taloustoimittajille puhunut EKP:n johtokunnan italialaisjäsen Tommaso Padoa-Schioppa painotti, etteivät mitkään merkit eurooppalaisessa rahapolitiikassa puolusta korkojen nostamista.

Tämä tulkittiin viestiksi siitä, ettei EKP:n neuvosto aio puuttua korkoihin ensi torstain kokouksessaan.

Padoa-Schioppa arvosteli puheessaan myös pankkimaailman viimeaikaista kehitystä. Vielä vuosikymmen sitten rahoitusmarkkinat olivat voimakkaasti jakautuneet, nyt markkinoita hallitsee muutama suurkonserni.


USA kehottaa varovaisuuteen lainoissa Venäjälle

Yhdysvaltain valtiovarainministeriö kehottaa varovaisuuteen uusien lainojen myöntämisessä Venäjälle. Yhdysvallat ei kuitenkaan esitä, että Kansainvälinen valuuttarahasto IMF ei luovuttaisi Venäjän käyttöön sille jo myönnettyjä lainoja.

Yhdysvaltain valtiovarainministeri Lawrence Summers sanoi USA Today -lehden haastattelussa keskiviikkona, ettei Yhdysvallat tue lisärahan myöntämistä Venäjälle IMF:ltä, ennen kuin venäläiset tekevät selkoa aiempien lainojen käyttämisestä.

Venäjän viranomaisten nostettua äläkän Summersin lausunnosta tämän avustajat selittivät, ettei Summersin tarkoituksena ollut vaatia keskeytystä IMF-lainoihin Venäjälle.

Viranomaiset tutkivat Yhdysvalloissa ja muuallakin tietoja, joiden mukaan venäläinen mafia samoin kuin eräät venäläiset liikemiehet ja korkeat viranomaiset olisivat sekaantuneet yli 15 miljoonan dollarin pesuun amerikkalaisen pankin kautta. Eräiden tietojen mukaan rahanpesussa olisi ollut mukana myös IMF:n lainavaroja.

Sveitsissä tutkitaan erillisessä jutussa tietoja, joiden mukaan venäläisiä - eräiden tietojen mukaan myös presidentti Boris Jeltsinin perheenjäseniä - olisi sekaantunut sveitsiläisen rakennusfirman korruptioskandaaliin.


Kuusi saksalaista puhelinyhtiötä yhdisti verkkonsa

Kuusi paikallista puhelinyhtiötä on kasvanut Saksassa Deutsche Telekomin suurimmaksi kilpailijaksi kiinteissä verkoissa yhdistämällä alueelliset puhelinverkkonsa. Uuden Regio-Netin verkko on 35 000 kilometriä pitkä ja se tavoittaa lähes puolet saksalaisista, liittoutuma kertoi keskiviikkona.

Liittoutumaan kuuluvat yhtiöt voivat nyt käyttää omaa verkkoaan Hampurista Baden-Württenbergiin asti, eikä niiden tarvitse maksaa Telekomille välitysmaksuja. Regio-Net säästää näin kuluissa yli kolme penniä puheluminuuttia kohti, eli keskimäärin noin 17 prosenttia.

Liittoutumaan kuuluvat yritykset ovat investoineet verkkoonsa kahden viime vuoden aikana yli kolme miljardia Suomen markkaa, ja Regio-Net pystyy nyt välittämään kerralla jopa 40 000 puhelua.


WTO:n uusi johtaja lupasi auttaa köyhimpiä maita

Maailman kauppajärjestön WTO:n uusi pääjohtaja Mike Moore lupasi keskiviikkona pyrkiä kaikin voimin auttamaan köyhiä maita hyötymään vapaammasta maailmankaupasta. Moore aloitti keskiviikkona kolmivuotisen pestinsä WTO:n pääjohtajana.

"Virkaanastujaispuheessaan" hän kehotti rikkaimpia maita tekemään oman osuutensa avaamalla markkinansa köyhimpien maiden tuotteille.

Mooren mukaan köyhimpien maiden kohtalon nostaminen esille on avainasia WTO:n kolmannessa ministerikokouksessa, joka pidetään tämän vuoden loppupuolella Seattlessa Yhdysvalloissa.

- Hyvin köyhät, kaikkien alikehittyneimmät maat, eivät vielä saa tarvitsemaansa pääsyä maailmanmarkkinoille, eivätkä teknistä apua, jotta ne voisivat osallistua yhteisiin neuvotteluihin ja päästä tasavertaisesti osallisiksi, Moore sanoi.

- Rikkaille maille ei maksaisi paljon, jos ne poistaisivat köyhimpien maiden esteet, hän tähdensi.

WTO:n uudesta pääjohtajasta käytiin pitkä kiista Mooren ja Thaimaan varapääministerin Supachai Panitchpakin välillä ennen kuin jäsenmaat pääsivät vihdoin sopuun asiasta. Pääjohtajan kuusivuotinen virkakausi jaettiin kummankin kesken niin, että Moore toimii virassa ensin kolmen vuoden ajan ja sen jälkeen on vuorossa Supachai.


Japanilaisyhtiöt luopuvat geeniruuasta

Kuluttajien mielipide näyttää Japanissa pääsevän voitolle ruokateollisuudesta, sillä maan elintarvikeyritykset luopuvat yksi toisensa jälkeen geenimanipuloitujen raaka-aineiden käytöstä kuluttajien painostuksen takia.

Tuorein esimerkki on maan suurin soijaproteiinista tehtyjen ruokatuotteiden valmistaja Fuji Oil. Yhtiö kertoi keskiviikkona lopettavansa geenimanipuloitujen soijapapujen käytön ensi huhtikuuhun mennessä. Syyksi ilmoitettiin kuluttajien huoli manipuloidun sadon terveellisyydestä.

Aiemmin Fuji Oil ei ole erotellut manipuloituja ja luonnollisia soijapapuja. Soijatuotteet ovat vain jatkoa maissille, joka sai huutia viime kuussa, kun useat maan suurista panimoista kertoivat lopettavansa geenimanipuloiden maissin ja sen ainesosien käytön.

Yksi syy äkilliseen kuluttajien mielipiteiden ennakointiin on ehkä maan hallituksen viime kuussa tekemä päätös, jonka mukaan geenimanipuloiduissa ruoka-aineissa ja niistä valmistetuissa tuotteissa täytyy olla kuluttajia varoittava tarra.

Japani on hyväksynyt tuontiin ja myyntiin yhteensä 22 erilaista geenimanipuloitua raaka-ainetta, kuten maissia, perunoita, puuvillaa ja tomaatteja.


Viron hallitus keskittää rahavirtojaan

Viron hallitus keskittää valtion rahat kolmeen maassa toimivaan pankkiin. Luottopankeiksi valtiovarainministeriön mukaan tulevat maan kaksi suurinta pankkia eli Hansapankki ja Ühispankki. Ainoana ulkomaisen pankkina joukkoon hyväksyttiin Tallinnassa toimiva Merita.

Aiemmin on valtio joko menettänyt rahojaan tai joutunut hoitamaan useiden pienten pankkien konkursseja. Nykyistä käytäntöä perustellaan Moody's -luokituslaitoksen äskettäin julkaisemilla luokituksilla.

Niiden mukaan korkeimpiin luokkiin virolaisista pankeista yltivät vain suuret ruotsalaispankkien tyttäret Hansa- ja Ühispankki. Tallinnassa toimiva Optiva-pankki sai Moody'silta luokituksen Ba2 ja putosi pois valtion rahansijoittamispaikoista.

Viron valtion varoista noin 90 prosenttia on nykyisin Ühispankissa. Valtion kassavirrat ovat miljardiluokkaa. Niihin lasketaan kuuluviksi myös eläkevakuutus- ja sairasvakuutusmaksut.


Kuluttajien luottamusindeksi laski Yhdysvalloissa

Amerikkalaisten kuluttajien luottamusta kuvaava indikaattori laski elokuussa jo toisena perättäisenä kuukautena. Indikaattorin pisteluku oli 135,8 ja heinäkuussa oikaistu luku oli 136,2. Kuluttajien odotuksia kuvaava indikaattori oli sitä vastoin nousussa, ilmenee Conference Board -tutkimuslaitoksen tiistaina julkaisemista tiedoista.

Conference Boardin tutkijan Lynn Francon mukaan kuluttajien luottamusta ovat heikentäneet korkojen nostaminen, Yhdysvaltain koillisosia vaivannut kuivuus sekä bensiinin hintojen nousu. Lynn huomautti, että usko tulevaisuuteen on yhä korkealla ja ihmiset jatkavat kuluttamista.


Unkarin pankkiskandaalin VIP-listat poliisin syyniin

Unkarin pankkimaailmaa yhä ravisuttavan Postapankin sotkut johtivat tällä viikolla uuteen poliisitutkintaan. Johtava talouselämän päivälehti Vilaggazdasag julkaisi listan tunnettujen poliitikkojen, pankkiirien, näyttelijöiden ja muiden julkisuuden henkilöiden nimiä, joiden se väittää saaneen Postapankista ns. VIP-lainoja.

Unkarin poliisi aikoo nyt tutkia, mistä ja miten lehti on saanut nimilistat haltuunsa. Halpakorkoisten VIP-lainojen on sanottu olleen yksi niistä syistä, jotka johtivat Postapankin lähes konkurssiin viime vuonna.

Unkarin oikeistohallitus hallitus erotti pankin johdon viime elokuussa ja siirsi rahalaitoksen valtion omistukseen. Sotkujen selvittely on yhä kesken, ja vireillä on useita poliisitutkimuksia.

Valtion arvion mukaan Postapankin yhteenlasketut tappiot ovat 158 miljardia forinttia (4 mrd mk). Unkarin tiistaisten päivälehtien mukaan Postapankin VIP-lainojen arvo olisi ollut 1,3 miljardia forinttia.


Kvaernerin alkuvuosi raskaasti tappiollinen

Brittiläis-norjalainen Kvaerner-konserni aikoo loppuvuonna keskittyä ydinliiketoimintoihinsa ja parantaa kannattavuuttaan niin kutsuttuna New Kvaernerina. Uuteen Kvaerneriin kuuluvat rakennus-, konepaja- sekä öljy- ja kaasuliiketoiminnat.

Yhtiö on jo aiemmin ilmoittanut, että se haluaa päästä eroon telakoistaan, sellusta ja paperista sekä energiasta.

Kvaerner-konsernin tammi-kesäkuun tappiot rahoituserien jälkeen olivat 4,8 miljardia Norjan kruunua, mikä on kuitenkin 100 miljoonaa kruunua parempi kuin analyytikkojen ennuste. Vuotta aiemmin yhtiön tulos oli 266 miljoonaa kruunua plussalla.

Toisella vuosineljänneksellä eli huhti-kesäkuussa Kvaerner pääsi positiiviseen tulokseen kaikissa kolmessa ydintoiminnassaan. Kvaernerin toimitusjohtaja Kjell Almskog sanoi tiistaina Oslossa, että yhtiö aikoo vähentää 3 000 työpaikkaa öljy- ja kaasudivisioonastaan lähimmän puolen vuoden aikana.

Työpaikkojen supistaminen on osa huhtikuussa aloitettua ohjelmaa, jonka mukaan kolmannes eli noin 25 000 ihmistä joutuu jättämään Kvaernerin. Almskogin mukaan Kvaerner leikkaa menojaan tämän vuoden aikana kaikkiaan 1,4 miljardin kruunun edestä.


Ranskan työttömyys pieneni edelleen

Ranskan työttömyysprosentti laski heinäkuussa 11,2 prosenttiin kesäkuun 11,3 prosentista. Maan työministeriön mukaan työtä vailla olevien määrä pieneni heinäkuussa reilulla 50 000 hengellä ja oli 2,77 miljoona.

- Tämän vuoden seitsemänä ensimmäisenä kuukautena työttömien määrä on pienentynyt yhtä paljon kuin koko viime vuonna, totesi työministeri Martine Aubry radiohaastattelussa.

Pääministeri Lionel Jospin sanoi sunnuntaina, että hänen vasemmistohallituksensa aikoo päästä tulevalla vuosikymmenellä jälleen "täyden työllisyyden yhteiskuntaan".


Japanin työttömyys edelleen ennätyslukemissa

Japanin työttömyys pysyi heinäkuussa ennätyksellisessä 4,9 prosentissa samaan aikaan kun maan teollisuustuotanto supistui 0,6 prosenttia. Työttömyystilanteen oli kuitenkin odotettu jopa pahenevan, mutta itse asiassa työttömien määrä väheni 100 000 hengellä 3,19 miljoonaan ihmiseen.

Korkeaa työttömyyttä pidetään merkkinä yritysten uudelleenjärjestelyistä, ja samasta syystä työttömyyden odotetaan edelleen huononevan.

Erään arvion mukaan työttömiä on alle viisi prosenttia vain sen vuoksi, että yritykset palkkaavat osa-aikaisia työntekijöitä kalliiden täyspäiväisten tilalle. Työttömyysaste saattaakin ylittää kuusi prosenttia kuluvan rahavuoden loppuun mennessä.

Japanin hallituksen toivotaan nyt jatkavan panostusta julkisiin projekteihin, kun korkea työttömyys saa ihmiset varovaiseksi rahankäytössä. Yksityisen sektorin varautuneisuus hidastaa muutenkin epävarmaa talouden toipumista.


Ranskalaiset Carrefour ja Promodes yhdistyvät maailman toiseksi suurimmaksi vähittäismyyntiketjuksi

Yhdistyminen toteutetaan osakevaihdolla, jossa Carrefour tarjoaa kuusi osakettaan yhdestä Promodesin osakkeesta, kertoi Carrefourin pääjohtaja Daniel Bernard maanantaina Pariisissa.

Carrefourin tarjous ylittää Promodesin osakkeen keskihinnan viime kuukaudelta noin 25 prosentilla ja Promodesin hallitus on hyväksynyt tarjouksen yksimielisesti.

Carrefourin ja Promodesin yhteenlaskettu markkina-arvo on 45 miljardia euroa, liikevaihto 47 miljardia euroa ja nettovoitto yli 900 miljoonaa euroa. Yhtiöiden yhteinen valikoima kattaa kaikki ruokakauppojen muodot kulmakaupoista hypermarketteihin.

Uusi ranskalaisjätti jää kuitenkin vielä kauas maailman suurimmasta vähittäismyyjästä, hiljattain Eurooppaan laajentaneesta amerikkalaisesta Wal-Martista, jonka markkina-arvo on 200 miljardia dollaria ja jolla on palveluksessaan yli miljoona ihmistä.

Koonnut: IA
3.9.1999


TALOUS -SIVULLE