EU:n etiikkakomitea: Terveystietojen käytöstä saatava EU:n kattavat säännöt



Euroopan unioniin on luotava lääketieteellisten tietojen suojelemista koskeva direktiivi. Tätä mieltä on etiikkaa käsittelevä eurooppalainen asiantuntijaryhmä EGE, joka esitti suosituksensa terveystietojen käytöstä ja niiden yksityisyyden turvaamisesta perjantaina Helsingissä.


Lääketieteellisiä tietoja koskeva direktiivi liittyisi nykyiseen tietosuojadirektiiviin, ja siinä käsiteltäisiin terveystietojen käytöstä aiheutuvia erityiskysymyksiä.

Tätä edellyttää tietotekniikan jatkuvasti kasvava hyväksikäyttö terveydenhuollossa, mikä mahdollistaa sen, että yhä useammat ihmiset pääsevät tekemisiin yhä kattavampien potilastietojen kanssa.

Samalla tulisi vahvistaa eurooppalainen potilaan asemaa koskeva peruskirja esimerkiksi suosituksen muodossa. Kyseessä on ryhmän ensimmäinen tieto- ja viestintätekniikkaa käsittelevä lausunto.

Riippumaton eettinen komitea

EGE on Euroopan unionissa toimiva riippumaton neuvoa-antava komitea, joka on toiminut vuodesta 1991 saakka.

Komitea on aikaisemmin kehitellyt EU:n kattavia toimintaperiaatteita esimerkiksi biotekniikan käyttöön - sääntöjä sovelletaan mm. EU:n ja Yhdysvaltain kiistaan geenimanipulaatiotekniikan käytöstä ruoan raaka-aineiden jalostuksessa.

Komitean jäsen Marja Sorsa kertoo, että terveystietojen toimintaperiaatteita on selvitetty nyt puoli vuotta ja tähtäimessä on saada aikaan EU:n laajuiset säännöt potilastietojen käytöstä ja julkisuudesta.

Tieto- ja viestintätekniikan käyttö on kasvanut terveydenhuollossa räjähdysmäisesti koko EU:n alueella. Tämä merkitsee alkua henkilökohtaisten terveystietojen monenlaiselle käytölle esimerkiksi telelääketieteessä, joka tarkoittaa asiantuntijalausuntojen hankkimista toisesta sairaalasta, jopa toisesta maasta siirtämällä potilastietoja sähköpostin välityksellä.

Myös Internetin käyttö lisää tarvetta turvata henkilökohtaisten terveystietojen salaisuus. EU:n laajuisia sääntöjä vaatii varsinkin sähköinen henkilökohtaisia terveystietoja sisältävä terveyskortti etenkin, jos sen käyttökelpoisuus ulotetaan koko EU:n alueelle.

Terveystiedot voivat sisältää kaikkein yksityisimpiä asioita

Henkilökohtaiset terveystiedot ovat ryhmän mielestä oivallinen esimerkki tietoyhteiskunnan eettisistä kysymyksistä.

Terveystiedot eivät koske ainoastaan potilaan terveydenhoitohistoriaa, vaan myös henkilön käyttäytymiseen liittyviä piirteitä, mahdollisesti mm. sukupuolielämää. Tietoja käytetään monissa yhteyksissä ja monenlaisiin muihin tarkoituksiin kuin lääkärinhoitoon.

Näitä ovat esimerkiksi sosiaaliturva, terveydenhoidon kustannusten kurissapito, tilastot ja tutkimus, vakuutus- ja maksutiedot.

Yksityisyys, luottamuksellisuus

Ryhmän mukaan ihmisten perusoikeus yksityiselämän suojaan edellyttää aina henkilökohtaisten terveystietojen luottamuksellista käsittelyä.

Samoin kaikkien, joilla on oikeus käyttää henkilökohtaisia terveystietoja, kuten lääkärien, terveydenhuoltohenkilöstön ja sosiaalivirkailijoiden, täytyy olla velvoitettuja käsittelemään tietoja luottamuksellisina samalla tavalla kuin lääkäreillä on potilastietoja koskeva vaitiolovelvollisuus.

Potilastietojen salassapito ei ole ainoastaan kyseisen henkilön omien etujen mukaista. Se liittyy luottamukseen terveydenhuoltojärjestelmän toimintaan, millä on eettinen arvo jo sinänsä, ryhmä painottaa.

Oikeutetun käyttötarkoituksen -periaate

Ryhmä suosittaa säännöksi, että kaikkien, jotka käyttävät henkilökohtaisia terveystietoja, on voitava osoittaa, että heillä on oikeutettu syy kyseisten tietojen keräämiseen ja käsittelyyn.

Työnantajilta ja vakuutuslaitoksilta tulisi kiistää suora oikeus tutustua suoraan henkilön terveystietoihin siitä huolimatta, että henkilö olisi itse antanut tutustumiseen luvan.

Terveystietoja antaisi ainoastaan lääkäri, ja tietojen tarvitsijoiden olisi aina osoitettava, että niillä on todellinen tarve sada kyseiset tiedot ammatillisten velvollisuuksiensa täyttämiseksi.

Oikeutettujen käyttäjien oikeus tutustua henkilökohtaisiin terveystietoihin edellyttää asianomaisen henkilön nimenomaista tietoista suostumusta.

Tekninen turvallisuus ja avoimuus taattava

Tieto- ja viestintätekniikka täytyy rakentaa niin, että niiden käyttäjät voivat luottaa siihen, että tiedot eivät leviäisi vääriin käsiin.

Tämä edellyttää salaustekniikan käyttöä tarvittaessa sekä suljettujen verkkojen käyttöä henkilökohtaisten terveystietojen siirtämisessä.

Henkilökohtaisten terveystietojen siirtämistä varten tulisi kehittää eurooppalaiset turvallisuusstandardit.

Henkilöllä on oltava oikeus käyttää häntä itseään koskevia sähköisiä terveystietoja. Tietojen käyttö tulisi rajata siten, että esimerkiksi Internetin kautta tietoihin pääsisi vain luotettavalla henkilökohtaisella avaimella.

STT-IA
30.7.1999


POLITIIKKA -SIVULLE