Päätoimittaja Ilkka Ahtokivi

3.9.1999

---

Keskusta palaa juurilleen

"Keskusta goes Helsinki" -teemalla aloitettu vaalikampanja pyöri vahvasti Esko Ahon urbanisoitumisen ympärillä. Kampanja avattiin Helsingissä ja pääkaupunkiseudulle keskitettiin myös keskustan eduskuntaryhmän näyttävimmät tapahtumat.

Keskustan kaupunkipolitiikan ainoaksi saavutukseksi jäi Ahon valinta uudesta vaalipiiristään. Sekin oli työn ja tuskan takana ja Ahon miljoonakampanjan muistona poliittiseen historiaan jäänevätkin ainoastaan Suomen poliittisen historian kalleimmat äänet.

Nyt keskusta uhoaa valmistautuvansa terävään oppositiopolitiikkaan. Tämä on kuultu useaan otteeseen ennekin. Oppositiopolitiikan "terävyys" näyttääkin olevan itseisarvoinen tavoite, sillä mitään uutta sisältöä ei uudelle ja "terävälle" oppositiopolitiikalle ole annettu.

Uushelsinkiläinen kansanedustaja Ahokin näyttää nukkuneen yli yön ja palanneen aatteellisille juurilleen Kannukseen. Arvostellessaan hallituksen asuntopoliittisista toimenpideohjelmaa Aho ei esitä ensimmäistäkään uutta ajatusta lukuun ottamatta asuntotukijärjestelmän romuttamista sen huoneenvuokria nostavan vaikutuksen vuoksi.

Aluepolitiikan turmiollisuus askarruttaa keskustaa entiseen tapaan. Keskusta ei näytä tottuvan ajatukseen, että ihmiset ovat kautta aikojen muuttaneet pois maalaisliiton korkeakannatusalueilta.

Ihmiset muuttavat työn ja toimeentulon perässä. Tämän poliittisesti itselleen epäedullisen kehityksen keskusta haluaisi padota hinnalla millä hyvänsä. Syyt ovat jälleen kerran vaalimatemaattiset.

Ainoatakaan kyyneltä keskustapoliitikot eivät tälläkään kertaa onnistu puristamaan silmäkulmistaan aidosta ymmärryksestä pääkaupunkiseudun erityistarpeiden ymmärtämiseksi.

Politiikassakin eräs vaikuttavimmista voimista on muutosvastarinta. Kaikki uudet tai uudelleen esitetyt ajatukset tavataan torjua ilman, että niiden käyttöönoton haittoja ja etuja vaivauduttaisiin perusteellisesti pohtimaan.

Hämmästyttävän syvälle ihmisen ajatusmaailmaan on rakennettu sellainen peruskonservatismi, joka kuiskii korvaan: "Koskaan et muuttua saa". Ihmiskunnan alkuhämäristäkö se lienee peräisin?

Liikennevaliokunnan puheenjohtaja Erkki Pulliainen (vihr.) herätteli henkiin ajatusta, että Suomessakin maantieverkoston rappeutumista voitaisiin kenties ratkaisevastikin hidastaa ottamalla käyttöön olosuhteisiimme sovellettu tietullijärjestelmä joillakin vilkkaimmin liikennöidyillä teillä.

Ajatukselle löytyy oikopäätä runsaasti vastustajia. Eivätkö ylikorkeat polttonesteiden hinnat, kilpailijamaihimme nähden kohtuuton autoverotus ja muut liikenteestä perittävät maksut jo riitä? Miksi niiden tuottoa ei sellaisenaan ohjata tieverkon kunnostukseen?

Korvamerkkejä vaaditaan milloin mihinkin tuloihin. Meillä harvemmin mitään tuloa kuitenkaan korvamerkitään käytettäväksi vain joihinkin tiettyhin menoihin.

Monin paikoin ulkomailla tietullit sen sijaan ovat käytössä. Niitä voidaan periä esimerkiksi niiltä, jotka käyttävät yksityisen rahoituksen turvin rakennettuja tieverkoston osia. Näin voitaisiin hyvin menetellä myös meillä.

Jos valtion budjetoidut menot eivät riitä liikenneinfrastruktuurin pitämiseen kunnossa, tulee varat tämän kansallisvarallisuuden peruskunnossa pitoon ja parantamiseen ottaa muualta.

Tietullit ja niihin verrattavat käyttömaksut ovat ainakin kokeilemisen arvoisia myös Suomessa.

Liian monet asiat muuttuvat vasta sitten, kun on pakko. Ennakkoluulottomia ratkaisuja tarvitaan tulevaisuudessa myös esimerkiksi sosiaaliturvan rahoituksessa ja terveydenhuollon kustannustenjaossa.

Puhumattakaan nyt siitä, että juuri kukaan ei näytä innostuneen ministeri Kari Häkämiehen toteamuksesta, että Suomessa riittäisi hyvin noin 100 kuntaa nykyisten noin 450 sijasta. Niiden 450, joista vajaa kolmannes ei edes pärjää omin avuin.

TIMO KERVINEN