Kokoomus

Nykypäivä

Sisältö
Pääkirjotus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Linkit
Arkisto


Uskotko olojen vakiintumiseen Balkanilla?


Haku Verkkouutisista:



X



EUnet

VERKKOUUTISET
30.7.1999

Päivitetty 31.7.-4.8.1999



Valtio vapautti Ilkka Suomisen korvausvastuusta Wärtsilä-jupakassa

Hallitus on päättänyt vapauttaa korvausvastuusta Ilkka Suomisen, Bror Wahlroosin ja Aarno Järvisen, jotka toimivat valtion edustajina kymmenen vuotta sitten konkurssiin johtaneissa Wärtsilä Meriteollisuuden rahoitusjärjestelyissä.


Sähköisen kaupankäynnin uusia virtauksia

Internetin kaupallinen hyödyntäminen alkaa päästä vauhtiin. Suuret yritykset käyttävät verkkoa entistä enemmän. Huutokauppa on saavuttanut suuren suosion Yhdysvalloissa, ja sillä voi tulevaisuudessa olla vaikutuksensa jopa hintojen muodostumiseen.


Kosovon kostonkierre

Grackon kylässä tapahtunut 14 serbin joukkomurha osoittaa, että Kosovon painajainen jatkuu yhä. Länsimaille tilanne on kiusallinen ja järjestys on saatava alueelle nopeasti.


A. Nenäkäs

Kaikki alkoi siitä, kun vaimo katsoi oravakiikarilla korvaan. Siellä ei näkynyt aluksi mitään, mutta kohta minusta tuli kuuro.


Vakuutuksia netistä

Vakuutuksia on joka lähtöön, matkapuhelinvakuutuksista kotivakuutuksiin. Helppo keino tutustua eri vakuutusmuotoihin sekä niiden ehtoihin on tehdä se kotona, Internetin välityksellä. Hintatietoja tosin vakuutusyhtiöt eivät pääsääntöisesti ole nettiin laittaneet tarjolle.


Verkkouutisten ajanvietesivut

Ajanviete -sivulla voit pelata pokeria, hirsipuuta, hoivata virtuaalilemmikkiä, lähettää web-kortin, lukea vitsejä ja cd-rom-arvosteluja. Mittayksikkömuutimella muunnat markat euroiksi tai päinvastoin, sentit tuumiksi jne.


Uskotko olojen vakiintumiseen Balkanilla?

Viimeksi kysyimme, oliko käräjäoikeuden päätös STT:n doping-jutussa oikeaan osunut. Selvä enemmistö vastaajista (165) oli sitä mieltä, että päätös olisi voinut olla muunkinlainen. Oikeana päätöstä piti 86 vastaajaa ja 14 ei osannut ilmaista kantaansa.


© Suomen Kansallisverkko Oy. Lainattaessa lähde mainittava.

Mediakortti - Palautelomake