Hotellit ja ravintolat haluavat leikata sunnuntaikorvauksia

Hotelli- ja ravintola-alan myyntikehityksen nousu jatkui



Hotelli- ja ravintola-alan myyntikehitys on Suomen Hotelli ja Ravintolaliiton (SHR) mukaan jatkunut nousevana. Kasvu on kuitenkin hidastunut melko selvästi viime vuoden alkupuoliskoon verrattaessa.


Alan kehitykselle oli SHR:n mukaan leimallista myös työpanoksen voimakas kasvu. Tehdyt työtunnit lisääntyivät vuoden 1999 ensimmäisellä puoliskolla 13 prosenttia viime vuoden vastaavasta ajasta.

Alan palveluiden kysyntä kasvoi määrällisesti vajaat 4 prosenttia ja myyntihinnat nousivat 2,5 prosenttia. SHR:n mukaan alalle syntyi kuitenkin niin paljon uusia yrityksiä, ettei keskimääräinen käyttöaste kohentunut.


Keskioluen myynti alamäessä

Anniskeluravintoloiden myynnin kasvu perustui ruokamyynnin lisääntymiseen. Kasvusta huolimatta ravintoloiden käyttöaste ei noussut. Majoituksessa ei uusi yrityksiä alkuvuonna juuri perustettu ja keskimääräinen käyttöaste nousi noin 49 prosenttiin, mikä on 0,5 prosenttiyksikköä enemmän kuin viime vuonna.

SHR:n mukaan ruokamyynnin suosion kasvu näkyi myös pikaruoka- ja henkilöstöravintoloiden suotuisan kehityksen jatkumisena. Sen sijaan keskioluen anniskelumyynnin vähentyminen jatkui alkuvuoden aikana.

Suomen Hotelli- ja Ravintolaliiton arvion mukaan hotelli- ja ravintola-alan myynnin kasvu jatkuu samankaltaisena kuluvan vuoden lopun ja ensi vuoden ajan suotuisaksi arvioidun yleisen talouskehityksen ja kotitalouksien ostovoiman kasvun pohjalta.

Uusia yrityksiä perustetaan kuitenkin niin vilkkaasti, ettei yksittäisten yritysten taloudellinen tilanne välttämättä kohene.


Hotellit ja ravintolat haluavat leikata sunnuntaikorvauksia

Suomen Hotelli- ja Ravintolaliitto (SHR) haluaa aloittaa neuvottelut sunnuntaityön korvausten pienentämisestä. Tällä hetkellä sunnuntaityöstä maksetaan kaksinkertainen palkka.

Sen sijaan ns. millennium-lisistä liitto ei keskustele, vaikka ulkomaisten tietojen mukaan monissa maissa työntekijöille maksetaan vuosituhannen vaihteen työstä ylimääräistä hyvitystä.

SHR:n puheenjohtaja Ari Karvonen sanoo, että nyt käynnistyvällä kierroksella on ensi kertaa mahdollista sopia sunnuntaityön korvauksista työehtosopimuksella. Tähän asti työaikalaki on sen estänyt.

Sunnuntaityön palkkaus nousi esille SHR:n liittokokouspäivillä tiistaina Tampereella. SHR on majoitus-, ravitsemus- ja matkailuelinkeinon yritysten etujärjestö.

Karvosen mukaan sunnuntain aukiolo on matkailun ja asiakaspalvelun kannalta välttämätöntä. Tällä hetkellä se on vaikeata korkeiden työvoimakustannusten vuoksi. Palveluita ei ole riittävästi tarjolla.

Sunnuntain tuplapalkkaa pitäisi Karvosen mukaan pienentää tai vaihtaa sitä vapaaksi muuta ajankohtana. Asiasta ei vielä keskusteltu työntekijäpuolen kanssa.


Sama näkemys kaupan alalla

SHR:n työmarkkinajohtaja Jouni Saastamoinen selvittää, että hotelli- ja ravintola-alan lisäksi samanlaisia tarpeita sunnuntaityökorvausten pienentämiseen on muilla palvelualoilla. Tämä koskee varsinkin kauppoja, jotka ovat lisänneet sunnuntaimyyntiä. Syynä kehitykseen on palveluympäristön nopea muuttuminen.

Vuosituhannen vaihteen lisistä SHR ei Saastamoisen mukaan järjestönä neuvottele. Alan työehtosopimus on voimassa, ja vakituiset työntekijät saavat palkkansa sopimusten perusteella.

STT-MH
7.9.1999


TALOUS -SIVULLE