Sisältö
Pääsivu
Pääkirjotus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kolumnit
Ajanviete
Linkit
Arkisto

AJASSA



Vakuutuksia netistä

Vakuutuksia on joka lähtöön, matkapuhelinvakuutuksista kotivakuutuksiin. Helppo keino tutustua eri vakuutusmuotoihin sekä niiden ehtoihin on tehdä se kotona, Internetin välityksellä. Hintatietoja tosin vakuutusyhtiöt eivät pääsääntöisesti ole nettiin laittaneet tarjolle.

Rakenna oma rattiohjain

Tietokonepelejä pelatessa näppäimistö ei aina ole se oikea vaihtoehto peliohjaimeksi. Kuitenkin se tuntuu olevan hiiren kanssa yleisohjain peliin kuin peliin.

Eläinpohjaisissa elintarvikkeissa vain vähän jäämälöytöjä - eläimistä ihmisiin tarttuvia tauteja samoin

Suomessa tuotetuissa, eläimistä saatavissa elintarvikkeissa esiintyy lääkejäämiä ja muita vieraita aineita varsin vähän. Tämä käy ilmi kansallisen vierasainevalvontaohjelman tuloksista. Kiellettyjen kasvua edistävien aineiden käyttöä ei lihan- eikä kalantuotannossa ole todettu lainkaan.

Korkeimmalla oikeudella mielenkiintoinen juttusuma

Korkein oikeus on myöntänyt tärkeitä valituslupia paljon julkista mielenkiintoa herättäneissä oikeusjutuissa. Yksi merkittävimmistä on Helsingin hovioikeuden tupakkaoikeudenkäynnin ratkaisu, josta asianomistaja haki valituslupaa.

Nuorten rikollisessa käyttäytymisessä ei merkittävää kasvua

Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen selvityksen mukaan nuorten rikollisessa käyttäytymisessä ei ole viime vuosina tapahtunut merkittävää kasvua.

Nuoret rikoksen tekijät tarkempaan valvontaan

Nuorten tekemien rikosten nopeutettua käsittelyä aiotaan kokeilla ensi vuoden alusta lähtien. Kokeilussa nopeutetaan oikeuskäsittelyn kaikkia vaiheita: esitutkintaa, syyteharkintaa, tuomioistuinkäsittelyä ja rangaistuksen toimeenpanoa.

Jottei ihastus muuttuisi rakkaudeksi...

Tämän päivän nuorista moni kokeilee huumeita. Kyseessä on aluksi ihastussuhde, mutta se voi muuttua myös rakkaussuhteeksi aineisiin.

Mielenterveyspotilaat kesällä oman onnensa nojassa

Loma-aikana erityisesti psykiatrista hoitoa tarvitsevat potilaat kärsivät sairaanhoidon kesäsuluista.

Englantia väännetään reippaasti kotoisella aksentilla

Monille suomalaisille julkkiksille nauretaan heidän onnettoman kielitaitonsa takia. Kuva surkeasta kielipäästä johtuu yleensä puutteellisesta ääntämisestä. Harvempi kiinnittää huomiota esimerkiksi sanavarastoon tai kielioppiin tuomitessaan ihmisen vieraan kielen taidot.

Opiskelija-asuntoihin tänä syksynä erityisen suuri tungos

Opiskelija-asunnoista on tänä syksynä erityisen suuri kysyntä. Hakijoita on valtavasti ja tarjontaa on niukemmin kuin viime vuonna.

Hellekesä toi niukan sienisadon

Sienisato on jäämässä tänä vuonna poikkeuksellisen kehnoksi. Helteisen ja kuivan alkukesän jälkeen ainakin varhaisia sieniä on noussut maasta harvinaisen vähän.

Sienisokerikin voi aiheuttaa mahavaivoja

Jos herkullinen sieniateria aiheuttaa vatsavaivoja, vika ei välttämättä ole sienissä. Sienten sisältämä sienisokeri aiheuttaa joillekin ihmisille samankaltaisia oireita kuin maitosokeri laktoosi-intolerantikoille.

Törnin kohtalo lähes varmasti selvitetty

Legendaarisen suomalaisen sotasankarin Lauri Törnin kohtalo on nyt lähes varma. Suomalainen viiden hengen etsintäpartio on löytänyt Vietnamissa aikanaan kadonneen Törnin kopterin jäänteet vuoren rinteestä ja "Lassen" henkilökohtaisen aseen Carl Gustav -konepistoolin.

Kaivo kannattaa rakentaa keskikesällä

Kaivon rakentamista suunnittelevan kannattaa kiirehtiä, koska nyt on paras aika vuodesta rakentaa kaivo.

Oletko käynyt Äteritsiputeritsipuolilautatsijängällä?

Egyptinkorpi, Lihasula, Hörhö, Munakka - kansan vilkas mielikuvitus näkyy mitä erikoisimmissa paikannimissä. Maantiekyltit kertovat tarinoita historiasta, juurevasta maalaiselämästä ja kaukokaipuusta.

Perinteet yhdistävät Suomen, Viron ja Italian hääjuhlia

Rakkaus ja onnellisuus liittyvät häihin, mutta eri mailla on myös paljon omia tapoja avioliittoon vihkimisen juhlasta. Helsingissä vierailee tällä viikolla lähes sata nuorta, jotka tutustuvat Suomen, Viron ja Italian hääperinteeseen.

Elukoille tarpeistoa koirankopista vesisänkyyn

Vaikka Englannin kuningattaren palvelija juottikin Elisabetin koirat humalaan, ei kaikkialla eläimiä kohdella yhtä huonosti. Saksassa kissoille, koirille ja jopa sioillekin on tarjolla mm. vesisänkyjä.

Ajan suunnassa lyhyesti

Vuosituhannen viimeinen auringonpimennys. Raha-automaattiyhdistys vaatii Suomi-Inkeri-seuralta selvitystä avustusvarojen käytöstä. Ilmaisbussit aloittavat Tampereella. Vanhempainpuhelin auttaa lasten kasvatuksessa. Epätieteilijät heittivät riimukiven vesiä kylmentämään.

Viikon vitsit

Pieni kevennys muuten niin ankeaan arkeen.

Sivun alkuun